 |
 |
 |
 |
|
 |
|
|
|
Valtran eri traktorimallit metsässä ja pellolla
A-sarja A-sarja on suomalainen traktoriklassikko. Pieni ja ketterä kolmi- tai nelisylinterisen on viihtynyt jo vuosikymmeniä suomalaismetsissä ja -pelloilla.
Peruskonsepti periytyy vuosien takaa, vaikka traktoria onkin päivitetty uusilla ominaisuuksilla niin, ettei lähtökohtaa enää tunnistaisi samaksi kuin nykyistä A-sarjaa. Koeteltu perusrakenne on kuitenkin luotettava ja vapaa kaikista
lastentaudeista. 12+12R-voimansiirtolinja on suora ja tehohäviöt ovat minimaalisia.
 |
Parhaiten A-sarjan puolesta puhuvat myyntitilastot. A-sarjan eri mallit keikkuvat vuodesta toiseen sekä Suomen että Ruotsin viiden myydyimmän traktorimallin
joukossa kilpailijat mukaan luettuna. Nykyisin yhä useampi A-sarjan käyttäjä on metsänomistaja, kesämökkiläinen tai jokin muu kuin ammattimainen viljelijä.
A-sarjan suosion salaisuutena on ketteryyden, luotettavuuden ja
kustannustehokkuuden lisäksi monipuolisuus. Esimerkiksi ohjaamovaihtoehtoja löytyy kolme kappaletta: matala, normaali ja metsäohjaamo, jossa on hyvä suojaus, työvalot ja näkyvyys myös ylös-taakse. Istuin kääntyy vakiona 180 astetta. Valtran
ainutlaatuinen talviominaisuus on lisävarusteena saatava ohjaamon tuplalämmitys, jolloin toinen lämmityslaite on sijoitettu traktorin kattoon.
Metsäkäyttöön A-sarja sopii paitsi ketteryyden ja metsäohjaamon vuoksi, niin myös
välirunkonsa puolesta. Teräksinen välirunko kätkee suojaansa polttoainetankin sekä nelivedon akselin, jotka ovat kummatkin suojassa kiviltä, oksilta ja kannoilta. Välirunko myös tekee traktorista tasapainoisen, mikä on erittäin tärkeää
metsäkäytössä ja sähköisesti kytkettävä neliveto ja tasauspyörästön lukko päällä. Maavara on A75:ssä vakiorenkailla 44 senttiä ja A85:ssä ja A95:ssä 46 senttiä. Traktorin paino vaihtelee mallista riippuen 3330 kilosta 3680 kiloon.
6000-sarja Liioitteluun syyllistymättä voitaneen sanoa, että Valtran 6000-sarjan on paras koskaan rakennettu metsätraktori. Suunnittelun lähtökohtana on alusta alkaen ollut
traktorin käyttö pohjoismaiseen tapaan sekä pellolla että metsässä.
 |
Tärkeimmät metsäominaisuudet syntyvät jo runkorakenteesta ja viimeinen silaus annetaan metsäkäyttöön sopivilla lisävarusteilla. 6000-sarjan polttoainetankki on
välirungossa suojassa. Etuakselilla on hyvin painoa, sillä vankkarakenteinen SisuDiesel-moottori sallii etuakselin kiinnittämisen suoraan moottorin öljypohjaan. Kuitenkin traktori on nelisylinterisenä tehoonsa nähden ketterä.
Traktorin pohja on tasainen ja suojattu, maavara alan huippua. Voimansiirroksi on tarjolla ohjelmoitava HiTech-vaihteisto tai raakaa käyttöä rakastava Classic-malli
mekaanisella suunnanvaihdolla. Hydrauliikan 70 litran tuottoa on helppo tarvittaessa tehostaa keulapumpulla. Valinnaisvarusteeksi on myös saatavana metsäkäytössä lyömätön ja traktorimaailmassa lähes ainutlaatuinen turbiinikytkin.
Turbiinikytkimessä ei ole lainkaan mekaanista välitystä, vaan voima välittyy öljyn avulla. Tällöin liikkeelle lähdöt ja muu kytkimen käyttö on millintarkkaa esimerkiksi
vaikeassa metsämaastossa. Turbiinikytkin ei myöskään kulu kuten muut kytkimet. 50 km/h-vaihteisto on lyömätön, kun puuta ajetaan esimerkiksi suoraan metsästä sahalle.
