Lohen soutu-uistelu
Lohen soutu-uistelu käy kuumimmillaan kesä-elokuussa. Suomen lohijokien määrä on vähentynyt vuosien saatossa ja vain Tenon ja Tornionjoen soutuperinteet ovat säilyneet vahvana 2000 -luvulle saakka. Oulujoki ja Kemijoki eivät ole enää entisellään voimalaitoksien tultua kuvioihin. Lohen soutu-uistelu rajoittuukin nykyään näissä joissa vain pienelle alueelle.

Kuvateksti: Tyypillinen Tenolainen lohivene kauniin maiseman ympäröimänä

Lapin kahden suuren joen lisäksi soutu-uistelua voi harrastaa Oulujoella Merikosken voimalaitoksen alapuolella, Kymijoen alajuoksulla sekä Kemijoen Isohaarassa. Intohimoiset harrastajat tekevät myös pidempiä kalastusretkiä Norjan kuuluisalle Namsenille.

Lohen soutuvene
Lohen soudussa käytettävä vene on noin 6 metriä pitkä ja melko kapea. Virrassa kulkevalta veneeltä odotetaan vakautta sekä hyvää hallittavuutta. Tällainen jokivene valmistetaan umpipuusta tai vanerista. Veneen peräosasta löytyy usein kantosiipi, joka auttaa liikkumista moottoria käytettäessä.

Venettä ei tarvitse hankkia, mikäli lohta soutaa ainoastaan Tenolla. Itse asiassa sinne ei edes omalla veneellä pääse kalastamaan, vaan jokaisen tulee vuokrata paikallisten rekisteröimiä veneitä. Lohen soutu-uistelu muualla tapahtuu noin viiden metrin pituisella. Kivisuojalla varustettu perämoottori on monissa koskissa välttämätön varuste.


Kalastusvälineet
Lohen soutu-uistelussa käytetään järeän luokan välineitä. Vavan tulee olla 300-360 cm: pituinen ja mieluummin kokotoiminen kuin kärkitoiminen. Pyynnissä olevia vapoja on 1-4 kappaletta. Tavanomaisin näky on varmasti kolmen vavan yhdistelmä, jossa vavat ovat veneen molemmin puolin sekä keskellä. Esimerkiksi Tenolla kolme vapaa on suurin sallittu määrä ja kunkin siiman päässä saa olla vain yksi viehe. Lohi on sen verran voimakas kala, että siimaa kannattaa olla hyrräkelassa vähintään 175 metriä.

Suuren lohen varalta siiman vahvuuden on hyvä olla 0,50 mm luokkaa. Monofiilisiima sopii parhaiten lohen väsytykseen. Pyynnissä oleva lohivaappu on usein 8-15 metrin päässä veneestä. Mitä lähempänä venettä vaappu on, sitä helpompi sitä on ohjailla. Suvantoalueella vaappua uitetaan muutaman metrin verran kauempana kuin koskessa kalastettaessa.

Lohivaaput
Lohivaaput ovat alle 10 cm pitkiä, eloisasti vedessä liikkuvia vieheitä. Kesäkuussa on mahdollisuus saada saaliiksi jopa 20 kilogrammaa painavia yksilöitä, joten vaappukin saa olla 8 cm luokkaa. Heinä-elokuussa käytettävät vaaput ovat pari senttimetriä lyhyempiä. Kesäkuussa viehevalinnat ovat rohkeita ja toinen toistaan värikkäämmät vaaput pääsevät siimanpäähän esittämään parastaan. Yksi lohen soutu-uistelun perusasioista on uittaa kaikissa vavoissa samanlaista uistinta tai vaappua. Värejä voi toki vaihdella, mutta kalastaja selviää vähemmillä ongelmilla, kun käytössä on samalla tavalla käyttäytyvät vieheet.


Tummanpunainen ja lähes musta vaappu ovat sopivia valintoja kesäkuun jälkeen, mutta sitä ennen oranssi, keltainen, vihreä ja hopea saa olla testissä. Uudet vaaput testataan jo rantavesissä, sillä kalastajan on tiedettävä miten vaappu ui eri nopeuksissa. Tämän tiedon turvin soutaja osaa paremmin arvioida sopivan soutunopeuden. Vapoja pidetään joko käsissä tai pikakiinnitteisissä vapatelineissä.

