Polttopuuta netistä

 

Polttopuuta netistä
Puu on uusiutuva luonnontuote. Suomessa puuta poltetaan vuosittain noin 6 miljoonaa kuutiometriä. Puolivuosisataa taaksepäin tämä lukema oli 10 miljoonaa kuutiometriä suurempi. Halvan öljyn tuonti alkoi 1950 –luvulla ja puulämmitystä alettiin pitämään tuhlauksena. Tilanteet muuttuvat ja uudet tuulet alkavat puhaltamaan. Tänä päivänä sähkön ja öljyn hinta tuntuu vain nousevan. Samalla puun kilpailukyky kasvaa ja puusta puhutaan edullisena ja ympäristöystävällisenä lämmönlähteenä.

Halkoliisteri.com
Halkoliiteri.com -palvelu tarjoaa polttopuita mm. Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun, Etelä -Pohjanmaan, rannikon, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Satakunnan, Varsinaissuomen sekä etelärannikon alueella.

Monissa kotitalouksissa puulämmitys on valittu toissijaiseksi lämmönlähteeksi. Näissä talouksissa sähkölämmityskustannuksiin saadaan 15%:n suuruinen säästö. Puun polttaminen ei lisää ilmakehän hiilidioksidimäärää, sillä poltettaessa puusta vapautuu saman verran hiilidioksidia kuin lahotessakin..

Polttopuulle on kysyntää
Yli miljoonassa pientalossa on tulisija ja kotitalouksien puuntarve ja käyttömäärä on ollut jo useamman vuoden kasvussa. Monet metsänomistajat tekevät halkoja ja klapeja omaan käyttöönsä, mutta myös kaupallinen käyttö on reippaassa kasvussa. Polttokäyttöön myydyistä haloista, klapeista ja pilkkeistä saatu tulo on metsätalouden tuloa.

Mottinetti.com
Mottinetti.com -palvelu tarjoaa polttopuita mm. Savon, Karjalan, Hämeen sekä Kymenlaakson alueella.

Nykyajan ihminen on valmis maksamaan polttopuista, jotka tuodaan valmiissa muodossa kotiovelle. Myös Keski-Euroopassa on kysyntää Suomalaiselle puulle. Ranskassa myydään tälläkin hetkellä Suomalaista koivupilkettä paikallisissa tavarataloketjuissa.

Suomessa puuta ostetaan paljon omakotitalojen sekä kesämökkien lämmitykseen. Moni on myös vahvasti sitä mieltä, että puusauna on se ainoa oikea tapa saunoa. Artikkelin kirjoittaja itsekin kuuluu tähän joukkoon. Suomesta löytyy myös reilut tuhat omakotitaloa, joissa puulämmitys toimii päälämmitysjärjestelmänä. Puulle todellakin löytyy siis kysyntää kotimaassamme.

Mistä hankit polttopuusi?
Polttopuiden myynti on taloudellisesti kannattavaa, mutta kovin kauas sitä ei kannata alkaa kuskaamaan. Lähialueelta ostettua puuta pystytään tarjoamaan lähes koko maassamme kilpailukykyiseen hintaan. Internet on viimevuosina mahdollistanut sen, että oman alueen polttopuiden myyjät löytyvät helposti ja vaivattomasti. Lisäksi nämä sivustot toimivat tiedonlähteenä monille kuluttajille ja metsänomistajille, jotka monien eri palveluiden kautta markkinoivat ja myyvät puuta kuluttajalle.

Polttopuuporssi.fi -palvelu on keskittynyt Lapin alueeseen eli aina Kemistä Utsjoelle asti.

Palveluntarjoajat verkossa
Internetissä hintojen vertailu sujuu kätevästi ja parhaimpina verkkopalveluina voisi mainita kolme sivustoa: 1.
Mottinetti.com, joka tarjoaa palveluitaan mm. Savon, Karjalan, Hämeen sekä Kymenlaakson alueella. 2. Halkoliiteri.com, joka tarjoaa palveluitaan mm. Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun, Etelä-Pohjanmaan, rannikon, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Satakunnan, Varsinaissuomen sekä etelärannikon alueella. 3. Polttopuuporssi.fi, jonka toiminta on keskittynyt Lapin alueeseen eli aina Kemistä Utsjoelle asti.

Artikkeli: Luonnossa.net.
Kuvat: Luonnossa.net.

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

 




Etusivulle | Sivun alkuun | Foorumiin