Onginta
Ongintaharrastuksen kautta kalastaja oppii tuntemaan lähialueen vesistöt ja tekee aktiivisesti kalastusreissuja myös hieman kauemmas. Hiljalleen onkijalle alkaa hahmottua milloin ja missä eri kalalajeja kannattaa olla pyytämässä. Tarvittavan kokemuksen voi hankkia onkimalla paljon, mutta sen lisäksi kannattaa tutustua muihin kalamiehiin ja kysellä heidän kokemuksiaan. Tietoa kunkin kalalajin elintavoista ja kalastustekniikasta saa myös monista kalastuskirjoista. Yhä useampi aktiivinen kalamies myös innostuu kilpaonginnasta, joka hioo harrastajan taidot parhaaseen terään. Onginnassa on mahdollista kilpailla jopa maailman mestaruudesta.

Kuvateksti: Kilpaonkijan varustukseen kuuluu monenlaista apuvälinettä

Tässä toisessa ongintaa käsittelevässä artikkelissa pyrimme pureutumaan syvemmälle onginnan saloihin. Ensimmäisessä artikkelissa käsittelimme onginnan perusasioita. Seuraavaksi perehdymme tarkemmin erilaisiin ongintavälineisiin.

Ongintavälineet
Kun kalastetaan paljon, halutaan usein myös käyttää mahdollisimman hyviä välineitä. Aktiivikalastajan varusteisiin kuuluvat muun muassa pitkät ja kevyet parttivavat, valmiiksi sidotut onkilaitteet, erimuotoiset painot, kalastusistuin, pitkä haavi, koukunirroitin, eriväriset koukut, aurinkosuojat, polaroid aurinkosilmälasit, vapatelineet ja paljon muuta.

Onkivavat jaetaan usein kahteen ryhmään, niiden taipuisuuden perusteella: kärki- ja kokotoimisiin. Kärkitoiminen vapa on melko jäykkää ja ainoastaan sen kärkiosa on taipuisa. Kokotoiminen vapa on taas peräosasta kärkiosaan saakka jäykähkö ja sen kanssa käytetään usein myös vahvempaa siimaa kuin kärkitoimisen vavan kanssa. Kokotoiminen vapa on kestävää ja taipuu sen verran, että kalan voi nostaa vedestä ilman haaviakin. Kärkitoimisen vavan kanssa tulee puolestaan aina käyttää haavia.

Kuvateksti: Kilpaonkijan varustukseen kuuluu myös kalasumppu, jonne saadut kalat laitetaan.

Erikoisvavat

Parttivapa on pisto-osista koottava jatkopalavapa, joka on 10 - 15 metriä pitkä. Tämän onkivavan ansiosta kalastaja voi hyödyntää kilpailussa suuremman pinta-alan omasta kalastusalueestaan. Parttivavassa siima on vain sen kärkiosan mittainen. Kyse ei siis ole perinteisestä teleskooppivavasta, sillä kalan tarttuessa koukkuun parttivapaa vedetään taaksepäin kunnes vavan kärkiosa ylletään irrottamaan. Kärkiosa on siiman mittainen ja sen avulla kala saadaan nostettua ylös. Kalastuspaikka on valittava sellaiseksi, että vavan taakse työntäminen onnistuu helposti. Kalastajalla on usein takana leveitä haaratankoja, johon tyviosa liu’utetaan.

Parttivapa tehdään joko kokonaan hiilikuidusta tai sitten siihen lisätään kevlaria. Parttivapa soveltuu erinomaisesti jokiongintaan, jossa sopiva onkilaite (= siima, koho , painot ja koukku) valitaan virtauksen mukaan. Siinä missä teleskooppivapa heitetään sopivaan kalapaikkaan, parttivapa työnnetään sinne. Näin koukun saaminen haluttuun paikkaan ei vaadi suuria painoja tai painavaa kohoa.


Salakkavapa on kevyt ja lyhyt erikoisonki, joka antaa kalastajalle hyvän tuntuman ja tuo pyyntiin toivottua herkkyyttä. Salakkavavalla pyydetään pieniä kaloja, jotka liikkuvat lähellä rantaa. Esimerkiksi kolmen metrin mittainen onki painaa hieman alle 70 grammaa.

Kelaonkivapa on 3 - 4 metrin mittainen vapa, joka muistuttaa kolmi- tai neliosaista kiintokelavapaa. Moni kuitenkin käyttää tavallista virveliä, sillä laadukas kelaonkivapa maksaa paljon. Kelaonkivapoja löytyy niin hauen kuin myös pienemmän kalan ongintaan. Hauen kalastus vaatii jäntevämpää vapaa, kun taas pienempien kalojen pyytämisessä taipuisasta vavasta on enemmän hyötyä. Pohjasta ongittaessa kannattaa myös laittaa vavan kärkeen ääntä tekevän värinäkärjen. Näin tärppi havaitaan varmemmin pidemmän odottelunkin jälkeen. Onkikelaksi sopii parhaiten kevyt avokela, mutta mikäli haluat välttyä kalastuksenhoitomaksulta ja viehekortin hankkimiselta, niin voit käyttää perhokelaa. Pohjaonginta veneestä onnistuu hyvin myös pilkkivavalla.

