Inarijoen esittelyä
Yleistä. Inarijoki on Tenojoen latvahaara jonka nimi muuttuu Tenoksi Karasjoen alapuolelta, muutama kilometri Karigasniemestä pohjoiseen. Se on keskikokoinen joki joka sopii erinomaisesti perhokalastukseen ja on helposti kalastettavissa ja kahlattavissa. Inarijokeen nousee runsaasti tittiä ja runsasvetisinä vuosina myös jonkin verran isompiakin lohia. Sen vesi on erittäin kirkasta, juomakelpoista jopa sellaisenaan..

Kuvateksti: Tauko Torvikoskella. Kuvassa vasemmalta: Mika Lehtinen, kirjoittaja, Heimo Turunen sekä Mika Parkkonen.

Välineet ja siimat. Lohta kalastan 15-jalkaisella 9-10 luokkaisella kahden käden vavalla, vaimollani on 14-jalkainen 8-9 luokkainen, mutta myös yhden käden vavalla tulee hyvin toimeen. . Harjusonkina olemme käyttäneet 5-6 luokkaisia yhden käden vapoja. Siimoina Inarijoella käytetään yleisimmin kelluvaa tai Intermediate-siimaa. Joissain poikkeustapauksissa, jolloin vettä on paljon, voi ajatella jotain nopeammin kärjestä uppoavaa. Tosin omien kokemusteni perusteella lohi nousee melko syvältäkin hakemaan perhon, joka on hieman pintakalvon alla.

Kalastuskausi. (tiedot vuodelta 2007) Kalastuskausi alkaa 1.6 ja päättyy 20.8. Kalastusvuorokausi Inarijoella alkaa klo 19.00. Viikkorauhoitus alkaa sunnuntaina klo 19.00  ja päättyy maanantaina klo 19.00. Rauhoitusaikana kaikki kalastus on kiellettyä.

Kalastusluvat. Kalastusluvan hinta on ollut 20 €/vrk rannalta kalastajalle ja 35 €/vrk soutukalastajalle. Perhelupa on maksanut ensimmäiseltä perheenjäseneltä 20 €/vrk, ja puolisolta sekä alle 16-vuotiaalta perheenjäseniltä 5 €/vrk kultakin. Alle 16-vuotias kalastaja voi kalastaa Inarijoella myös virveliongella, jossa on heittokoho ja perho. Uistimen tai muunlaisen heittopainon käyttö on kielletty. Vuoden 2008 lupien hinnat varmistuvat maaliskuun aikana ja lupia myyvät Karigasniemen alueella Kalastajan Majatalo, Kylätalo Sáivu ja Ylä-Tenon takkatuvat. 18 – 64-vuotiaalla kalastajalla tulee olla Suomen valtion kalastuksenhoitomaksu maksettuna ja maksusta on pyydettäessä esitettävä tosite..

Norjan Valtionkortti. Kalastettaessa Norjan puoleisella rannalla on aina ostettava Norjan Valtionkortti. On erilaisia tapoja lunastaa tuo kyseinen kortti, mutta vaivattominta se lienee suorittaa Internetiä käyttäen, osoitteessa www.inatur.no. Luvan hinta on 210 Nok/henkilö, tai 340 Nok/perhelupa. Perheluvan voi lunastaa perheen aikuinen ja 16-18 lapsi, tai luvan haltija ja hänen puolisonsa. Maksettaessa luvat esim. Karasjoella saa varautua 10% kirjoituspalkkioon. Huomioitava on että Norjan valtionkortti vastaa meikäläistä kalastuksenhoitomaksua, eikä sellaisenaan oikeuta minkäänlaiseen kalastukseen.

Desinfiointi. Jos siis kalastat Norjan rannalta, varusteesi on ehdottomasti desinfioitava ennen kalastuksen aloittamista. Desinfioinnin suorittaa luvanmyyjä, joka kirjoittaa siitä myös todistuksen. Todistus on pidettävä mukana. Desinfiointi on maksanut aiemmin 5 €/kalastaja. Uusia käyttämättömiä varusteita ja siimoja ei ole ainakaan aiemmin tarvinnut antaa käsitellä. Mikäli siirryt Inarijoelle jostain toisesta vesistöstä, etkä ole varma varusteittesi "puhtaudesta” tai mikäli ne ovat kosteita, tulee desinfiointi aina suorittaa. Pieni vaiva ja rahanmeno, etkä ainakaan levitä lohiloista.

