Metsänhoidon sanastoa

 

Yleistä sanastoa

Ajoura
Ajouraa pitkin kuljetetaan hakattua puutavaraan pois metsästä. Rungot lajitellaan puutavaralajeittain kasoihin ajouran varteen, josta ne lopulta kuljetetaan varastoon. Ajouran suunnittelijana toimii metsuri tai hakkuukoneen kuljettaja.

Alueellinen metsäohjelma
Metsäkeskusalueelle tehdään eräänlainen koko metsäsektorin kattava kehittämissuunnitelma, joka sovittaa yhteen taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset kestävyyden vaatimukset.

Aluesuunnitelma
Metsäsuunnitelma, joka sisältää yhtenäisen noin 2000-5000 hehtaarin kokoisen metsäalueen.

Auraus
Kyse on maanmuokkausmenetelmästä, jossa rikotaan ja käännetään maan pinta.

Avohakkuu
Avohakkuussa kaadetaan kaikki tai suurin osa metsän puista. Avohakkuussa tulee noudattaa metsänhoidon ohjeita. Avohakkuun jälkeen alkaa uuden metsän kasvatustyö.

Ensiharvennus
Ensimmäinen metsän harvennus, josta saadaan puunjalostusteollisuudelle kelpaavaa puuta.

Hakkuukone
Hakkuukone on metsäkone, jolla kaadetaan, karsitaan ja katkotaan puita. Sitten rungot kasataan puutavaralajeittain. Hakkuukone työskentelee yhteistyössä metsätraktorin kanssa. Metsätraktori kuljettaa syntyneitä runkoja. Näiden laitteiden yhdistelmää kutsutaan korjuuketjuksi ja niiden tekemää työtä korjuuksi. Muita nimityksiä hakkuukoneelle ovat: monitoimikone ja harvesteri.

Hakkuukypsä
Metsä, joka on valmis loppuhakkuuseen, jonka jälkeen uuden metsän istutus voi alkaa.

Hakkuusuunnitelma
Usein kymmenen vuoden ajanjaksolle laskettu suunnitelma, jossa on laskettu metsäalueelle sopiva hakkuumäärä eli se määrä puuta, joka voidaan hakata metsätalouden kestävyyttä vaarantamatta.

Hakkuutähde
Hakkuutähteellä tarkoitetaan hakkuun jälkeen metsään jäänyttä puuta, kuten esimerkiksi latvukset ja jalostukseen kelpaamattomat rungon osat.

Hakkuuvuosi
Hakkuuvuosi on 12 kuukauden mittainen ajanjakso, joka alkaa heinäkuun alussa ja loppuu kesäkuun lopussa.

Harsuuntuminen
Harsuuntuminen tarkoittaa puiden neulas- tai lehtikatoa. Tämä johtuu ilmansaasteista ja joistakin luonnollisista tekijöistä.

Harvennushakkuu
Harvennushakkuussa poistetaan noin 30% metsän puustosta. Sen tarkoitus on parantaa jäljelle jäävien puiden kasvua ja laatua. Päätehakkuiden välillä tehdään noin 2–3 harvennushakkuuta. Ensiharvennus tehdään 30–40 vuotta uudistamisen jälkeen.

Inventointi
Inventointi tarkoittaa metsävaratietojen mittaamista tai arviointia.

Karsinta
Karsintaa on se, kun puun oksia katkotaan. Pystykarsinta tarkoitaa pystypuiden kuivien alaoksien karsintaa esimerkiksi oksasahalla, ilman että puuta kaadetaan. Näin tekemällä parannetaan puun tyviosan laatua.

Keskikasvu
Keskikasvulla tarkoitetaan puuston keskimääräistä kasvua vuodessa.

Keskitilavuus
Keskitilavuus tarkoittaa metsäalueen puuston tilavuutta keskimäärin. Ilmaistaan tapaan X kuutiometriä/hehtaarilla. Rungon keskitilavuus puolestaan tarkoittaa hakkuussa poistettavien runkojen keskimääräistä tilavuutta.

Kestopuu
Kestopuu on kemikaaleilla käsiteltyä puuta, joka kestää paremmin lahoamista. Tällaista käsittelyä kutsutaan kyllästykseksi.

Kestävä kehitys
Kestävä kehitys tarkoittaa sitä, että metsänomistajat eivät heikennä toiminnallaan tulevien polvien elämän edellytyksiä.

Korjuu
Korjuu tarkoittaa puiden kaatamista ja niiden kuljettamista pois metsästä varastolle ja sieltä aikanaan tehtaalle.