Onkivapa itse tehtynä
Kun onkivavan materiaaliksi halutaan jokin muu kuin lasikuitu tai hiilikuitu, on vaihtoehtoina useimmiten kotimaiset puulajit. Puisia vapoja käytetään nykyään kalastustilanteissa, joissa ongitaan aivan rannan tuntumasta. Näin onkivavan ei välttämättä tarvitse olla paria metriä pidempi. Esimerkiksi tulvajoen rannoilta löytyy riittävän syviä kohtia, joissa pärjää hyvin omatekoisella vavalla. Lyhyellä vavalla on myös huomattavasti helpompi kalastaa rannalla, jossa on paljon puita, heinää tai risukkoa. 

Kuvateksti: Aktiiviharrastajan varaongille tarkoitettu vapateline mahdollistaa nopean vavan vaihtamisen tilanteen sitä vaatiessa.

Materiaaliksi valitaan useimmiten haapa tai pihlaja. Pihlaja on materiaalina suhteellisen painavaa ja mutkaista. Kuorittu ja kuivattu haapa puolestaan soveltuu tähän käyttötarkoitukseen askeleen verran paremmin. Se on kevyt ja suora. Sopivan onkivavan etsimiseen kannattaa käyttää aikaa. “Tee se itse” -ohjeita oman vavan valmistukseen löytyy paljon.

Onkikohon valinta
Koho muodostuu ala- ja yläantennista sekä kohon kantavasta osasta. Yläantennissa on aina jokin räikeä väri, joka ilmaisee onkijalle tärpin. Koho kiinnitetään siimaan joko metallirenkaan kautta tai erillisellä muovirenkaalla tai silikoniletkun palasella. Kohon valintaan vaikuttavia tekijöitä ovat pyydettävä kalalaji, kalastuspaikka kalastusetäisyys, tuuliolosuhteet, veden liike, syötin paino sekä ongintatekniikka/onki.

Mikäli onkija aikoo menestyä kalastuskilpailuissa oman seuransa tasoa korkeammalla, voidaan heittää hyvästit huoltoaseman puna-valkoiselle ja lihavalle styroksikoholle. Se on toki käyttökelpoinen täkyonginnassa tai hauen ja suuren ahvenen kalastuksessa, mutta pienelle kalalle se ei sovi. Kala ei ole aivan niin tyhmä kuin usein luullaan harrastuksen alkuvaiheessa. Kala havaitsee kohon aiheuttaman vastuksen, syöttiä liikuttaessaan ja useimmiten hylkää sen.


Erilaisia kohoja
Peruslähtökohta kohon valintaan on käyttää aina olosuhteisiin sopivaa, mutta mahdollisimman kevyttä ja herkkää kohoa. Tuulisen sään aikaan hyvä valinta on suurikokoinen koho. Virtaamattomassa vedessä puolestaan voidaan käyttää huomattavasti pienempää ja kevyempää kohoa. Pikkukaloja onkiva valitsee usein pienen ja kapean kohon. Mikäli käytetään suurta syöttiä, kuten täkykalaa, valitaan riittävän pullea ja kantava koho. Kohon on myös nähtävä, joten yli 10 metrin etäisyydellä oleva koho on luonnollisesti hieman suurempi kuin lähempänä oleva.

Kohon kantavan osan muoto ja sijainti vaikuttaa myös paljon kohon toimintaan. Kun kohon keskiosa on pisaran tai muuten vaan kapean mallinen, se on äärimmäisen herkkä reagoimaan kalan mutusteluun. Vastaavasti pallon muoto kantaa aina enemmän, vaikka kyse olisikin vain pienestä pallosta. Mikäli kantavan osan paksuin kohta on ylempänä, soveltuu koho paremmin virtaavissa vesissä käytettäväksi. Mahdollisimman kevyt ja kapea koho soveltuu usein lähellä rantaa tapahtuvaan kalastukseen.


Kohon painotus
Kohoista on hyvä siirtyä käsittelemään kohon painotusta, joka hoidetaan siimaan kiinnitettävillä lyijypainoilla. Painotuksella vaikutetaan siihen kuinka syötti laskeutuu veteen. Syötin ja lyijypainojen yhteispaino on usein hyvä olla sellainen, että veden pinnan yläpuolelle jää vain yläantenni näkyviin. Näin kalan tutustuessa syöttiin se uskaltaa tarttua siihen kunnolla, ilman että se säikähtäisi kohon aiheuttamaa vastusta. Painotuksessa on hyvä muistaa, että liian vähän painotettu onkilaite, tuottaa aina heikon saaliin. Haulien etäisyys koukusta on myös pohtimisen ja kokeilemisen arvoinen asia.