Rannaltakalastajan kannattaa ottaa huomioon muutamia asioita. Luonto on karua ja korjaa kalastajan jättämiä jälkiä hitaasti Esim. jäkäläkangas rikkoutuu helposti jalan alla, joten käytä jo olemassa olevia polkuja. Itse olen jaksanut kantaa rantaan viemäni roskat sieltä pois, ja olen myös siivonnut muiden sinne jättämiä. Myös siiman- ja teipinpätkät olen pistänyt reppujakkaran taskuun tai polttanut nuotiossa. Reppujakkara onkin oiva varuste, jossa kulkevat niin eväät, kuin perhorasiatkin. Sinne mahtuu myös Trangia tai muu keitin, jolla on mukava pöhäyttää kahvit kalastuksen lomaan. Leiritulen voi Suomen puolella käytännössä tehdä jokaiselle kivi - ja hiekkasärkälle, ja rantapusikoista löytää kevättulvien jäljiltä polttopuuta, eikä eläviä puita tarvitse katkoa nuotiotarpeiksi. Vielä eräs asia. Kannattaa välttää kulkemista vakituisten asumusten pihapiirissä, siten et häiritse paikallisväestöä, etkä aiheuta kenellekään harmia.

Rannaltakalastajan tulee myös antaa tilaa soutukalastajalle, eli väistää, mutta Inarijoella en ole juurikaan törmännyt soutukalastajiin.

Perhot. Inarijoella ovat lohelle toimineet ainakin keltavihreät, keltaiset ja vihertävät sidokset, kuten Rautanaula, sen eri variaatiot, Yellow Gosseboom ja tietenkin oliivi Sarvijaakko. Monilla muillakin, tunnetuilla ja tuntemattomilla sidoksilla sieltä on saatu kalaa, mutta yleisimmin joella käytetään ns. "kuumia" perhoja.

Harjukselle on Nalle Puh eri kokoisina ollut tosi toimiva sidos, lisäksi Klinkhämer -tyyppiset kalvoroikkujat ovat myös kelvanneet. Uppoperhoista pienet, hyvinkin eri tyyppiset ja -väriset sidokset toimivat. Oma kokemukseni on, että uppoperho vaatii ajoittain erittäin aktiivista, jopa "hermostunutta" uittamista. 

Rautua tai siikaa. Mikäli haluat saada saaliiksi rautua tai siikaa, joudut hankkimaan eri kalastusluvan Luomusjärvelle (Luophmusjavri), joka sijaitsee Kevon kansallispuiston alueella. Lupaa myydään ainakin Kalastajan Majatalossa ja sen vuorokausihinta oli 10 € v. 2007.

Palvelut. Karigasniemessä ei ole kalastustarvikeliikettä, joten Ivalon suunnasta ajettaessa kannattaa käväistä Suutari-Sepolla tekemässä viime hetken hankinnat. Paikallisen Osuuspankin toiminta lopetettiin kesän 2003 jälkeen, eikä paikkakunnalla ole pikapankkia, mutta pankkikortilla voi nostaa rahaa ainakin Kalastajan Majatalosta.

Kauppoja Karigasniemessä on kolme, (K-Market, K-Extra ja Tarmo-kauppias). K-Marketin ja Tarmo-kaupan pihassa on bensiinimittarit ja hinnat ovat yhdenmukaisia. Itse olen suosinut K-Market kauppaa, lähinnä Plussa-kortin takia, mutta myös palvelu on ollut melko ystävällistä. Kaupassa oli takavuosina myös pieni siima- ja koukkuvalikoima, mutta tämän päivän tilannetta en tunne. Lisäksi pienen matkan päässä Kaamasen suuntaan on rautakauppa Härkönen, jossa on yllättävänkin hyvä valikoima, myös kalastajan tarpeisiin

Tie kummallakin puolella jokea on kohtuullisen kuntoista hiekkatietä. Tosin, kun Karigasniemestä lähdetään ajamaan Angelin suuntaan, saa muutaman kilometrin ajaa pikitietä. Päällysteen päätyttyä tie jatkuu sorapintaisena, mutta yleensä hyvin hoidettuna. Paikalliset asukkaat, mutta valitettavasti myös osa kalastajista Suomen puolella, ajavat melkoista vauhtia. Asia joka kannattaa pitää mielessä.

Alueen majoitus Karigasniemestä löytyvät mm. Kalastajan Majatalo, jonka valintaa puolustaa hyvä ruokaravintola. Lomakarigas ja Camping-Tenorinne ovat myös aivan Karigasniemen keskustan tuntumassa. Ylä-Tenon takkatuvat sijaitsevat Karigasniemestä 12 kilometriä Angelin suuntaan. Lisää majoitusvaihtoehtoja löytyy Internetistä kirjoittamalla hakusanaksi Karigasniemi.

Merkille pantavaa. Norjan puolella Inarijoen rannat koko mitaltaan ovat luonnonsuojelualuetta, joilla  tulenteko on luvanvaraista. Kannattaa pitää mielessä. Norjalaisten tapaa ajaa ”kuuttasataa” keskellä tietä kannattaa myös varoa.

Näillä evästyksillä uskoisin aloittelijankin löytävän itselleen kalastuspaikan ja hieman muutakin. Alueen kartasta ei mielestäni ole myöskään haittaa ja sellaisen on ainakin aiemmin voinut ostaa mm. Kalastajan majatalosta. Myös kotipaikkasi kirjakaupasta kannattaa kysellä. Topografisista 1 : 50 000 kartoista nro 3822 NUHPPIR ja 3911 KARIGASNIEMI löydät kaikki esittelyni kosket ja nivat. Näillä eväillä, kireitä siimoja ja leppoisia hetkiä Inarijoen monimuotoisilla rannoilla.

