Ilveksen metsästys
Suomessa ilves on rauhoitettu, mutta riistanhoitopiirit voivat myöntää alueellensa pyyntilupia Maa- ja metsätalousministeriön antaman metsästyskiintiön sallimissa rajoissa. Ilveksen metsästys alkaa tammikuun ensimmäisenä päivänä ja loppuu helmikuun lopulla. Vuosittainen saalismäärä vaihtelee 65 - 105 kaadetun yksilön välillä. Harva metsästäjä pääsee siis kehumaan ilveksen kaadolla.

Ilveskanta ja pyyntiluvat
Suomessa on tällä hetkellä noin 1200 - 1400 ilvestä ja kanta on vahvistunut viimeisten 20 vuoden aikana noin 350 yksilöllä. Kanta on vahvimmillaan Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa sekä Etelä-Savossa. Suomen 1600 suurpetoyhdysmiestä kerää vuoden aikana havaintoja alueellaan liikkuvista ilveksistä ja toimittaa nämä tiedot Riista- ja kalataloudentutkimuslaitokselle. RKT:n tutkijat määrittävät aineiston perusteella ilveksen minimikannan ja lähettävät lausuntonsa Maa- ja metsätalousministeriölle. Näin toimimalla voidaan varmistua siitä, että ilveskantaa ei vaaranneta liiallisella metsästyksellä.

Loukkupyynti
Ilvestä metsästetään Pohjoismaissa loukkupyynnillä, jäljittämällä tai metsästyskoiran avulla. Ilveksen loukkupyynti on Suomessa kiellettyä, joten se on päästettävä aina vapaaksi. Nuori ja nälkäinen ilves jää helposti yleisloukkuun, jolla metsästäjä on yrittänyt pyytää kettua, supia tai mäyrää.

Ilveksen loukkupyynnissä (Norja) käytetään pääasiassa tunneliloukkua, jota käytetään myös ketun pyyntiin. Loukun tulee olla umpimateriaalia ja sen luukkujen on pudottava kolmiolistoihin. Näin luukusta tulee täysin pimeä, jolloin ilves ei vahingoita itseään tarpeettoman paljon. Loukku sijoitetaan ilveksen käyttämälle reitille, joka usein kulkee maaston korkeimpien kohtien kautta. Pyydys on koettava Suomessa kerran vuorokaudessa.

Ilveksen jäljitys
Ilveksen metsästys jäljittämällä tapahtuu usein siten, että metsäteiltä etsitään tuoreita jälkiä, jotka löydettyään ilveksen oletettu päivämakuupaikka kierretään suksilla hiihtäen tai lumikengillä. Toisinaan lunta on niin vähän, että voidaan liikkua myös talvikumisaappailla. Mikäli ilveksen jälkiä seuraamalla havaitaan sen olevan kierroksen sisällä, on passimiesten mentävä omille paikoilleen.

Kierros on selvästi suurempi kuin jäniksen metsästyksessä. Tällä varmistetaan, että ilvekset eivät häiriinny ja lähde heti karkuun. Passimiehiä on syytä olla neljä tai enemmän, jotta saadaan miehitettyä mahdolliset poistumisreitit. Lopuksi ajomies tai miehet lähtevät jäljille ja saavat ilveksen lähtemään kohti passimiehiä. Metsästyksessä käytetään toisinaan myös koiraa. Ilvestä voi toki jäljittää yksinkin, jolloin metsästäjä seuraa sivusta ilveksen jälkiä ja ampuu lopulta ilveksen havaittuaan sen.

Ajometsästys hiihtämällä
Suomalaisilla metsästäjillä on kautta historian ollut hyvä hiihtokunto, joka pääsee koetukseen ilveksen ajometsästyksessä. Ajatuksena tässä jahtimuodossa on hiihtää ilves kiinni metsäsuksilla ja lopulta ampua se. Onnistunut jahti vaatii usein erinomaisia hiihtokelejä, jolloin metsästäjä on riittävän nopea. Mikäli lumi ei kanna juoksevaa ilvestä, se saadaan todennäköisesti lopulta väsytettyä. Monesti ilves nousee puuhun, josta se on helppo ampua. Toisinaan ilves onnistutaan yllättämään myös päivämakuulta.

Hiihtäjiä on perinteisesti mukana kaksi. Hiihtäjät liikkuvat mahdollisimman kevyellä varustuksella. Ase on kuitenkin oltava mukana ja pienet jahtieväät. Kun etummainen hiihtäjä on havainnut ilveksen, hän huutaa lujaa ja lähtee hiihtämään ilvestä kiinni mahdollisimman kovalla vauhdilla. Takimmainen hiihtäjä voi tässä vaiheessa ilmoittaa ilveksen sijainnin esimerkiksi puhelimitse toisille metsästäjille, jotka voivat asettua sopiviin paikkoihin passiin. Passimiehillä on mukana useimmiten joko haulikko tai kivääri.

Takimmaisen hiihtäjän tehtävänä on myös kerätä etummaisen hiihtäjän heittämät varusteet, putsata ne lumesta ja laittaa reppuunsa. Lopulta väsyneen ilveksen eteneminen saadaan pysäytettyä ja jahti loppuu laukaukseen. Myös hiihtäjä saa lopulta takaisin päälleen heittämänsä päällysvaatteet. Tässä vaiheessa kannattaa myös sytyttää nuotio, syödä eväät ja levähtää hetki. Takaa-ajo on todennäköisesti kestänyt parikymmentä kilometriä, joten hiihtäjät ovat varmasti likomärkiä ja uupuneita. Mikäli hiihtoreissu kestää useamman päivän ajan, on metsästäjien varustauduttava tulentekovälineillä sekä riittävällä vaatetuksella.

Ilves (Lynx lynx)
Ilves liikkuu aktiivisesti yöllä ja syö ravinnokseen jäniksiä, pikkujyrsijöitä, poroja, lampaita, metsäkanalinnut, metsäkauriita sekä valkohäntäpeuroja. Ilvekselle kelpaa myös alle neljä päivää vanhat haaskat. Ilveksen reviiri vaihtelee kooltaan 300 - 500 neliökilometrin välillä. Suurimmat Suomessa ammutut ilvekset ovat painaneet yli 25 kiloa. Ilveksen turkki on väriltään punertavanruskea ja siinä on tummia täpliä. Lisää tietoja ilveksestä voit lukea siitä kertovasta artikkelista verkkolehtemme Eläimet -osiossa.

Lisää tietoa ilveksestä ja ilveksen metsästämisestä:
- Naarasta, jota vuotta nuorempi pentu seuraa, ei saa ampua.
- Ilveksellä on todella terävät ja vahvat 4 cm pitkät kynnet, joilla se voi raapaista helpostikin jahtikoiralta hengen.
- Ilveksen aisteista sen kuulo on kaikkein paras. Siksi ilvestä on lähes mahdotonta yllättää päivämakuulta siten, että ollaan haulikon ampumaetäisyydellä.
- Ilves viihtyy korkeilla paikoilla sekä vanhoissa metsissä, joissa ei tehdä metsänhoitotöitä. Esimerkiksi kansallis- ja luonnonpuistot ovat ilveksen suosimia alueita.


Artikkeli: Luonnossa.net.

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

Etusivulle | Sivun alkuun | Foorumiin