Korjuuaika
Korjuuaika tarkoittaa aikaa, jonka kuluessa hakkuuoikeuden hankkineen puukaupan ostajan tulee tehdä hakkuu.

Kulotus
Kulotus tarkoittaa hakkuutähteiden, jättö- ja säästöpuiden, pintakasvillisuuden ja humuksen polttamista päätehakkuun jälkeen. Kulotuksen avulla uusien puiden kasvu nopeutuu

Kuvio
Kuvio on kasvupaikaltaan ja puustoltaan yhtenäinen noin 2 hehtaarin kokoinen metsän osa. Toiselta nimeltään metsikkökuvio tai metsikkö.

Leimikko
Leimikko on hakattavaksi suunniteltu metsäalue. Leimikko merkitään muun muassa metsätalouskarttaan.

Luonnon monimuotoisuus
Luonnon monimuotoisuus tarkoittaa eliölajien perinnöllistä vaihtelua eli geneettistä monimuotoisuutta, lajien määrän ja runsauden vaihtelua eli lajistollista monimuotoisuutta sekä elinympäristöjen ominaisuuksien vaihtelua eli ekosysteemitason monimuotoisuutta.

Metsähallitus
Metsähallitus on valtion metsäomaisuutta hoitava valtion liikelaitos. Metsähallituksen talousmetsien hoito on maa- ja metsätalousministeriön ohjauksessa. Luonnonsuojelualueiden hoito on taas puolestaan ympäristöministeriön ohjauksessa.

Metsäkeskus
Metsäkeskus on alueellinen valtion viranomainen, jonka tehtävä on valvoa metsälain noudattamista ja edistää kestävää metsätaloutta. Suomessa on 13 metsäkeskusta.

Metsälainsäädäntö
Metsälainsäädäntö kattaa seuraavat: metsälaki, kestävän metsätalouden rahoituslaki, laki Metsähallituksesta, laki metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta sekä laki metsänhoitoyhdistyksistä. Metsälain toteutumista valvovat alueelliset metsäkeskukset.

Metsäliitto
Metsäliitto on 130 000 suomalaisten pienmetsänomistajien muodostama osuuskunta. Metsäliitto harjoittaa puutuote-, sellu-, paperi-, kartonki- ja pehmopaperiteollisuutta.

Metsänhoitoyhdistys
Tietyn alueen metsänomistajien yhdistys. Metsänhoitoyhdistyksistä on säädetty lailla ja metsänomistajan on esimerkiksi pakko maksaa yhdistyksen jäsenmaksu, metsänhoitomaksu, vaikka jäsenyys sinällään ei ole pakollinen.

Metsänjalostus
Metsänjalostus tarkoittaa puiden rodullista jalostamista.

Metsänkäyttöilmoitus
Metsänkäyttöilmoitus on pakollinen, viimeistään kaksi viikkoa ennen metsänhoitotoimia metsäkeskukselle tehtävä ilmoitus metsässä tehtävistä töistä.

Metsäsuunnittelu
Metsäsuunnitelma tehdään yleensä kymmenen vuoden ajan jaksolle. Siihen merkitään, mitä metsätilan kullakin kuviolla tullaan minäkin vuonna tekemään.

Metsäteollisuus
Metsäteollisuudella tarkoitetaan saha-, vaneri-, lastulevy-, kuitulevy-, rakennuspuutuote-, puusepän-, puutalo-, massa- ja paperiteollisuutta.

Metsäverotus
Myyntiverotus puolestaan tarkoittaa myynnistä saatavista nettotuloista maksettavaa pääomaveron suuruista veroa.

Muokkaus
Muokkaus tarkoittaa maanpinnan rikkomista päätehakkuun jälkeen.

Nuoren metsän hoito
Eli noin 20-vuotiaan taimikon perkaus ja harvennus. Perkauksella tarkoitetaan ei-haluttujen taimien poistoa taimikosta raivaussahalla.

Suojametsä
Suojametsällä tarkoitetaan eräitä Ylä-Lapin metsiä, jotka ovat lähellä metsärajaa.Suojametsiä koskevalla lailla pyritään siihen, että metsäraja ei siirtyisi etelämmäksi.

Säästöpuu
Säästöpuu on avohakkuussa pysyvästi pystyyn jätettävä puu. Näin pyritään edistämään luonnon monimuotoisuutta.

Artikkeli: Luonnossa.net.
Kuvat: Luonnossa.net

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

 




Etusivulle | Sivun alkuun | Foorumiin