Hylkeenpyynti
Itämeressä Suomen merialueella tapahtuva hylkeenpyynti on keskittynyt itämerennorpan sekä harmaahylkeen eli hallin pyyntiin. Hylkeitä on metsästetty rannikoillamme jo kivikaudesta asti. Hylkeenpyynti kuuluu siis vahvasti suomalaiseen metsästysperinteeseen. Hylkeen metsästys kiellettiin kantojen romahdettua liikapyynnin ja ympäristömyrkkyjen seurauksena. Hyljekantojen elvyttyä metsästys on jälleen sallittua riistanhoitopiirin pyyntiluvan kanssa. Metsästyksellä pyritään pienentämään hylkeiden aiheuttamia tappioita kalastajille. Hyljevahingoista maksetaan kalastajille korvausta, mutta se ei riitä kattamaan alati lisääntyviä vahinkoja.

Kuvateksti: Hylkeenpyynti on yhtä suurta seikkailua ja nuoren hylkeen liha maistuu erinomaisen hyvältä.

Hyljekannat ja pyynti
Sata vuotta sitten Itämeressä on ollut noin 90 000 hallia ja vajaa 190 000 norppaa. Vuoden 2009 norppakannaksi on arvioitu 10 000 yksilöä ja harmaahyljekannaksi 24 000 yksilöä. Kannat ovat elpyneet 1980 -luvun alun pohjalukemista, jonka aiheuttivat hylkeiden liikapyynti sekä hylkeiden lisääntymishäiriöt, joita ympäristömyrkyt ovat aiheuttaneet. Hylkeen pyytäjille on maksettu myös tapporahaa vuosien 1909 - 1974 välisenä aikana. Tapporahan suuruus vaihteli vuosittain viidestä markasta aina 2000 markkaan asti. Kantojen elpyminen on viime vuosina aiheuttanut suuria ongelmia kalastukselle, jonka vuoksi hylkeenpyyntiä halutaan lisätä.

Pohjoisella Itämerellä hylkeiden pyynti tapahtuu kallioluodolta tai keväällä jäiltä. Lumipukuun sonnustautunut metsästäjä tarvitsee veneen, joka on helposti vedettävissä jäälle. Hallin metsästyslupia myönnetään vuosittain 600 - 700 kappaletta ja niistä hyödynnetään vain puolet. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että hylkeenpyyntiä ei koeta riittävän kannattavana vaivaan nähden. Hylkeen nahkan käsittely on kallista, eikä moni osaa valmistaa hylkeen lihasta ruokaa.

Kuvateksti: Vene on ankkuroitu jäälle ja jahtimies pyrkii havaitsemaan hylkeen kiikareilla, ennen kuin se havaitsee metsästäjän.

Vuonna 2009 hallien metsästyslupien määrä nousi Manner-Suomessa 1050:een ja Ahvenanmaassa 450:een. Itämerennorpan pyyntiin maa- ja metsätalousministeriö ei ole vielä antanut lupia. Norppakanta kärsii eniten lisääntymishäiriöistä, joten kanta saa vielä vahvistua rauhassa. Norppaakin voi päästä metsästämään hyvillä suhteilla, jolloin metsästetty riistaeläin hyödynnetään tutkimustarkoituksiin. Hallikanta kasvaa vajaan 10 prosenttia vuodessa, kun taas norppakannan kasvu jää alle 5 prosenttiin.

Metsästys entisaikoina
Entisajan pyyntiretket saattoivat kestää 2-8 viikkoa. Moottoriveneitä ei vielä ollut, joten metsästäjät liikkuivat purjehtimalla. Pyyntivälineinä käytettiin pääosin hyljekeihästä sekä harppuunaa. Hylkeen liha ei pilaannu nopeasti ja suolattuna se säilyy hyvälaatuisena useita viikkoja. Metsästäjät nukkuivat reissun aikana veneissä ja söivät pääasiassa hylkeistä sydämen, maksan ja munuaiset. Nämä valmistettiin paistamalla pannussa kymmenessä minuutissa tai keittämällä.

Kuvateksti: Jäällä liikuttaessa saa aina olla varovainen.

Hylkeenpyyntiä on harjoitettu Pohjanlahdella, Itämeren pohjoisosassa, Laatokalla sekä Suomenlahdella. Hylkeistä saatu traani eli rasva oli merkittävä kauppatavara. Siitä tehtiin öljyä, jota käytettiin valaistusaineena. Traania hyödynnettiin myös nahkaesineiden rasvaamisessa. Elinkeinonaan hylkeenpyyntiä harjoittaneet osasivat myös hyödyntää nahan sekä lihan. Usein norppa saatiin saaliiksi odottamalla sitä sen hengitysreiän tai pesäkolon lähettyvillä mustavalkoisen hyljekoiran kanssa. Hyljekoira muistutti suuresti karjalankarhukoiraa, mutta sen korvien kärjet eivät olleet pystysuorat.

Norppaa pyydettiin aikoinaan loppusyksystä myös pohjaan asti yltävillä verkoilla. Verkot olivat noin 30 metriä pitkät ja 4-5 metriä syvät. Saaristolaisten on myös kerrottu väijyneen suuria hallilaumoja ja hyökänneen niiden kimppuun nuijien kanssa. Sulan veden aikaan hyljejahti suunnattiin luodoille. Hallia lähestyttiin veneellä ja se lopulta ammuttiin sopivan matkan päästä..