Lohiperhot
Myös lohiperhoa voidaan soutaa. Pääperhon lisäksi siimaan on usein kiinnitetty lisäperhoja, jotka kiinnitetään sivuperukkeeseen. Lisäperhojen tulee kuitenkin olla selvästi pääperhoa pienempi kokoisia. Lohiperhon soudussa vapa on kuitenkin parasta ottaa käteen, jotta kalamies voi uittaa perhoa eli elävöittää sen liikkumista vedessä. Soutajan tehtävä on ohjata venettä kulkemaan hyvien lohipaikkojen päältä.

Perhojen värin ja koon suhteen menetellään samalla tavalla kuin vaappujenkin suhteen. Kauden alussa perhokoko on suurempi ja värimaailma kirkkaampi kuin loppukaudesta.


Lusikkauistin lohivieheenä
Lusikkauistin on paras viehe voimakkaaseen virtaan - vai onko? Lusikkauistin ei ole ainakaan se ensimmäinen viehe, jolla kokematon lohen soutaja aloittaa harjoittelun. Uistin jää helposti pohjaan, joten se on lähes poikkeuksetta kokeneen soutajan valinta. Soutajan on tunnettava pohjan muodot ja vältettävä uittamasta uistinta liian läheltä suuria kiviä, joiden takana sijaitsevat akanvirrat.

Uistinta ei voi myöskään heittää noin vain pyytämään, vaan siimaa päästetään pari metriä kerrallaan vetojen välissä. Soutajan on oltava erityisen valppaana käännöksissä, jolloin siima ei saa löystyä liikaa. Kevyet lusikkauistimet vaativat myös oikean soutunopeuden, jotta ne tekevät niille suunniteltua liikettä vedessä. Lusikkauistimen käyttö on siis haasteellista, mutta useiden kalastajien mielestä jopa palkitsevampaa kuin vaapun käyttö.


Lohensoutu käytännössä
Lohensoutu tapahtuu samalla tavalla kaikissa lohijoissa, mutta lohi puolestaan käyttäytyy hyvinkin eritavalla. Luonnonlohien käyttäytyminen poikkeaa aina istutuslohien toiminnasta. Kaikki artikkelissa mainitut lohensoutupaikat ovat hyviä paikkoja harjoitella ja kehittää taitojaan. Yhdenkin lohipaikan niksien oppimiseen menee helposti 10 vuotta, joten kokeneemman kalakaverin neuvot on syytä kuunnella tarkkaan. Kalastuspäiväkirjan kirjoittamista voin suositella lämpimästi kaikille. Arvokasta tietoa kalapaikoista voi myös lukea vaikkapa Kalakerhon sivuilta.

Lohijoista löytyy eripituisia soutupaikkoja, joten joissakin kohdissa soutualueella on mittaa vajaa sata metriä, kun taas pisimmät ovat muutaman kilometrin mittaisia.  Soutupaikoissa on tietty aloituskohta ja lopetuskohta. Suosituimmat lohijoen soutupaikat saattavat olla ruuhkaisia. Oman veneen vuoroa odotellessa ehtii opettelemaan kyseisellä paikalla vakiintuneen ajolinjan ja sen avulla välttää ainakin suurimpiin kiviin törmäilyn. Tenolla soutuperinteen ja sääntöjen noudattaminen on todella tärkeää, kun taas muissa lohijoissa voi soudella vapaammin.


Lohensoudussa vene etenee alavirran suuntaan, jolloin soutaja ohjaa vieheitä hyvien kalapaikkojen ylitse ja tarvittaessa hidastaa vauhtia. Soutualueen leveys vaihtelee virran voimakkuuden mukaan - koskialueella edetään lähes virran suuntaisesti, kun taas hitaammin virtaavissa paikoissa voidaan soutaa koko joen leveydellä. Yleensä soudettava alue on koskien välissä oleva suvantopaikka. Soutu-urasta muodostuu näin siksak-kuviota. Toisinaan joudutaan soutamaan myös vastavirtaan, jotta vieheet saadaan siimojen päissä oikenemaan. Kun soutualueen loppuosa on saavutettu, on aika nostaa vieheet ja suunnata moottorin voimin takaisin.

Soutajan tehtävä ei useinkaan ole helppo, sillä hän joutuu kaiken lisäksi tarkkailemaan muita veneitä. Mikäli paikalla on jonoa, on odotettava kunnes edellinen vene pääsee muutaman sadan metrin päähän. Sitten taas omalla vuorolla on huolehdittava, ettei tulla ajauduta liian lähelle edellistä venettä. Myös sinun jälkeen lähtee seuraava vene perään, joten soutaja ei pahemmin voi myöskään alkaa hidastelemaan.

Artikkeli: Luonnossa.net.
Kuvat: Jari Lehtineva ja Salmon Finland

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

Etusivulle | Sivun alkuun | Foorumiin