Ohjaamovaihtoehdoista löytyy luonnollisestikin metsäohjaamo. Lisäksi ohjaamoon saa myös TwinTrac-taakseajolaitteiston, jolloin työskentely taaksepäin on yhtä helppoa kuin eteenpäinkin toisen ratin, suunnanvaihdon ja poljinten avulla.
N-sarja N-sarja on uusi metsien ja peltojen monitoimitraktori. Uutta ovat erinomaiset etukuormainominaisuudet sekä luokkaa pienemmän traktorin ketteryys yhdistettynä luokkaa isomman traktorin tehoihin. N141 onkin markkinoiden tehokkain
nelisylinterinen traktori.
 |
N-sarjan traktorin voi räätälöidä täysiveriseksi metsäurakointitraktoriksi. Kun normaalissa Ännässä on muovinen polttoainetankki, on metsä-Ännässä teräksinen
tankki. Ohjaamoksi voidaan valita avara, suojattu ja hyvän näkyvyyden tarjoava metsäohjaamo sekä TwinTrac-taakseajolaitteisto. Keulalle saadaan helposti metsänosturia varten lisähydrauliikkapumppu, ellei Advance-mallien 115 litran
minuttituotto tunnu liikuttavan puomia tarpeeksi nopeasti. Metsämallissa on myös normaalia kapeammat lokasuojat.
N on moderni traktori. Tai yksinkertainen peruskone. Miten vaan haluat. Classic-malli
on pomminvarma, kovia olosuhteita ja säälimätöntä käyttöä kestävä traktori, jonka tekniikka on helppo hallita. HiTech-mallit sopivat monipuoliseen maanviljelyyn, urakointiin ja metsäkäyttöön. Advance-mallit puolestaan edustavat
traktoriteknologian huippua näyttöpäätteillä varustettuine kyynärnojineen ja kuormantuntevine hydrauliikkoineen. Kaikkien mallien moottorit ovat neliventtiilisiä, common rail –yhteispaineruiskutuksella varustettuja SisuDieseleitä.
T-sarja T-sarjan traktori on vahva, kuusisylinterinen peltoveturi. Metsässä Teekkareita näkee harvemmin, mutta malliston pienimpiä traktoreita käytetään jonkin verran myös
metsätöissä. T-tarjoaa metsätraktorille tukevan alustan, joka jaksaa vetää raskastakin lastia.
 |
T:n perusrakenne sopii hyvin metsäkäyttöön. Polttoainetankkin on valtramaiseen tapaan suojassa välirungossa ja eturenkailla on hyvin painoa. Traktorin kokonaispaino on sopivan pieni suhteessa hevosvoimiin, varsinkin malliston
yläpäässä.
Varustelistalta löytyvät niin metsäohjaamo, taakseajolaite kuin muutkin metsäkäytössä tarpeelliset laitteet. Puutavara liikkuu tiellä vauhdikkaasti, kun
etuakseliin on valittu Aires-paineilmajousitus ja perään 50 km/h-vaihdelaatikko.
S-sarja S-sarjalla tuskin kukaan lähtee varsinaisesti puunajoon, mutta hakkurin edessä tämä
malliston lippulaiva viihtyy hyvin. 280-hevosvoimainen jättiläinen on parhaimmillaan monipuolisessa maanviljelyssä ja urakoinnissa.
 |
Koostaan huolimatta S-sarjassakin on monia ominaisuuksia, jotka tekevät siitä muita saman kokoluokan traktoreita paremman metsätraktorin. Pohja on tasainen ja taakseajolaite helpottaa nosturin käyttöä.
Haketuskäytössä Ässän perään kytketään yleensä nosturi, jolla puuta voi mättää tienvarsipinosta hakkurin kitaan sekä tehokas hakkuri, joka hakettaa jop yli 60-senttistä puuta. Hakkuri puolestaan syytää valmiin tavaran tilavaan perävaunuun,
jolla se kuljetetaan käyttökohteeseen. Ässän yksi vahva puoli ovat sen ajo-ominaisuudet tiellä suurenkin lastin kanssa.
Artikkeli: Tommi Pitenius, Valtra. Kuvat: Tommi Pitenius, Valtra.
Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.
|
|
|