 |
 |
|
 |
|
 |
|
|
|
Niittyleinikki (Ranunculus acris) Niittyleinikki on monivuotinen rikkakasvi, jonka tunnistaa helposti sen kullankeltaisista kukista. Viidestä
terälehdestä muodostuva kaunis kukka paljastaa kauneutensa kesäkuussa ja jatkaa kukintaansa aina syyskuun loppuun saakka. Niittyleinikki on yleinen koko maassa ja se viihtyy parhaiten tienvarsilla, tuoreilla
niityillä sekä pientareilla. Muita sopivia kasvupaikkoja ovat kangasmetsä, lehto, korpi, puutarhat sekä karja-aitaukset. Niittyleinikki on pahanmakuinen, joten eläimetkin osaavat välttää sen syömistä. Tämä onkin hyvä
asia, sillä niittyleinikki on myrkyllinen kasvi.
 Kuvateksti: Niittyleinikki kaunistaa pyöräteiden reunoja ja houkuttelee luokseen pistiäisiä, kimalaisia,
kukkakärpäsiä sekä lehtikuoriaisia.
Niittyleinikki kasvaa 20 - 70 cm korkuiseksi. Lapissa niittyleinikki kasvaa matalavartisena ja Etelä-Suomen
niityillä jopa 70 cm:n mittaiseksi. Ensimmäisenä vuotena se kasvattaa lehtiruusukkeen sekä muutaman hajajuuren ja seuraavana vuotena kukkavarren. Ensimmäiset kasvulehdet ovat viisiliuskaiset ja tämän jälkeen
ne ovat 3 – 5 -jakoisia ja pitkäruotisia. Niittyleinikki on hentorakenteinen kasvi, jolla on myötäkarvainen varsi. Varsi on yläosaltaan haarova ja kukat 1 - 2,5 cm leveät. Lehdet ovat karvaiset ja liuskamaiset. Yhdessä
kasvissa voi olla lähemmäs tuhat siementä.
Niittyleinikin tunnistaa kohtuullisen helposti, mutta sen neljän alalajin tunnistaminen on jo hieman työläämpää.
Alalajit ovat puistoniittyleinikki, piennarniittyleinikki, idänniittyleinikki ja tunturiniittyleinikki. Suomalaiset kutsuvat niittyleinikkiä tulikukkaseksi sekä harakankukaksi. Niittyleinikin hedelmä on lyhyt- ja otapäinen
pähkylä, joka on noin 3 mm pitkä. Terälehtien tyvessä on mesiäinen. Erillisiä heteitä ja emejä on monta. Niittyleinikki on monikukkainen.
 Kuvateksti: Niittyleinikki kuuluu Suomen alkuperäislajistoon.
Muut kuvat: Klikkaamalla kuvaa saat sen suurempaan kokoon:
   
Artikkeli: Luonnossa.net.
Kuvat: Luonnossa.net.
Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.
|
|
|