Aloitan kalapaikkaesittelyni alavirrasta ylöspäin. Niin päin siksi, että jos on majoittunut Karigasniemeen ja kalastaa Inarijokea, paikat löytyvät kulkusuunnassa ikään kuin järjestyksessä. Ja kohteliaisuussyistä aloitan Norjan puolelta.

Torvikoski
Monien suosima, kohtuullisesti saalista antava paikka Karigasniemen "kainalossa". Koski on muutaman minuutin kävelymatkan päässä esim. Kalastajan majatalosta ja jos on majoittunut Camping-Tenorinteeseen, koski on ihan jalkojen juuressa. Olen itse kalastanut kyseistä koskea ainoastaan Norjan rannalta, joten esittelyni siltä osin on hieman "toispuoleista". Torvikoskessa on otettava huomioon sillan ylä- ja alapuolinen rauhoitusalue, joka alapuolella on 150 metriä. Sillan yläpuolinen rauhoitusalue on 50 metrin mittainen.

Kalastus aloitetaan siis 150 metriä sillasta alavirtaan. Ranta on tyypillistä, helppokulkuista kivisärkkää. Joen syvä uoma mutkittelee hieman Suomen puolella keskilinjaa, mutta polvivettä syvemmälle ei kannata kahlata. Koski on mielestäni kohtuullisen "ilmeetön", joskin joitakin hyvän näköisiä kiven huopeita on ja ne kannattaakin kalastaa tarkkaan. Koskessa on Suomen puolella ns. leirimonttu joka on tuottanut monia iloisia yllätyksiä kalastajille ja on helposti löydettävissä Camping-Tenorinteen alueelta.

Hieman sen alapuolelta alkaa niskamainen, reilun sadan metrin mittainen voimakkaamman virran alue, jonka jälkeen veden vauhti hieman rauhoittuu. Kosken jäkeistä suoraa osuutta on pari-kolmesataa metriä, joka on erittäin potentiaalista aluetta ja on helpompi kalastaa norjan puolelta. Sen jälkeen uoma tekee oikea, vasen mutkan. Jälkimmäisen, vasemmalle kaartavan mutkan kohdalla, lähellä Suomen rantaa on syvä pitkä monttu, joka tunnetaan alamontun nimellä. Se on helpompi kalastaa kahlaamalla Norjan puolelta lähes keskelle jokea. Kalastusaluetta on pidempäänkin, mutta en ole kalastanut mutkaa pidemmälle.

Mutiaismutka (Haukikallio)
Paikka löytyy, kun ajetaan Valtakunnan rajalta reilu puoli kilometriä Karasjoen suuntaan ja käännytään vasemmalle hiekkatielle. Viitassa lukee ISKURASJOK ja siinä on myös kullanhuuhtojan kuva. Jonkun matkaa ajettua tie laskeutuu pengertieksi ja heti vasemmalla on aukko pensaikossa ja autolle hyvä paikka. Paikka on saanut "turkulaisen" nimen siitä, että eräs kalastaja sai aikanaan sieltä hyvin tumman asentokalan ja risti paikan kalan värin mukaan. Muissa yhteyksissä paikka tunnetaan ymmärtääkseni Haukikallion nimellä.

Kuvateksti: Mutiaismutka eli Haukikallion yläpuolinen alue.

Päästäkseen pelipaikoille joutuu hieman patikoimaan kivisärkällä, mutta matka ei ole kovin pitkä. Kalastus kannattaa aloittaa virran mutkan yläpuolelta siten, että kahlaa virran uoman yli eräänlaisen suvannon yläreunaan. Uoma on kapea ja virran vauhti on - vesitilanteesta riippuen – yleensä melko nopea ja jo polvisyvyydessä saa olla varovainen. Paikassa täytyy myös – kuten yleensäkin rannalta kalastajan – ottaa veneliikenne huomioon ja väistää sitä.

Kalastusta jatketaan suvannon reunaa kahlaten ja pyritään heittämään syvän uoman yli. Paikka on sen verran kapea, että se yleensä onnistuu. Virtaus kohdassa on mukava ja perho ui kunnolla Olen kalastanut paikkaa, kuten aiemmin mainitsin eli, heitän n. 45 asteen kulmassa ja korjaan voimakkaasti ylävirran puolelle, Mielestäni tapa toimii kyseisessä paikassa, eikä siimaan jää pusseja.

Edelleen jatkettaessa kalastusta virran uoma kääntyy lähemmäs Norjan rantaa, kohti paikalle nimen antanutta kalliota ja kalastus helpottuu siinä mielessä, että ei tarvitse kahlata kauas. Paikoin siihen ei ole edes mahdollisuutta, vaan syvää joutuu kiertämään rannan kautta. Kalastusta voi jatkaa pitkälle kallion edustalla, mutta itse olen keskittynyt alussa mainitun suvantomaisen alueen kalastukseen. Ja saanut paikasta myös pari tittiä.