Haulitus muodostuu pääpainosta sekä pienemmistä tärppihaulista. Pääpaino laitetaan usein kohon lähelle ja tärppihaulit asetellaan halutulla tavalla pääpainon ja koukun välille. Kahtakymmentä senttimetriä lähemmäs koukkua ei koskaan tule kiinnittää tärppihaulia, jotta se ei karkottaisi kaloja pois. Koukkua lähimpänä oleva tärppihauli ilmaisee nimensä mukaisesti ensimmäisenä tärpin. Pieni ja kevyt paino ilmaisee pienenkin tärpin, joka näkyy nopeasti kohon värinänä. Pääpaino puolestaan sijoitetaan useimmiten yli 60 senttimetrin päähän koukusta. Kun kala syö hyvin, voi pääpaino olla huomattavasti lähempänä koukkua. Yhden pääpainon käyttämisen sijaan voidaan onki painottaa myös siten, että 3 - 5 suurempaa painoa kiinnitetään puolen sentin välein ja lähemmäs koukkua sijoitetaan 1 - 2 pienempää painoa.


Kapeamallisten tärppihaulien käyttö sopii pyöreitä tärppihauleja paremmin, koska ne ovat vähän huomaamattomampia. Erityisesti kalojen ollessa huonolla syönnillä tai arkoja, ei lyijypainoja kannata sijoittaa lähelle koukkua. Tärppihauleja käytetään useimmiten 2 - 4 kappaletta, riippuen siitä kuinka syvältä ongitaan. Pääpainon avulla syötti saadaan nopeasti haluttuun syvyyteen ja siimassa olevat tärppihaulit auttavat syöttiä laskeutumaan valitulla nopeudella sen lopulliseen syvyyteen. Vältä haulien puristamista siimaan pihdeillä, sillä siima voi vaurioitua ja mennä myöhemmin poikki kalaa väsyttäessä. Haulit kiinnitetään aina sormivoimalla.

Koukun valinta
Koukun koko valitaan ongittavan kalalajin suun koon mukaan. Pieni koukkukoko tuo usein määrällisesti enemmän kaloja, mutta suurimmat yksilöt saattavat päästä helpommin irti pienestä koukusta. Koukkuja on eri värisiä, eri muotoisia ja eri kokoisia. Myös varren pituudessa ja siiman kiinnityksessä on erilaisia versioita tarjolla. Lapiopäinen koukku on suositeltava, sillä se on siiman suuntainen. Koukkukoot: 14 - 6 sopivat aina pienistä kaloista suurten ahventen ongintaan saakka . Koukun valintaan vaikuttaa myös käytettävä syötti. Esimerkiksi surviaissääsken toukan voi laittaa koukkukokoon 20 ja pari kärpäsen toukkaa koukkukokoon 16.

Koukkua ei koskaan saa piilottaa kokonaan syötillä. Kalan on tartuttava johonkin ja onginnassa se on koukku. Koukun kärjen on siis oltava hyvin näkyvissä, jotta kala saadaan tarttumaan siihen vaivatta. Kalan irrotus tapahtuu lähes poikkeuksetta koukunirrottimen avulla, kun käytetään pientä koukkua. Suuren koukun irtisaaminen on aina helpompi tehtävä kuin pienen, sillä kala nielaisee pienen koukun syvemmälle. Koukun on myös oltava aina terävä. Tämä tarkoittaa käytännössä koukun teroittamista joka reissun lopuksi.


Siima ja syötit
Onkijan siiman vahvuus vaihtelee kalalajista riippuen 0,06 - 0,30 mm välillä. Monofiilisiimaa käytettäessä vahvuuden tulisi olla 0,12 - 0,25 mm väliltä. Kun taas käytössä on monikuitusiima, riittää vahvuudeksi 0,10 mm oikein hyvin. Siiman pituus voi olla vavan mittainen, hieman sitä pidempi tai lyhyempi. Ohutta siimaa käytettäessä kalaa ei nosteta koskaan vedestä ilmaan, vaan se vedetään pintaa pitkin pitkään onkihaaviin.

Syötteinä koukunpäässä käytetään eri lierolajeja, toukkia (kärpäsentoukka, kovakuoriaistoukka, ampiaisentoukka, surviaissääskentoukka jne.), hyönteisiä, maissinpaloja, palloksi muotoiltua juustoa, leväkatkarapua, murskattu sinisimpukka, keitetty makaroni, pienet etanat, siivettömät yö- ja päiväperhoset, hajustetut tekosyötit tai tahnat, täkykalat sekä vesisiirat. Syöttejä voi myös yhdistellä koukkuun, jolloin voidaan hyödyntää erilaisia värejä kalojen houkuttelemisessa. Onkija voi myös ampua syöttiritsalla maissia sekä onkimäskiä kalastuspaikkaansa. Onkimäskiä on hyvä laittaa tulevaan onkipaikkaan jo muutamaa tuntia ennen kalastuksen aloittamista. Myös onkiessa mäskäystä voidaan jatkaa.

Keskustele artikkelin aiheesta muiden kanssa --->

Artikkeli: Luonnossa -verkkolehti
Kuvat: Kimmo Hyvärinen, Toni Matero ja Pekka Turunen, Lappeenrannan Urheilukalastajat.

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

Etusivulle | Sivun alkuun | Foorumiin