 |
 |
 |
 |
|
 |
|
|
|
Raivaussahan käyttö Taimikon hoitamisen tulisi kuulua nykyään jokaisen metsänomistajan perusosaamiseen. Raivaussahan käyttäminen ei ole vaikeaa ja sen kanssa
työskentely on itseasiassa turvallisempaa kuin moottorisahan käyttäminen. Entisajan risusavotat takasivat tulevalle sukupolvelle hyvät metsät ja nykyäänkin taimikon hoitaminen nopeuttaa puiden kasvua, jolloin puut pääsevät järeytymään nopeammin.
Taimikon hoitamisen voi jättää myös ammattilaisen tehtäväksi, mutta raivaussahan käyttöön saa tarvittaessa myös Metsäkeskukselta muutaman päivän mittaista koulutusta.
 |
Kuvateksti: Husqvarnan valjaat ja Stihlin raivaussaha.
Muutama tunti raivaussahan kanssa illalla antaa mukavaa vastapainoa arkityölle ja käy
aivan virkistymisestä. On nautinnollista huomata kuinka tiheikkö muuttuu hiljalleen nopeasti kasvavaksi taimikoksi. Moottorisahan sylinteritilavuuden tulisi ylittää 40
kuutiosenttimetriä, jotta se soveltuisi metsänhoitotöihin. Painoa tämän kokoluokan raivaussahalle tulee noin 8-9 kiloa, mutta valjaissa riippuvaa sahaa on kevyt liikutella.
Raivaussahan valjaat
Valjaiden ansiosta sahan paino jakautuu lantiolle ja olkapäille. Nykyaikaisista valjaista mielestämme Husqvarnan valjaat ovat parhaimman tuntuiset. Onneksi samoja valjaita
voi käyttää Stihlin, Husqvarnan taikka Jonseredin raivaussahojen kanssa. Rintakehän avoimeksi jättävät Stihl -valjaat soveltuvat erinomaisesti naisille. Kaikissa valjaissa säätömahdollisuudet ovat erinomaista luokkaa.
 |
Kuvateksti: Kun saha osuu kiveen, on syytä huoltaa tai tarvittaessa vaihtaa terä.
Terän huoltaminen Hyvänä nyrkkisääntönä tulee muistaa viilata terä kuntoon jokaisen tankkauksen
yhteydessä. Käytä viilanohjainta ja viilaa 2-4 työntöä hammasta kohden. Viilanohjaimen ansiosta varmistat oikean viilaussyvyyden sekä viilauskulman. Käytä viilanohjaimen kanssa 5,5 mm pyöröviilaa. Älä käytä koskaan moottorisahan 4.8 mm
viilaa. Viilaa aina suojakäsineiden kanssa, niin vältyt haavoilta. Terän huoltoon tarvitset myös lattaviilan sekä haritusraudan.
Viilauskulman tulee olla 15 astetta ja se näkyy selkeästi viilanohjaimeen tehdyissä
merkinnöissä. Viilaussyvyys on oikea, kun viilanohjaimen toinen sivu liikkuu terän hampaan selän päällä. Näin teroitettu terä pysyy hyvänä pitkään ja hammas haukkaa
hyvin puuta. Viiloja voi kulua aika nopeaankin tahtiin, joten varaviiloja kannattaa olla aina mukana. Muista pitää viilaa kohtisuorassa terään nähden ja viilaa aina kutakin
hammasta yhtä monta kertaa. Terä tulee vaihtaa heti kun hampaista on jäljellä alle kuusi milliä.
 |
Kuvateksti: Stihlissä kaasuliipasinta painetaan etusormessa ja muissa merkeissä peukalolla.
Raivaussahan osat:
1. Runkoputki 2. Kulmavaihde 3. Ohjauskahva 4. Kaasuliipasin
5. Sahan kiinnityslenkki 6. Kahvan kiristysruuvi 7. Sytytystulppa 8. Ilmanpuhdistimen kotelo 9. Käynnistin 10. Änenvaiennin 11. Moottori
Kuvateksti: Suojakypärän visiiriä ei tule unohtaa yläasentoon, jolloin se ei suojaa kasvoja.
Polttoaine Aloittelijalle suosittelemme pienkonebensan käyttöä, jossa on öljy valmiiksi
sekoitettuna. Tämä on kuitenkin pidemmän päälle turhan kallista, joten kokeneempi raivaussahan käyttäjä sekoittaa aina polttoaineen itse. Käytä 98-oktaanista bensaa ja
ilmajäähdytteisille kaksitahtimoottoreille tarkoitettua erikoisöljyä. Lisää öljyä bensiiniin 2,5%. Yhteen litraan bensaa lisätään siis 0,25 dl öljyä ja 3 litraan lisätään 0,75 dl öljyä ja niin edelleen.
 |
Kuvateksti: Raivaussahan terä on syytä pitää aina kunnossa. Kuvassa terähampaita taivutetaan sivulle eli joka ensimmäinen hammas harittaa noin millin verran sivuun ja seuraava hammas taas toiselle puolelle millin verran.
Varusteet varmasti mukana? Metsään lähdettäessä on syytä tarkistaa tuliko kaikki tarpeellinen mukaan. Tarvitsen ainakin ensiapupakkauksen, sytytystulpan, varaterän, bensansuodattimen,
terämutterin, terän lukitustapin, tulpanavaimen, viiloja, ohjaimen, lattaviila ja muut huoltoon ja raivaussahan puhdistamiseen tarvittavat välineet. Sahan peruskäytöstä, kaatotekniikasta ja huollosta kirjoitamme lisää tulevassa artikkelissa.
Lisää kuvia Klikkaa alla olevia kuvia, niin näet ne suuremmassa koossa.
   
   
Keskustele artikkelin aiheesta muiden kanssa --->
Artikkeli: Luonnossa.net -tiimi. Kuvat: Luonnossa.net -tiimi
Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.
|
|
|