Niukkakosken alapää
Paikka löytyy ajettaessa pengertietä eteenpäin. Pengertien päätyttyä kannattaa pensaikkoa tarkkailla tien vasemmalla puolella, josta löytyy hieman heinittynyt tien pää. Auton voi jättää heti tien sivuun tai voi ajaa hieman eteenpäin pienelle aukiolle jonne mahtuu pari, kolme autoa. Pienen kävelymatkan jälkeen saavutaan kivi- ja hiekkasärkälle, jolta löytää hyviä leirin paikkoja. Paikalla on joka kesä pesinyt Lapintiira, joka tulee varmasti "tervehtimään" särkällä kävelevää kalastajaa ja antaa matkaan oman lisävärinsä. Tämän paikan voi nähdä myös Suomen rannalta. Ajettaessa Karigasniemestä Angelin suuntaan päällysteen päättyessä on oikealla pieni levähdys- ja pysäköintipaikka, jolta näkee hyvin alueen.

Olen aloittanut kalastuksen kosken niskan alta, koska itse niska on matala ja kovavauhtinen. Alkuosaltaan melko kiivasvirtaista, mutta virtaan, ja osittain ylikin, ylettyy melko helposti heittämään. Voimakkain virta hipoo ihan Suomen rantaa ja hyvällä heittotaidolla perhon saa riittävän kauas ja myös uimaan tarkoittamallaan tavalla. Ilmeisen usein lohi nousee Norjan puoleista virranreunaa ja riittävän pitkällä heitolla perho ui makeimmin juuri kalan nousureitin kohdalla.

Alaspäin mentäessä rannan läheisyydessä on aikamoinen monttu, jonka joutuu kiertämään rannan puolelta, mutta montussa saattaa piillä myös iloinen yllätys. Ns. normaalivedellä perhoa ei saa uimaan siinä, joten sen tarkka kalastaminen vaatii hieman aktiivista uittamista. Montusta alavirtaan kahlatessa pohja on melko mukavaa, pienikivistä ja suhteellisen tasaista. Virran leveys alkaa kuitenkin haitata, ellei sitten kahlaa kurkkua myöten, mihin en ole uskaltautunut. Virran voima on sitä luokkaa, että minusta on viisaampaa pysytellä hieman lähempänä rantaa. Siinä kohdalla myös virran syvä uoma kääntyy hieman kalastajaa lähemmäs, mutta kalat saattavat oikaista vastapuolta juuri siinä kohdassa.

Suomen puoli voisikin olla parempi juuri siinä, mutta särkällä oleva mökki pitää kalastajan mieluummin vastarannalla. Poolia voi kalastaa vaikka alavirrassa olevalle pengertielle, mikäli viitsii kahlata takaisin vastavirtaan. Ei mielestäni mitään mukavaa puuhaa. Paikassa on ajoittain myös hyvän kokoista harjusta, jollaisista emännälläni on mukavia kokemuksia. Poolin alapäässä on joskus ollut "lentohiekan" tyyppistä santaa, joka aiheuttaa kahlaajalle epämiellyttäviä yllätyksiä. Kannattaa olla varovainen koska tunne, että jalka ei tapaakaan pitävää pohjaa, ei ole kovinkaan mukava.

Mainittakoon vielä, että kosken yläpäässä on melko usein paikallisen asukkaan verkko jota tietenkin tulee väistää, tosin se on Suomen puolella eikä varsinaisesti ole kalastajan tiellä. Paitsi ehkä matalalla vedellä.

Niukkakosken 'ränni'
Löytyy samoilta leirikiviltä kuin edellinenkin. Joen ranta on tässä kohdassa kaunista, kuivaa niittyä, mikä on melko harvinaista Inarijoella. Jännä yksityiskohta on myös tasalatvaiset katajat.

Kuvateksti: Kahvitauko Niukkakosken alapuolisella särkällä. Kuvassa vasemmalta Mika, Leila, Raimo Lindgren ja tyttäremme tytär Kati

Kuten nimikin sanoo, paikka on melko kiivasvirtainen, syvä ja rännimäinen reilun 100:n metrin mittainen. Norjan puolella penger on melko korkea, joka kannattaa ottaa heittäessä huomioon, varsinkin jos käyttää takaheittotekniikkaa. Ränni alkaa eräänlaisen kuristuman alta ja paikkaa voi kalastaa heti kun olettaa perhon uivan edes kohtuullisesti. Liian ylhäältä aloittaessa perhon upottaminen voi olla melko mahdotonta.

