Melontaretki Tammisaaren saaristoon heinäkuussa
Helteinen automatka Helsingistä päättyi tuttuun Tammisaaren leirintäalueen rantaan. Nostimme kajakit alas trailerista ja retkitavarat pois autosta. Seisoimme uimarannan viereisen kaislikon reunassa ympärillämme epälukuinen määrä pussukoita ja katselimme Helsingin suuntaan katoavan auton perään. Firmamme melontakerhon perinteinen kesäretki saattoi alkaa.


Kajakkien pakkaaminen sujui leikiten ja puoli tuntia rantaan saapumisemme jälkeen olimme vesillä. Viisi kokenutta ja kestävän melontakunnon omaavaa melojaa suuntasi kajakkinsa kohti etelää. Suunnitelmissamme oli meloa Tammisaaren saariston kansallispuistossa ja siitä itään päin aina Inkoon Elisaareen asti. Alueella liikkuu paljon veneilijöitä, jotka käyttävät kansallispuiston tarjoamia palveluita, joihin kuuluvat mm. grillikatokset, puuseet ja jäteastiat.

Aloitimme melonnan kohti Tammisaaren saariston kansallispuistossa olevaa Älgön saarta pienessä vastatuulessa, mikä vilvoitti mukavasti. Sääennusteiden mukaan tälle päivälle oli ennustettu tuulen voimakkuudeksi 8m/s, mikä olisi ollut tällä etapilla aivan hyvin melottavissa oleva sää, sillä reitti kulki enimmäkseen saarten suojassa.


Pidimme ensimmäisen maatauon Älgön etelärannalla sijaitsevalla Rödjanin kalastajatilalla. Tilan rakennukset on entisöity alkuperäiseen asuunsa ja sen kotiniityllä laidunsivat lampaat. Rantarakennuksessa sijaitsee kahvila ja kansallispuiston opastuspiste. Kahvilan ulkopuolelle oli ripustettu katonrajaan vanha kilpayksikkö, minkä paikallinen opas kertoi kuuluneen Torvald Strömbergille. Tällä kajakilla meloen Strömberg oli voittanut kultaa Kööpenhaminassa melonnan MM-kisoissa vuonna 1948.

Museokajakki oli nyt päässyt näytille melojan kotisaaren rantaan. Itseäni kiinnosti asia kovin, sillä olin tavannut Torvaldin kesällä 2002 Melojaliiton tapahtumassa ja nähnyt hänen melovan yli 75 vuoden ikäisenä kovassa puuskaisessa tuulessa yli Seurasaaren selän ja rantautuvan Merimelojien rannan rantakalliolle muiden nuorempien rantautuessa laituriin. Nautimme iltapäiväkahvit tuoreen pullan kera ja jatkoimme matkaa ensimmäiseen yöpymiskohteeseemme Fladalandet-nimiseen saareen.


Fladalandet on kallioinen, puita kasvava saari. Saaren rannalla on suojainen luonnonsatama ja siellä on luvallista telttailla. Valitsimme rantautumispaikaksi saaren pohjoisrannalla olevan sileän kalliorannan. Saaren etelärannalta avautui upea näköala avomerelle, mutta annetun tuulivaroituksen takia emme rantautuneet sinne, koska lähtö kivikkoiselta kalliorannalta kovassa aallokossa ei ole mielekästä. Rödjanista lähdön jälkeen olin huomannut yhden kajakin uivan yllättävän syvässä ja takakenossa.

Rantautumisen jälkeen selvisi syy tähän; takalaipio oli täynnä vettä. Otimme kastuneet tavarat kuivumaan ja tarkastelimme kajakkia etsien mahdollista reikää sen pohjasta. Reikä löytyi helposti. Evävaijerin ympärillä laipiossa oleva laminointi oli murtunut ja tällä kohtaa pohjassa oli selvä vuoto. Vuotava kajakki ja märät varusteet pantiin kuivumaan. Retkikeittimet otettiin esiin.



