Pyytä ruuaksi

 

Pyytä ruuaksi
Pyy on erinomainen ruokalintu, jonka liha on mureaa ja hyvänmakuista. Linnun paistamisessa on muistettava, ettei sitä saa paistaa kuivaksi eli liian pitkään. Tämä pitää huomioida erityisesti pyyn kohdalla, sillä kyse on pienestä linnusta. Aikuinen pyy painaa 250-300 grammaa, joten yhdestä pyystä riittää lihaa 1-2 annokseen.

Kuvateksti: Pyyssä on vahva riistanmaku.

Pyyn valmistustapoja on monia, mutta usein jahtimies keittää ensin pyyn kypsäksi vedessä, jonka jälkeen liha maustetaan ja ruskistetaan pannulla. Joukkoon lisätään kermaa ja lihaa haudutetaan kannen alla. Pyy aterian kanssa tarjotaan karpalohilloa, suppilovahveroa ja puolukoita. Esittelemme tässä artikkelissa pari uutta ohjetta pyyn valmistukseen: Juustolla ja pähkinöillä täytetty pyy sekä perinteinen pyypaisti.

Juustolla ja pähkinöillä täytetty pyy
4 pyytä
4 lehtisellerinvartta
1 pala purjosipulia (10 cm)
1 1/2 dl saksanpähkinöitä
100g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl juustoraastetta
1 rkl voita
1/2 tl suolaa
1/4 tl pippuria
3 dl kanalientä (vesi + kuutio)
1 rkl soijakastiketta
1 rkl Maizena ruskeaa suurustetta
2 dl raastettua parmesaanijuustoa tai perusjuustoa

Kuvateksti: Hyvän pyyreissun päätteeksi voi poimia tuoreita puolukoita ruoan valmistusta varten.

Toimi seuraavasti:
Ota pakastetut linnut sulamaan. Kun linnut ovat täysin sulaneet, poista niiden sisälmykset. Huuhdo ja kuivaa linnut. Ota lehtiselleri käsittelyyn. Huuhdo ja pilko. Tee sama purjosipulille. Rouhi saksanpähkinät. Laita lehtiselleri, purjosipuli, pähkinät, juustoraaste sekä tuorejuusto kulhoon ja sekoita.

Täytä linnut tekemälläsi seoksella. Kiinnitä linnut tikuilla ja sido ne puuvillalangalla, joka on juuri kastettu kuumaan veteen. Sulata rasva padassa. Kun pata on riittävän kuuma, voit ruskistaa linnut eri puolilta. Mausta liha suolalla ja pippurilla. Lisää kanaliemi pataan ja hauduta kannen kanssa. Haudutettuasi 25 minuuttia voi linnut ottaa pois ja halkaista ne. Haudutusliemeä ei suinkaan heitetä pois, vaan se maustetaan soijakastikkeella ja vatkataan suuruste joukkoon. Keitä minuutin ajan.


Tee parmesaanijuustoraasteesta neljä kasaa leivinpaperille, joka on valmiiksi pellin päällä. Paista keskitasolla 225 asteessa 5 minuuttia. Varmista, että juusto on saanut kauniin värin. Ota pelti pois ja anna lastujen jäähtyä ja kovettua. Irrota 10 minuutin päästä lastut. Laita pyyt lautaselle ja tarjoile juustolastujen ja kastikkeen kera. Vihreät pavut ja uuniperunat sopivat hienosti aterian kanssa.

Pyypaisti
Ota pakastetut linnut sulamaan. Kun linnut ovat täysin sulaneet, poista niiden sisälmykset. Huuhdo ja kuivaa linnut. Kiehauta lintu puhdistamisen jälkeen maidossa. Laita pyyn sisälle nokare voita ja laita savustettu sianlihaviipale päälle. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista pyy padassa, jossa pohjalla muutama sentti vettä. Paista 30 minuuttia ja kauho lientä linnun lihan päälle 5 minuutin välein. Ota lopuksi pyy lautaselle. Liemi hyödynnetään tälläkin kertaa. Siihen lisätään vain kermaa. Leikkaa valmiit pyyt lopuksi kahtia.



Artikkeli: Luonnossa.net -tiimi.
Kuvat: Santeri Vienonen, Ville Heikkinen ja sauernisti.

Keskustele artikkelin aiheesta muiden kanssa --->

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

 



Etusivulle | Sivun alkuun | Foorumiin