Paikka itsessään on melko selväpiirteinen ja koko matkalta melko syvä. Huomionarvoista on, että pohja on jostain syystä paljon tummempi, kuin yleensä Inarijoella. Paikassa onkin usein kokeiltu hieman kirkkaampia perhoja, jotka joidenkin kalastajien mielestä erottuvat paremmin. Suomen puoli on matalaa särkkää, mutta normaalivedelläkin sille pääsy on vaikeaa, tai jopa mahdotonta. Ihan rannassa on nimittäin kovavauhtinen tulvauoma, jonka ylittäminen taitaa mennä "urheilun" puolelle. Virtaa katsellessa en osaa ajatella kummankaan puolen olevan toista parempi.

Kuvateksti: Kalastajia Niukkakosken rännillä. Mika Lehtinen katselee.

Mustakosken alapää
Paikka löytyy ajettaessa edellisestä puolisen kilometriä ylävirran suuntaan. Oikealle kaartuvassa mutkassa on pieni vanha soranottopaikka, johon voi jättää auton. Tien toiselta puolelta löytyy useampikin polku alas rantaan.

Paikkana todella hieno, kolme kallion kärkeä kurottaa jokeen joista jokaiselta voi heittää perhoa niin halutessaan vaikka "nappaskengissä”. Uoma on todella syvä ja pyörteinen kallioiden kohdalla ja perhon uiminen on vähän niin ja näin. Tosin, jos heittää riittävän pitkälle, perhon ehkä saa pahimpien pyörteiden ulkopuolelle. Kahden ylimmän kärjen välissä on yleensä valtava peili, jossa voi kokeilla vaikka pintaperhoa (en ole kokeillut). Kahlattava alue alkaa heti alimman kallionkärjen alapuolelta ja kahlaamaan joutuu melko syvälle. Se on silti helppoa, koska virta painuu Suomen rantaan ja Norjan puoli on lähes suvantoa.

Vyötärövedessä seistessä ylettyy heittämään virran yli ja perhon saa uimaan virranreunassa melko mukavasti. Voimakas virta käy niin lähellä Suomen puolta, että luulen lohien nousevan sen Norjan puoleista reunaa. Tosin olen todistanut kalan rantautusta myös Suomen puolelta kun itse olin vastarannalla. Suomen puoleinen ranta on erittäin hankalaa kivikkoa ja myös liukasta. Kivet ovat keskimäärin "hevosenpään" kokoisia ja lisäksi rantapenger on jyrkkä ja korkea. Ei ole kovinkaan harvinaista, että varsinkin lämpimällä säällä pieniä maanvyöryjä tapahtuu melko usein. Joskus myös melkoisia kiviä pyörii jokeen asti. En suosittele.

Mustajokisuu
Noin puoli kilometriä edellisestä ylävirtaan. Paikka on helppo löytää, koska tie kulkee Mustajoen yli ja ennen siltaa on vasemmalla parkkialue. Alueella on myös hieno turvekammi ja PuuCee, jotka valmistuivat muutama vuosi sitten. Paikka on vastapäätä sitä kuuluisaa "Ränniä". Täältä voi myös nähdä vastapäisen rinteen rapautumisen ja on hieman helpompi ymmärtää paikan rauhoituspuheet. Rinne on todella jyrkkä ja rapautuu väkisin kalastajien kulkiessa alas ja ylös. Itse pysyttelen sieltä pois.

Kuvateksti: Mika ja Jali nauttivat tikkuharjusta. Leila ylläpitää tulta nuotiossa.

Yläpäästään helposti kahlattavaa hiekka- ja kivisärkkää. Syvä uoma kulkee lähempänä Suomen rantaa, mutta virran sivua ylettyy kohtuullisesti heittämään tältäkin puolelta. Jonkun matkaa kahlattuaan joutuu nousemaan virrasta pois ja kalastamaan rannalta. Uoma tulee liian syväksi kahlata ja lisäksi kala saattaa uida ihan rantapenkkaa myöden. Rannasta heittäen kalastetaan muutamia kymmeniä metrejä alaspäin, jonka jälkeen voi taas aloittaa kahlaamisen. Kovin syvälle ei tarvitse mennä, vaan kalan mahdollisiin olinpaikkoihin ylettyy melko mukavasti. Paikka voidaan kalastaa Mustajokisuusta aina Mustakosken niskalle asti ja halutessaan voi myös itse kosken kalastaa edellä mainittuihin kallioihin saakka. Koskessa on kohtalaisen paljon paikkoja, joissa voisi olettaa kalan lepäävän kesken nousun. Mustakoski on melko pitkä ja myös jyrkkä, enkä usko lohen menevän yhtä kyytiä koko koskea ylös.

Vasannivan särkän yläpää
En uskalla antaa kovinkaan tarkkaa ajo-ohjetta, koska en ole koskaan mitannut matkaa sinne. Arvioisin, että ehkä reilu kilometri edellisestä ylävirtaan. Joki ei sillä kohtaa näy autoon, joten paikkaa joutuu ensimmäisellä kerralla melkoisesti hakemaan. Tie laskeutuu ennen "parkkipaikkaa" hieman ja kaartuu oikealle. Tarkkaavainen matkailija voi havaita ennen kaarretta suoraan edessään ison kaksihaaraisen männyn. Kohdassa ei ole varsinaista paikkaa autolle, mutta tie on siinä hieman leveämpi, eikä ojaa ole, joten "lievästi penkkaan" pysäköinti onnistuu

Kuvateksti: Kirjoittajan vaimo Vasannivan järvimäisellä harjuspaikalla.

