|
Makro- eli lähikuvaus Luontovalokuvausta harrastamaan pääsee jo aivan perusobjektiivilla, mutta kun halutaan kuvata pienen pieniä yksityiskohtia, on Canonin MP-E 65mm -objektiivi erinomainen valinta.
MP-E 65:n suurennuskerroin on 1-5x ilman muita lisävälineitä. Ajattele 5-kertaista suurennusta! MP-E 65 aloittaa siitä mihin tavallinen makro-objektiivi kykenee parhaimmillaan. Tällä
objektiivilla eteesi avautuu ihmeellinen yksityiskohtien maailma, jossa parin millimetrin kokoiset hyönteiset näyttävät tietokoneesi näytöllä hirviömäisen suurilta pedoilta.
Kuvateksti: Tässä yksi ensimmäisistä ottamistani kuvista.
Kuvaaminen tällä objektiivilla on erityisen haasteellista. Kuvittele, että pitäisit mikroskooppia
kädessäsi ja yrität sillä napata kuvia. Käsivaralta voit kuvata 1x, 2x ja 3x suurennoksilla, mutta tätä lähempää kuvatessasi tarvitset hyvän tuen kamerallesi. Kamerajalustan hankkiminen ei
kuitenkaan ole välttämätön hankinta, sillä kameran saa pysymään paikallaan ottamalla tukea vaikka puun rungosta, kivestä tai muusta vastaavasta. Mikäli kuvaat pääasiassa 4x ja 5x suurennoksella, on jalustan hankkiminen auttamatta edessä.
Manuaalitarkennus on toinen vaikeustasoa nostava tekijä. Aluksi voit etsiä kohteen 1x suurennoksella näkyviin, jonka jälkeen alat hitaasti vääntämään objektiivia suuremmille
suurennuskertoimille pyörittämällä tarkennusrengasta kellon myötäisesti. Siirrä samalla objektiivia lähemmäs kuvattavaa kohdetta. Kun kohde on saatu näkyviin, täytyy vielä liikutella
kameraa hitaasti parin millimetrin alueella samalla ottaen useita kymmeniä kuvia, jotta kohteesta saadaan edes pari riittävän terävää kuvaa. Onnistuneen kuvan näkee usein vasta,
kun kuvat on siirretty koneelle. Kuvankäsittelyohjelmalla kuvaa pääsee vielä myös hieman muokkaamaan.
Käyttäjän arvio, (10/10) ”Koska budjettini oli rajallinen, päätin uuden järjestelmäkameran sijaan hankkia Canonin MP-E 65mm 1-5x Macro -objektiivin. Toukokuun puolessa välissä pääsin ensimmäistä kertaa
testaamaan objektiivia. Odotukseni eivät olleet suuret, sillä tiesin objektiivin olevan yksi haasteellisimmista. Käyttämäni kokonaisuus painaa yli 1,7 kiloa, joka koostui Canon EOS 350D:sta, objektiivista ja Speedlite EX -salamasta.
Olen kuvannut luonnossa kahtena aiempana kesänä. Kuvauskohteina ovat olleet lähinnä kasvit ja sienet. Nyt halusin alkaa kuvaamaan pieniä hyönteisiä ja kukkien yksityiskohtia.
Paikallaan pysyvät kohteet sopivat hyvin aloittelijalle, kun taas kaikki liikkuva on vaikeaa kameralla, jolla saa vain 3 kuvaa sekunnissa. Olen aikaisemmin kuvannut ilman erillistä
salamaa, joten painoa tuli lisää noin kilon verran. Järjestelmäkamerani painoi 475 grammaa, objektiivi 710 g ja salama 520 g. Kuvasin vajaan tunnin ajan käsivaralta ja sain tietenkin ranteeni kipeytymään.
Yllätyin positiivisesti siitä, että sain hyviä kuvia jo ensimmäisellä reissulla. Ajankohta ei ollut mitenkään täydellinen, sillä kello oli jo kahdeksan illalla. Valoa oli riittävästi vielä vajaan tunnin
verran ja sen ehdin myös hyödyntää. Onnistuneita kuvia tuli lähinnä 1x ja 2x suurennoksilla. Joukkoon eksyi myös pari onnistunutta 3x kuvaa. Ehdottomasti parasta makrokuvauksessa
on se hetki, kun pääset kotiin katsomaan ottamiasi kuvia koneelta. Parikin onnistunutta kuvaa oli riittävä palkinto.”
Canon MPE 65 mm Canonin MP-E 65:n kanssa suositellaan MR-14EX- tai MT-25EX -makrosalaman käyttöä.