Retken ensimmäinen pasta-ateria valmistui pian ja aterioinnin aikana oli kajakki kuivunut korjauskuntoon. Jarmo kaivoi korjaustarvikkeet esiin ja korjasi vuodon tuota pikaa. Ilta kului telttojen pystytyksen jälkeen uidessa, saareen tutustuessa ja jutellessa. Katselimme laguuniin ankkuroituja purjeveneitä; veneiden perässä liehui ainakin Suomen, Ruotsin, Saksan ja Venäjän lippuja. Iltakahvin jälkeen kävimme nukkumaan hyvissä ajoin, sillä seuraavana päivänä odotti aikainen herääminen ja pitkä melontamatka. Yöllä ukkoskuuro pyyhkäisi saaren yli ja sade ropisi mukavasti teltan kattoon.

Toinen melontapäivä aloitettiin aamukahvilla ja leirin purkamisella. Aurinkoinen, melko tyyni sää tuntui ajoittain liian kuumalta melomiseen. Isojen purjelaivojen saattue eteni avomeren puolella kohti länttä. Ihailimme maisemia ja bongailimme lintuja. Tavallisten lokkien ja sorsien lisäksi näimme ennen Jussarön saarta haahkoja, harmaahaikaroita ja merimetsoja. Haahkat uiskentelivat suurissa parvissa, mitkä koostuivat emoista poikasineen, lasten piioista ja nuorista uroksista, mitkä viettivät aikaansa kälyjen ja tätien seurassa.

Arkojahan nuo haahkat olivat ja nousivat siivilleen heti meidät huomattuaan. Harmaahaikaroita seisoskeli siellä täällä rantavedessä odottamassa kärsivällisesti, että kala tai sammakko tulee riittävän lähelle nokalla harppunointia varten. Merimetsot olivat vallanneet kokonaisen saaren ja istuivat ryhdikkäinä valkoisiksi lannoittamillaan kallioilla. Lähempänä Inkoota näimme kalasääksen ja mietimme, että oliko se sama lintu kuin kaksi vuotta sitten tapaamamme. Pidimme kelluntataukoja ja katselimme sopivaa saarta maatauon pitopaikaksi. Melkein kaikki saaret olivat näet asuttuja tai maihinnousu oli niille kielletty.


Navigointia ja olinpaikan määrittelyä helpotti se, että useimpien asuttujen saarien rantakallioon oli maalattu kissan kokoisin kirjaimin valkoisella maalilla saaren nimi. Löytyihän vihdoin sopiva luoto, missä keitimme kahvit ja söimme eväät. Seuraava taukopaikka oli meille aikaisemmilta kerroilta tuttu Långön huoltoasema ja saaristokauppa. Kahvia, sämpylät ja jäätelöä kahvilan terassilla sekä käynti kaupan limu- ja karkkihyllyillä virkistivät ja aloitimme päivän viimeisen etapin kohti Elisaarta.

Elisaari kuuluu Helsingin kaupungin ulkoilualueisiin, missä asuu ympäri vuoden saaren valvoja ja saari tarjoaa melojille hyvät peruspalvelut. Saari on nykyisin etupäässä veneilijöiden satama ja leirintäalueen telttailuosassa ei ole tungosta. Tällä kertaa telttailualueella oli lisäksemme muutama meripartiolainen valmistelemassa seuraavana päivänä alkavaa partioleiriä. Suoritimme normaalit leiriytymisrituaalit ja valmistimme retkikeittimillä pasta-aterian, minkä nautimme ruhtinaallisesti keittokatoksen varjoisan ruokapöydän ääressä.

Varasimme tynnyrisaunan alueen valvojalta ja lähdimme lämmittämään saunaa sekä pesemään kahden päivän hiet pois nahkastamme. Ainoana naisena otin vapauden saunoa ensimmäisenä ja poikien saunoessa kuuntelin erikoisen linnun laulua, ihmeellistä korinaa. Arvelin linnun olevan nimeltään ruisrääkkä ja Ossi vahvisti lajimäärittelyn saunasta tultuaan. Loppuilta kului venelaiturilla hienoja veneitä ihaillen, uiden ja jutellen.


Kolmas melontapäivä oli suunniteltu välipäiväksi, jolloin melotaan vain lyhyehkö matka ja levätään edellisten päivien rasituksista. Pidimme maatauon Gölisnäsin leirintäalueella, missä lueskelimme vanhoja sanomalehtiä, keitimme kahvit ja uimme. Gölisnäs kuuluu Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen alueverkkoon ja tarjoaa peruspalveluiden lisäksi saunomismahdollisuuden ja muutaman huoneen sisämajoitustilaa.