Kun (jos) paikan on löytänyt saa katsella jokea melko korkean töyrään päältä. Alas on reippaasti matkaa, mutta sen saa tehdä hienoa hiekkarinnettä myöten. Ylös tuleminen onkin sitten eri juttu. Alhaalla on pienet kallion nokat leiripaikaksi. Melkein kuin Mustakosken alapää pienoiskoossa. Ylävirran puolella joki on melkein kuin järvi, hyvin hitaasti virtaava ja syvä, mutta hieman leirikallioiden yläpuolella alkaa tuntua ja myös näkyä lisääntyvää imua. Kohdassa on ulos virtaan työntyvä kivi- ja hiekkasärkkä jolle voi kahlata, ja jolta ylettyy heittämään melkein virran yli.

Paikka on erittäin hyvä harjuspaikka, josta olemme saaneet saalista mukavasti. Leirikallioista alaspäin kahlatessa on ihan rannan tuntumassa melkoisia monttuja, jotka kannattaa "kopaista" ennen niihin kahlaamista. Paikka on hieman hankala, pohja on täälläkin melko liukas ja kannattaa olla varovainen. Myös veden kirkkaus on aiheuttanut itselleni muutamia yllätyksiä. Edelleen alaspäin mentäessä pääsee kahlaamaan lähemmäs syvää uomaa ja myös kalastamaan sen heittämällä hieman uoman yli. Näin perhon uinti on "makeimmillaan" juuri uomassa. Uoman molemmat puolet ovat melko matalia, joten olettaisin lohen käyttävän nousureittinä itse uomaa. Kalastettava alue on n. parisataa metriä, ehkä hieman enemmänkin. Alue päättyy pitkän ja vauhdikkaan kosken niskalle.

Paikkoja Suomen puolelta kalastettaessa.

Pahakosken suvanto
Paikka on Mustakosken suvannon alapuolella ja näkyy myös tielle, ajettaessa hieman pikitien päättymisen jälkeen Angelin suuntaan. Joki näyttää melko tasasyvyiseltä, siten myös hiukan ilmeettömältä ja virran vauhti on melkoinen. Paikan yläosaa voisi ilmentää sanomalla sitä pitkäksi, matalaksi, lujavauhtiseksi koskeksi. Silloin tällöin paikalla näkee kuitenkin kalastajia, mutta itse en ole kalastanut kyseistä poolia. Uskoisin, että harjuksen kalastajalla voisi olla kohdassa hyvätkin mahdollisuudet ruokakalojen hankkimiseksi. Suvantomaisempi alue, joka on antanut poolille nimen, löytyy hieman alempaa Niukkakosken rännin yläpuolelta.

Mustakosken suvanto
Paikka löytyy edellisestä muutama sata metriä eteenpäin (Angelin suuntaan) ajettaessa. Tien vasemmalla puolella on viitta ”Ampumarata” ja paikalta löytyy umpilaavu sekä uskoakseni myös toiletti, eli ”Puucee”. Monet matkailuautolla tai –vaunulla liikkuvat käyttävätkin paikkaa leiriytymiseen. Rantaan pääsee kunnollisia portaita myöten, mutta yhteen paikan kalastuskokemukseeni perustuen en osaa suositella paikkaa. Muistini mukaan kivet rantavedessä olivat melko kookkaita ja myös poikkeuksellisen liukkaita. Mitä kirjoitin jyrkän penkereen kesäisistä kivivyöryistä, kannattaa pitää mielessä. Alueella näkee kesäisin melko tasaiseen tahtiin kalastajia, joten se lienee kuitenkin osan Inarijoen kalastajista suosima.

Kesäpaikka eli Koikkiniva
Ehkä noin 10 kilometriä Karigasniemestä Angelin suuntaan ajettaessa. Paikan löytää helpoimmin siten kun ensimmäinen "molokki", eli maahan upotettu jätesäiliö näkyy vasemmalle kaartuvassa mutkassa oikealla puolella tietä. Autolla pääsee pienen matkan päätieltä, mutta rantaan asti ei kannata ajaa. Ylöspääsy voi olla "saatapeetä" tai voi jopa käydä niin, että joutuu hankkimaan hinausapua.

Kuvateksti: Leilan Koikkinivasta saama titti.

