 |
|
|
|
||||||||||
 |
|||||||||||||
|
Kirveen uudelleen keksinyt Heikki Kärnä on mies, jonka mielestä niin oravalla, mustarastaalla, sammakolla kuin rahkasammaleellakin on oma tärkeä merkityksensä ja paikkansa juuri siellä mihin Luoja on ne sijoittanut.  - Ainakaan minulla eikä kenelläkään muulla ole oikeutta ilman todella pätevää syytä riistää yhtäkään niistä asuinsijoiltaan, sanoo Heikki ja lisää: - Se tapa, miten liikut luonnossa ei ole ollenkaan yhdentekevää. Sinua ympäröivän luonnon kunnioittaminen on oman elinympäristösi kunnioittamista, siitä huolehtimista ja samalla itsesi ja läheistesi kunnioittamista. Kaikenlainen luontoon kohdistuva väkivalta on lopulta itseesi kohdistuvaa väkivaltaa. Heikki on kiertänyt hieman maailmaakin. Hän on saanut mahdollisuuden tutustua lähemmin niin Afrikan, Aasian kuin Amerikankin luontoon. Jokaisessa niissä on oma leimansa, mutta kaikissa on myös yhtäläisyytensä. Tänä päivänä, hän toteaa, ne yhtäläisyydet vain tuntuvat olevan yhä useammin negatiivisia. Roskaamista, piittaamattomuutta ja luonnon pelkkää hyväksikäyttöä ja tuhoamista on niin yksilö- kuin yleistasollakin kautta maailman. Ihmisen kyky elää sopusoinnussa ympäristönsä kanssa tuntuu kadonneen kaikenlaisen turhuuden haalimiseen.
Hylätessäni pääkaupungin lähipalvelut ja noesta sakean ilman sain vastineeksi metsän hiljaisen huminan ja raikkauden. Tosin tontillani oli metsä, jota ei oltu mitenkään hoidettu tai huollettu vuosikymmeniin. Kulkeminen silmien korkeudella olleiden kuivien ja toisaalta maataviistävien, valoa läpäisemättömien oksastojen lomissa oli hankalaa. Minkäänlaista aluskavillisuutta ei ollut. Metsää piti ryhtyä raivaamaan ja siistimään mitä pikimmin. Työ oli tehtävä käsipelillä, sillä maasto oli vaikeakulkuisia solia korkeiden kallioiden välissä, eikä Heikillä ollut aikomustakaan päästää yhtäkään traktoria tai muuta mönkijää rikkomaan niitä sammal- ja mustikkamättäitä, jotka reunustivat tummavetisen lammen reunamia.
Niinpä Heikki hankki kunnon työvälineet rautakaupasta. Parasta laatua, mitä rahalla sai. Tukevat kumisaappaat ja työkäsineet mukaanlukien. Ja savotta saattoi alkaa. Suuri oli savotta, työläs ja raskas. Monta vaaranpaikkaa oli edessä tavantakaa, eikä suinkaan vähiten kirveellä puita pilkkoessa. Vaikka Heikki oli harjaantunut klapintekijä, ehti kirveenterä haukata ikävällä tavalla ja aivan liian usein hänen saappaanvarsiaan ja työkäsineitään. Lisäksi pölliin juuttuneen terän jatkuva irti tempominen kävi tuskattuvasti paitsi "pinnan päälle" myös ranteisiin. Vaikka rautakaupan hyllyt olivat pullollaan toinen toistaan viisaampia kirveitä, ei todellista vaihtoehtoa tai helpotusta löytynyt, sillä kaikki ne kuitenkin perustuivat siihen samaan jo muinoin keksittyyn tosiasiaan eli puun sisälle kovalla iskulla tungettavaan kiilaan.
- Kivikausi, Heikki mietti. Kivikautinen kirves. Ihan sama yhä, vain materiaali on toinen, mutta idea on yhä se sama, kiila. - Ei voi olla totta! Eletään kakstuhatlukua, lennetään avaruuteen, sukelletaan merten syvyyksiin, tehdään ihmebittijuttuja tietokoneilla ja kuitenkin pilkotaan puita kivikautisella kirveellä! Heikki mietti päänsä puhki. Rautakangella pihakiveä väännellessään hän sen sitten äkkäsi. - Vipuvoima! Se on saatava myös kirveeseen. Monen vuoden kehittelyn tuloksena hän sai vangittua vipuvoiman käsikäyttöisen kirveen voimanpesäksi, niin, että tänä päivänä ei kenenkään enää tarvitse vahingoittaa itseään polttopuita pilkkoessaan kimppuun hyökkäävällä kirveenterällä. Eikä pölliin juuttunutta terää tarvitse repiä ja raastaa väkivalloin ja vaarallisesti siitä irti, vaan työnteko sujuu joutuisasti, keveästi ja ennenmuuta turvallisesti vipukirveellä, jonka Heikki patentoi ja jolle hän antoi nimeksi oman nimensä: Heikki Vipukirves.
Että saamme voita molemmin puolin leipää: Heikki Vipukirves™ valmistetaan kokonaan täällä meillä Suomessa, 100-prosenttisesti, laadukkaasti. Tänä päivänä Heikin tarvitsee käyttää talvipesän lämmitykseen pilkottavien klapien tekoon vain murto-osa siitä ajasta, jonka hän ennen vipukirveen keksimistä joutui siihen työhön uhraamaan. Eivätkä ranteetkaan kipeydy repimisestä ja riuhtomisesta, oksaisetkin pöllit antautuvat ilman kiiloja ja lekoja, sillä vipukirveessä on puhtia ja sisua, eikä se kaihda kovaakaan vastusta vaan suorastaan pitää siitä. Nerokkaan muotoilunsa ansiosta se ei myöskään uppoa hakkuualustaan, joten sillä voi pilkkoa myös suoraan maassa, vaikkapa kivellä tai kalliolla. Niinpä Heikki heittääkin Vipukirveen olalleen, puikahtaa metsän siimekseen, pilkkoo kuin ohimennen äsken oksimansa ja sahaamansa tuulenkaadon, heittelee klapit kottikärryyn ja kärrää ne kuivumaan. Urakka on valmis, ennätysajassa. Heikki katsahtaa taivaanrantaa, sadepilvet ovat kaikonneet, ilma on kuulas ja raikas. Hän suuntaa askeleensa takaisin metsään. Vihellellen ja ympäristöään tutkaillen hän kulkee mustikka- ja sammalmättäiden reunustamaa polkua. Etäämpää tulvahtaa suopursun ja juolukan mehevä tuoksu, kanervat nousevat tiheinä kasvustoina kallioiden alla ja jäkälät avaavat sylinsä kosteassa rinteessä.
Heikki vaeltelee luonnossa. Seurailee oravan puuhailuja kuusenoksilla ja mustarastaan laulua latvuksissa. Heikillä on nyt aikaa, sillä talven puusavotan teko vipukirveellä on sitä hänelle antanut. Tee sinäkin samoin. Vaihda muinaiset kirveesi tai ulkopuolista energiaa ahmivat, tuskastuttavan hitaat ja työläät klapikoneesi turvalliseen, tehokkaaseen ja hauskaan Vipukirveeseen. Ole utelias. Uppoudu nettisivuillemme. Sieltä saat runsain mitoin lisätietoa: www.vipukirves.fi. Artikkeli: Marjatta Viita, © Vipukirves Heikki Oy. Kuvat: Vipukirves Heikki Oy. Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.
|
|||||||||||||
|
|
|
|