Hylkeen metsästys nykyään
Hylkeen metsästys on vaikeaa ja kokeneita metsästäjiä on vain kourallinen. Hylje ammutaan kiväärillä usein jäälle, luodolle tai matalikkoon. Tavoitteena on, että hylje saadaan ammuttua, ilman että se uppoaa syvään veteen. Laukaus tähdätään päähän tai kaularankaan, sillä hyvän sydänosumankin jälkeen hylje ehtii usein sukeltaa veteen ennen kuolemaa. Olisikin tärkeää antaa nuorille metsästäjille koulutusta hylkeenmetsästyksestä sekä erityisesti saaliin hyödyntämisestä. Tarvitaan myös uusia pyyntitekniikoita, joilla hallikanta saadaan pysymään jatkossa kurissa. Olisi tärkeää saada hylkeet pelkäämään ihmisiä sekä kalastajien pyydyksiä.

Kuvateksti: Toinen venekunta etsii ampumapaikkaa

Hylkeen liha soveltuu parhaiten erilaisiin keittoihin. Traanin maku saadaan poistettua sipulia ja pippuria käyttämällä. Suolattua hylkeenlihaa on myös paistettu paloina. Suolaus onkin yksi keino traanin maun poistamiseen. Paistamisessa käytetään yleensä ainoastaan nuoren hylkeen lihaa. Nykyään hyviä reseptejä löytyy esimerkiksi Kokki Kolmosen kirjasta Suomen, Karjalan ja Petsamon riistaruoat.

Halli ja norppa
Halli on selvästi norppaa suurempi hylje. Vanha uroshalli painaa jopa 290 kiloa, kun taas urosnorppa pysäyttää puntarin lukemiin 120 kiloa. Pituudessakin eroa on noin 70 senttimetriä. Naarashylje on selvästi urosta pienempi. Hallin tunnistaa helposti sen pitkästä ja suorasta kuonosta. Itämerennorpalla puolestaan on lyhyt kuono. Hylkeet syövät päivittäin 5 - 7 kiloa kalaa. Sen suurinta herkkua ovat lohi ja siika. Viisaat hylkeet ovat myös helpon saaliin perään, joten kalastajien pyydykset tyhjenevät nopeasti. Metsästyksen kannalta vaikeinta onkin erottaa nuori halli norpasta. Onkin syytä jättää ampumatta, mikäli ei huonolla säällä saa tehtyä varmaa lajitunnistusta.


Hylkeenpyytäjän varusteet
Harmaahyljettä saa metsästää Suomessa 16.4.-31.12. välisenä aikana. Avovesillä metsästäjät liikkuvat suurehkolla moottoriveneellä, jonka perässä hinataan ruuhimallista soutuvenettä eli hyljejollaa. Kevyttä soutuvenettä on helppo vetää ja työntää liikuttaessa vaativassa maastossa. Hyljejollan peräpeilissä on myös työntöriva, josta saa hyvän otteen. Suuressa moottoriveneessä on usein myös katettu makuupaikka, jossa metsästäjä voi tarvittaessa yöpyä.

Aseeksi sopii tähtäinkiikarilla varustettu kivääri, joka on kohdistettu vajaaseen sataan metriin. Suhteellisen kokenutkin metsästäjä myöntää etäisyyksien arvioinnin vaikeaksi veden ja jään täyttäessä maisemat. Lumipuvun alta tulisi myös löytyä pelastumispuku. Jahtimies tulee käyttää myös aurinkolaseja. Moni käyttääkin elektronista etäisyysmittaria hallinpyynnissä. Veteen ammuttu hylje paikannetaan nykyään suurikokoisen vesikiikarin avulla. Kun hylje on löydetty, se nostetaan naaralla. Tarvitset mukaan myös kenttäkiikarin tai kaukoputken.


Hylkeenpyytäjä käyttää aina jääkenkiä. Kenkien pohjien teräsnastat estävät liukastumisen jäillä liikuttaessa. Kahdella jalaksella varustettu jolla on hyvä vene hyljejahtiin. Jalasten avulla sitä on helppo vetää jäällä. Kun jäällä liikutaan pidempiä matkoja, käytetään hyljesuksea eli ajopuuta. Tämä lähes viisi metrinen suksi toimii potkukelkan tavoin. Sen keskellä on potkuttelupaikka, kuten potkukelkoissa. Potkukelkan etuosaan metsästäjä voi kiinnittää aseensa sekä muut varusteensa. Hyljesuksella onnistuu myös saaliin kuljettaminen.

Kun jäällä makaileva hylje on löytynyt, voidaan sitä lähestyä noin 800 metrin etäisyydelle. Loppumatka edetään ryömien suksen päällä matalana sopivaan ampumapaikkaan. Metsästäjä hyödyntää lähestyessään näkösuojia ja lähestyy riistaeläintä tuulen alta. Lähestyminen on tehtävä huolella ja siihen menee usein vähintäänkin 60 miuuttia aikaa. Sopivan etäisyyden saavutettuaan metsästäjä valmistautuu ampumaan. Kun kaikki on valmista, metsästäjä viheltää, jolloin hylje nostaa päätään ja luoti lähtee matkaan. Laukauksen onnistuessa, hylje jää siihen paikkaan.

Artikkeli: Luonnossa.net.
Kuvat: Pasi Kettunen

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

Etusivulle | Sivun alkuun | Foorumiin