Paikka jossa on myös yksi alueen laavuista. Keskellä jokea on saari, mutta syvempi , eli nousu-uoma lienee Suomen puolella. Saareen pääsy houkuttelee, mutta voi olla vaikeaa. Paikka on lähes koko mitaltaan melko nopeasti virtaava, kapea uoma, jonka yltää kalastamaan hyvin. Spey- tai alaheiton hallitsemisesta on apua, koska takana on osittain pensaita, osittain hiekkapenger. Kalastettava alue on reilut 100 metriä ja sen alapäässä, laavun kohdalla, virran voima hieman rauhoittuu. Kannattanee kalastaa melko tarkkaan. Paikka on saanut – näin minulle on kerrottu - nimensä siitä, että aikoinaan eräs paikallisten hieman erikoisena pitämä perhe, vietti kesiään siellä.

Antinniva
Antinniva löytyy helposti 12 kilometrin päästä Karigasniemestä. Tien vieressä vasemmalla on viitta Ylä-Tenon takkatuvat. Kalastettavaa aluetta on useita satoja metrejä. Mikäli et asu mökkikylässä, on syytä kysyä kylän isäntäväeltä lupa piha -alueelle pysäköintiin. Paikan yläosa on helppokulkuista kivisärkkää, joka normaalivedellä on koko mitaltaan näkyvissä.

Särkän yläpäässä on kuristuma, josta normaalivedellä kykenee kahlaamaan vastarannalle. Yleensä olen aloittanut kalastukseni kuristuman alapuolelta ja pian virran vauhti rauhoittuu. Kohdassa on ollut kaksi syvää uomaa, molemmilla puolilla jokea ja niiden välissä harjanne jota on voinut kahlata. Kalat nousevat yleensä Norjan rannan puolella

Mukavasti virtaavaa joen osaa, jossa on muutamia ottimonttuja ja joka noin parin sadan metrin kalastuksen jälkeen muuttuu erittäin matalaksi. Paikan voikin kahlata uittamatta perhoa.

Kuvateksti: Leila tauolla Antinnivan puolivälissä.

Kalastusta voi jatkaa isännän venepaikan yläpuolelta, paikasta johon Pisto-oja tuo tunturista raikasta vettä. Alavirtaan jatkettaessa joki on suora, nivamainen, kuoppainen, melko leveä ja syvän uoman näkee selvästi. Sen myös pystyy normaalivedellä kalastamaan kohtuullisen vaivattomasti, tosin muutamia "happipaikkoja" siihenkin sisältyy. Montut oppii melko äkkiä löytämään, eikä niihin kannatakaan kahlata. Virta on paikoin melko voimakasta ja jo polvivedessäkin voi tulla vaikeuksia. Kalastettavaa suoraa osuutta on useita satoja metrejä.

Edelleen alaspäin kalastettaessa joen syvä uoma kääntyy "Suomeen" päin ja alkaa ehkä alueen paras paikka. Uoma syvenee selvästi ja virran voima myös rauhoittuu. Luulen nousukalojen juuri siinä kohdassa hieman "vetävän henkeä" ennen virtaan lähtöä ja olen saanut paikasta 4,6 kg:n lohen. Paikassa kannattaa olla kahlaamisen kanssa tarkkana. Siellä on aiemmin ollut samanlaista upottavaa hiekkaa kuin Niukkakosken alapäässä ja se on aiheuttanut yllätyksiä. Vuonna 2000 muuan kalastaja joutui heittämään itsensä uimasilleen, kun hänen jalkansa alkoivat upota hiekkaan. Olin varoittanut, mutta… Kohta kannattaa kiertää kalastaen se rannalta. Syvä, kalastettava alue jatkuu vielä n. 100:n metrin matkan, eikä tarvetta kahlaamiseen enää ole. Ranta on paikoin myös niin äkkijyrkkä, että se ei ole edes viisasta. Tämä poolin osa muuttuu eniten keväisten tulvien ja jäiden lähdön voimasta ja mm. mainitsemaani upottavaa hiekkaa ei esiinnykään joka kesä. Kannattaa silti olla tarkkaavainen..

Kuoppaniva
Monien tuntema paikka, joka on ollut melko hyvän saantipaikan maineessa. Takkatuvilta tietä myöten reilut puoli kilometriä ylävirtaan. Paikassa on kunnollinen pysäköintialue tien vasemmalla puolella, sekä maahan upotettu jäteastia (molokki). Pysäköintialueen kohdalla on kunnolliset portaat ylös penkan päälle ja polku jatkuu harjun toisella puolella alas rantaan. Rannassa on mökki, joka yleensä on tyhjillään, mutta siitä huolimatta sen piha-alueella kulkemista tulisi välttää.

Kalastus on useimmiten aloitettu hieman mökin alapuolelta. Voimakkain ja syvin virta tulee melko lähelle omaa rantaa, joten kalan voi saada melkein "jaloistaan". Hieman alaspäin mentäessä kotirannassa on aikamoisia monttuja, jotka ajoittain joutuu (riippuu veden korkeudesta) kiertämään rannan kautta. Edelleen alaspäin mentäessä voimakkain virta kuristuu melko kapeaksi ja sen pystyy kalastamaan hyvin. Nousukala saattaa ottaa virran alapään imusta. Sen jälkeen veden vauhti rauhoittuu melko nopeasti ja uoma myös syvenee reilusti. Kahluusyvyys lisääntyy, mutta kahlaaminen muuttuu helpommaksi koska virta kääntyy kohti Norjan rantaa, ja Suomen puolelle jää melkein suvanto.