Mikäli tähän ei ole heti varaa, on kuitenkin suositeltavaa hankkia Canonin tehokkain Speedlite -salama. Kun kuvataan 5x suurennuksilla, on makrosalamalle hyvin paljon käyttöä. Canon MP
-E 65 on objektiivi, jolla kuvataan lähinnä alle parin senttimetrin kokoisia kuvauskohteita. Toki suuremmasta kohteestakin (esim. perhoset) voi kuvata jotain yksityiskohtaa, mutta ei sitä kuitenkaan saa kokonaan mahtumaan näytölle.
Työskentelytilaa ei ole paljon, sillä objektiivin pään ja kuvattavan kohteen välillä on vain muutama senttimetri väliä. Näin lähelle pääseminen kameralla esimerkiksi kärpästä voi olla
todellinen haaste. Mikäli kohde vielä liikkuu, vaaditaan kuvaajalta paljon kärsivällisyyttä. Hitaasti kuvan ottavalla kameralla moni hyvä tilanne menee ohisuun ja lopputuloksena on
pilalle mennyt kuva. Olisikin suositeltavaa, että järjestelmäkamerasi olisi vähintään Canon EOS 40D:n tasoa.
Kuvattaessa on otettava huomioon monia seikkoja. Kuvia otetaan sellaiselta etäisyydeltä, että
teet helposti varjon kohteen päälle objektiivillasi tai salamallasi. Kuvauskohteen löytäminen kameran etsimestä on 4x suurennoksellakin vaikeaa liian pimeässä. Kuvanvakaimella (IS)
varustettuun objektiiviin tottuneella on manuaalitarkennuksessa harjoittelemista. Kun kohde on saatu kameran etsimeen, tulee kuva vielä hienosäätää liikuttamalla kameraa hieman eteen- tai taaksepäin.
Mikäli et aikaisemmin ole pitänyt kuvausreissulla mukana kameran puhdistussarjaa, niin tällä objektiivilla opit senkin taidon. 5x suurennoksilla huomaat objektiivin linssiin menneet pölyt ja
liat. On suositeltavaa puhdistaa objektiivi 20 minuutin välein, kun kuvataan paljon. Kuvankäsittelyohjelmalla likaisuuden poistaminen kuvasta on huomattavasti työläämpää, joten
puhdistamisen tekee lopulta oikein mielellään. Aluksi kuvattavat kohteet kannattaa olla paikallaan olevia ja kokemuksen myötä voit siirtyä liikkuviin kohteisiin.
Makrokuvaaminen ei sovi kaikille ihmisille. Objektiivia on vaikea operoida ja sen onnistunut käyttö vaatii paljon kärsivällisyyttä ja testiotoksia. Tämä spesialistin objektiivi testaa
luovuuttasi ja aiemmin näkymättömissä ollut maailma tulee MP-E 65:lla näkyväksi. Saat aikaan kuvamateriaalia, jota ei edes paljas silmä pysty näkemään luonnossa kävellessäsi.
Kuvatessa on hyvä muistaa tarkentaa hyönteisen silmään, jotta saadaan katsekontakti. Objektiivi on 21,6 cm pitkä kokonaan avattuna (5x) ja pienimmillään 10,2 cm (1x). Objektiivin
rungossa on keltaisella värillä suurennoskerroin, vieressä valkoisella etäisyys objektiivin kärjestä kuvattavaan kohteeseen millimetreissä ja vihreällä sama tuumissa.
On erittäin haasteellista lähestyä kuvattavaa kohdetta niin, että päästään alle 10 cm:n etäisyydelle kameran kanssa. Kun kuvattava kohde on maassa, on kuvaajan usein mentävä
makuulleen tai kyljelleen ottamaan kuvaa. Tästä pienet hyönteiset hyvin usein häiriintyvät ja lentävät muualle. Kun ollaan päästy riittävän lähelle vaikkapa hyönteistä, menee helposti 5-15
minuuttia ottaessa siitä riittävästi kuvia. Kuvista suurinosa on epätarkkoja tai sitten vain tietty osa kuvasta on riittävän tarkka. Yhdistämällä otettujen valokuvien onnistuneita osia, saadaan
kuvankäsittelyohjelmalla aikaan tasokkaita lähikuvia. Luontovalokuvaus on hauskaa puuhaa, jossa oppii kokoajan jotain uutta ympäröivästä luonnosta sekä käyttämästään valokuvauskalustosta.
Lisää kuvia
Klikkaa kuvaa niin saat sen suuremmaksi.
  
Artikkeli: Luonnossa.net. Kuvat: Luonnossa.net.
Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.
|