Tällä kertaa käytimme kyseisen alueen palveluista vain kahvinkeitintä ja puuseetä. Lähdimme meloskelemaan puolelta päivin ja isosilmäinen peura katseli kaihoisasti peräämme rantakalliolta. Meloimme muutaman tunnin ja etsiskelimme sopivaa leirintäsaarta. Löysimme mielestämme sopivan pienen kallioluodon, mille oli helppo rantautua. Luoto lienee nimeltään sarjaa ”Hälläniinväliä”, mutta sopi hyvin tarkoitukseemme.


Loppupäivä kului uidessa, auringossa löhöämisessa ja maukkaan pasta-aterian sekä kahvien nauttimisessa. Sami kokeili kalaonneaan, mutta tänään ei tärpännyt. Teltat pystytimme vasta illalla, sillä vastarannan omakotiasukas oli kiikaroinut meitä laituriltaan koko päivän. Emme olleet varmoja siitä, olimmeko omakotitalon pihapiirissä, joten odotimme kiikaroijan nukkumaan menoa.

Neljäs melontapäivä koitti yhtä tyynenä ja helteisenä kuin edellisetkin. Matka takaisin kohti Tammisaarta alkoi. Matkan aikana huomasimme, että vesivarastoja olisi syytä täydentää. Katselimme sopivaa taloa tai huvilaa, mistä voisimme käydä kysymässä lupaa vesivarojen täydennykseen. Ensimmäisessä paikassa oli kalastajavene laiturissa ja rakennuksen ovet selkosenselällään, mutta paikalla ei ollut ristinsielua.


Jatkoimme matkaa entisin vesivarastoin. Seuraavassa lupaavassa paikassa näkyi liikettä kuistilla ja suuntasimme reittimme kohti huvilaa. Pian huvilan kuisti täyttyi ihmisestä, jotka tähyilivät uteliaina meitä kohti. Rantauduimme ja esitimme asiamme naiselle, joka tuli meitä vastaan rantaan. Kyseessä oli tammisaarelainen perhe, joka ilomielin antoi meidän täyttää vesipullomme uuden porakaivon vedellä.  Enimmän keskustelun tämän perheen kanssa hoiti Sixten, sillä perheen kotikieli oli ruotsi ja etenkin pikkulapset tuntuivat puhuvan sitä mieluimmin.

Perheen nuorin lapsi toivoi saavansa istua hetken kajakissa ja luonnollisesti toteutimme hänen toiveensa. Matka jatkui meloen läheiseen kallioniemeen, missä nautimme lounaaksi pasta-aterian. Seuraava taukopaikka oli saaristokauppa, minkä pihalla söimme jäätelöt ennen matkan jatkumista. Helle kohosi huippulukemiin ja melonta tuntui tosi kuumalta. Pidimme vielä kahvitauon Kopparön sillan kupeessa ja sitten loppurutistuksena meloimme kapeaa väylää pitkin Tammisaaren leirintäalueen rantaan.


Seuraavana ohjelmana olikin sitten uinti, telttojen pystytys, suihkussa käynti ja kävely kaupungin läpi ravintolaan syömään. Valitsimme ateriaksi tällä kertaa kokolihaa, vaikka Sami ilmoitti meille ruokalistan sivun, miltä pasta-ateriat löytyvät. Loppuilta kului Tammisaaren puistoja ja vanhaa kaupunkia sekä pikkukaupungin iltaelämää katsellessa. Paluu leirintäalueelle tapahtui illalla, jolloin ihailimme taivaalla suurena loistavaa Mars-planeettaa.

Seuraava päivä oli kotiinlähdön päivä. Kävimme aamupäivällä Tammisaaren luontokeskuksessa ja kahvittelimme leirintäalueen ravintolassa. Jotta olisimme vaikuttaneet normaaleilta turisteilta, ihailimme Tammisaaren kirkkoa myös sisältä sekä valokuvasimme vanhojen puutalojen juorupeilejä ja kauniita ikkunoita. Jälleen yksi onnistunut melontaretki oli takanapäin ja seuraavaa suunniteltiin jo kotimatkalla Tommin kuskatessa meitä kohti Helsinkiä.

Artikkeli: Arja Paatero.
Kuvat: Jarmo Selkamo.

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

Etusivulle | Sivun alkuun | Foorumiin