Paikan alapään luonne muuttui ainakin hieman vuonna 2002 ja uoman alapää sekä sen kalastus muuttuivat melko lailla. Lähes puoliväliin suvantoaluetta syntyi korkea ja kapeahko pohjapato, jota myöten sopivalla vedenkorkeudella pääsee kahlaamaan lähelle joen puoliväliä. Suomen puolella pohjapadon ylä- ja alapuolella on melkoiset montut, päätellen veden väristä ja yläpuolisen montun luultavasti joutuu kiertämään rannan kautta

Sopivalla vedenkorkeudella alimmaisessa montussa saattaa olla mukaviakin yllätyksiä. Suvantoalueen alapäässä on paikallisten verkko maanantaista torstaihin ja sitä on syytä varoa. 

Káre Ovllán niva
Ajetaan edellisestä reilu kilometri ja tiessä on äkkijyrkkä mutka vasemmalle. Mutkassa, suoraan edessä on parkkipaikka ja myös kunnollinen umpilaavu sekä "Puucee" eli ulkokäymälä. Auto parkkiin ja jokea seuraten hyvää polkua parisataa metriä alavirtaan. Särkkä näkyy melko kauas ja niskan kohdalla on norjalaisen asumus.

Kuvateksti: Leila Káre Ovllán nivalla.

Kalastuksen voi aloittaa jo niskan päältä, mutta kahlaaminen on melko hankalaa, Suuria kiviä ja liukasta. Jos viitsii "luistella", saattaa siitäkin saada kalan tarttumaan. Niskan alta voi jatkaa heti kun perhon saa uimaan mielestään hyvin. Virta menee lähempänä vastarantaa, mutta kalat luultavasti tulevat oman rannan puolta. Paikkaa on melko helppo kahlata, eikä polvivettä syvemmälle ole tarvis mennä. Noin sadan metrin päässä niskalta tulee ihan oman rannan tuntumaan sivuvirran ja päävirran yhtymäkohtaan eräänlainen "piikki", joka kannattaa kalastaa tarkasti.

Edelleen alaspäin mentäessä virta kaartaa melko kauas Norjan puolelle ja kalastettavaksi jää muutama syvä pyörre ja akanvirta. Kannattaa nekin silti kokeilla. Alaspäin edelleen mentäessä voi jättää pienen pätkän heittämättä ja kävellä rantaa myöten. Virta puskee takaisin lähemmäs kotirantaa ja joessa on eräänlainen pohjapato. Sitä myöden pääsee kahlaamaan melko kauas ja heittämään omaa rantaa lähellä olevaan syvään monttuun. Virtaus siinä on melko olematonta, joten ehkä kannattaa olla itse aktiivinen ja yrittää uittaa perhoa. Montun sivussa on samanlaista upottavaa lentohiekkaa kuin Kuoppanivassa, ja taas pitää olla varovainen.

Doarrovasnjavvi
Paikka – jota virheellisesti joskus kutsutaan myös Sammalnivaksi - löytyy samasta tien mutkasta parisataa metriä ylävirtaan. Tie kulkee aivan korkean penkan päällä ja pooli näkyy autoonkin erittäin hyvin. Auto kannattaa jättää umpilaavun parkkipaikkaan ja kävellä ne parit sadat metrit. Penkka on jyrkkä ja on syytä olla varovainen. Lisäksi kotirannassa on tulvauoma, jossa on vettä melkein aina. Normaalivedellä särkälle pääsy voikin olla hieman hankalaa.

Paikka on mukava tasakokoisten kivien särkkä, johon reppujakkaraleiri on mukava pystyttää. Paikan kalastus aloitetaan särkän yläpään imusta, eikä kahlata nilkkavettä syvemmälle. Kun kuristuma hellittää, voidaan kahlata hieman syvemmälle, koska syvä uoma kääntyy enemmän vastarannan puolelle. Virran voima heikkenee, mutta vastaavasti joki syvenee.

Särkkää on helppo kahlata, pohja on melko tasaista ja joki tasasyvyistä, tosin alaspäin mentäessä kahluusyvyys lisääntyy ja rohkeimmat kahlaavat melkein kainaloitaan myöten. Syvin uoma hipoo vastarantaa eikä sinne taida ylettyä heittämään. Entisen laavupaikan kohdalla joki on melkoisen syvä ja pyörteinen, mutta alaspäin mentäessä virran voima tasoittuu. Vanhasta avolaavusta sen verran, että viimein sen onnistui joku polttamaan ja ainoastaan syvä kuoppa muistuttaa sen olemassaolosta. Ja nykyisin tien lähistöllä on mainitsemani uusi umpilaavu.


Artikkeli: © Ilkka Lehtinen, SVK.
Kuvat: © Ilkka Lehtinen, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö.

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

Sivun alkuun