Karhunkaatoretkellä Kuusamon maisemissa
Tarkoitus oli laskea paikallisia koskia ja nauttia mukavasta seurasta... Ajatus kuulosti sen verran houkuttelevalta, että päätin lähteä mukaan kokeilemaan rajojani keväisissä kuohuissa.

Matka kului kuin siivillä uusiin ihmisiin tutustuessa. Into oli kova koko ryhmällä ja varsinkin meitä ensikertalaisia vähän jännitti miten omat taidot riittävät. Usko omiin kykyihin oli kuitenkin vahva!

Ensimmäisenä päivänä pienen säädön jälkeen päästiin vesille ja Antti laittoi kuvauksen käytiin. Tuttu kamerapää näkyikin sitten koko loppumatkan ottamassa videota siellä sun täällä. Materiaalia sitten editoitiin kaiket illat ja matkan lopulla kaikki saivat oman kopionsa viikonlopun tapahtumista.

Kolmantena päivänä koitti se hetki jota itse olin odottanut; Aallokkokosken valloitus! Aloitimme koskeen tutustuminen rannalta ja vahdikkaaalta näytti. Vettä oli todella paljon ja nimensä mukaisesti koski sisälsi melkoisia aaltoja. Suurinta osaa ryhmästä alkoi mietityttää koko homman mielekkyys ja pienellä freestyle-kajakilla varustautuneena usko omiin kykyihin alkoi horjua. Mitenköhän tuolla käy?

Kuvateksti: Kumiveneporukan lasku.

Ryhmä jakaantui kolmeen osaan. Osa päätti meloa kosken (kuuluin tähän ryhmään), osa laskea kumiveneellä ja osa reissusta väsyneenä päätyi kuvaamaaan rannalta. Tässä vaiheessa tuli käytyä vielä viimeinen sisäinen keskustelu. Olin nimittäin ryhmämme ainoa freestyle-kajakilla laskua yrittävä...

Ennen Aallokkokoskea on lyhyt ja jämäkkä pätkä Myllykoski joka tulee ikään kuin lämmittelynä ennen varsinaista Aallokkokoskea ja lopullista tavoitettani.

Myllykoskea varten ryhmämme sai tarvitsemaansa vahvistusta ja paikallistuntemusta Wendelinin Mikolta. Tämä helpotti oman laskulinjan valintaa ja laskeminen alkoi tuntua jo mielekkäältä yritykseltä.

Oma paikkani oli neljäntenä ja vaikeusia tuli välittömästi. Ylimielisellä asenteellani ajattelin mennä rennosti keskeltä ja hyvin nopeasti aalto heitti laskijan kajakkeineen selälleen ja sitä rataa. Onneksi eskimokäännös toimi nopeasti, eikä kovinkaan moni huomannut kömmähdystäni. Tässä nyt viimein julkinen tunnustus asiasta. Velttoilu loppui kuitenkin siihen ja päätin ettei laskeminen ainakaan jää asenteesta kiinni. Jos ei tekniikalla, niin voimalla!

Kuvateksti: Ensimmäiset aallot olivat suurimmat.

Aallokkokosken isoimmat aallot ovat alussa ja pelkäsin kaatuvani heti selälleni . Onneksi läpi mentiin vauhdilla ja aikaa jännittämiseen ei jäänyt. Kosken linja on selkeä ja rannalta tehty suunnitelma pysyi hyvin mielessä. Mitä nyt hieman ihmetytti, kun Ville oli kyljellään jumissa stopparissa. Ville, miksi siellä? No, itse jouduin myös pari kertaa pois linjaltani ja heti oli melkoista stopparia vastassa. Päätökseni voimamelonnasta piti ja näistä hidasteista mentiin läpi että heilahti. Lopussa koski alkaa tyyntyä ja tunne onnistumisesta nousi valloilleen. Se onnistui! Seuraavana vuonna uudestaan! 


p.s. Stoppari on vastapyörre, joka voi pysäyttää melojan ja kaataa kajakin.  Voimakkaat stopparit ovat vaarallisia. Meloja voi jäädä kajakkeineen pyörimään stoppariin, eikä pääse virran otteesta irti.

Artikkeli: © Arttu Laitsaari, tekstin lähettäjä Kai Lindqvist.
Kuvat: © Heikki Huotari.

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

Etusivulle | Sivun alkuun | Foorumiin