|
|
Harjuksen heittokalastus
Harjuksen heittokalastus tapahtuu samoilla alueilla ja vaapuilla, kuin taimenenkin kalastus. Harjus ottaa parhaiten illalla, mutta saalista tulee myös tasaisesti päivän
mittaan. Harjusta kalastetaan pienillä lusikkauistimilla, jigeillä, lippauistimilla sekä sivutapsiin kiinnitetyllä uppoperholla. Uppoperho laitetaan usein uistimen jatkoksi,
jolloin uistimesta poistetaan koukku. Uistin toimii silloin lisäpainona, jonka ansiosta voidaan kalastaa syvätkin paikat. Perhoista voi myös tehdä litkan, jolloin hyödynnetään heittokohoa.
 |
Kuvateksti: Kilon harjus on komea ja ihmettelemisen arvoinen näky.
Kalastustekniikka ja välineet
Mikäli kalastus aloitetaan kesällä jo aamusta, tulee saaliiksi pääasiassa taimenta.
Päivällä valtaosa saaliista on harjusta ja illalla saadaan molempia. Jokunen siikakin voi ottaa kiinni. Harjusta toki kalastetaan kauempana kuohuista, mutta silti taimen
voi tarttua vieheeseen. Joessa harjus viihtyy leveämmissä uomakohdissa, jossa virtaus on hitaampaa kuin muualla. Suvannon lisäksi myös nivat ovat erinomaisia harripaikkoja. Koskessa akanvirrat ja kuohujen välit on kokeiltava tarkkaan. Mikäli
kala ei tunnu syövän, kannattaa vielä kokeilla sivumontut. Jos virta on liian kovaa, ei harjustakaan saada iskemään vieheeseen.
Mikäli aijot heittää virrassa näkemääsi tuikkeen lähelle, tulee heitto suunnata
havaittua sijaintia pidemmälle ja ylävirtaan. Virta vie onnistuneen heiton kalan lähelle ja loppu on kiinni vieheen valinnasta sekä siitä onko kala syönnillä. Mikäli pinnassa
näkyy paljonkin ruokailemassa olevia harreja, tulee siiman päähän laittaa uppoperho. Kevään alkupuolella harjus viihtyy syvällä suvannossa, mutta siirtyy hiljalleen
virtaavien vesien mataliin kohtiin. Kesäkuun lopulla suuret yksilöt löytyvät jälleen syvemmistä vesistä suvannoista.
Harjusta kalastetaan 0,25 mm vahvuisella monifiilisiimalla tai 0,15 mm
mikrokuitusiimalla. Monofiilisiima soveltuu parhaiten kivikkoisiin koskiin, joten mikrokuitusiiman käyttäjätkin laittavat suosiolla muutaman metrin mittaisen pätkän
monofiilisiimaa vieheen ja kuitusiiman väliin. Näin selvitään varmemmin ilman siiman katkeamisia. Notkea vapa ja kevyt kela lisäävät kalastamisen nautintoa. Viehevalinnat vaihtelevat useimmiten 4-10 gramman välillä. Suurempi harjus
kelpuuttaa myös 10-15 grammaiset vieheet, mutta sitä painavampia vieheitä ei kannata käyttää.
 |
Kuvateksti: Lapin vesissä harjus kasvaa komean kokoiseksi.
Harjus ja sen syöminen
Siikaa ensisilmäykseltä muistuttava harjus on väritykseltään tummempi ja sillä on
huomattavasti suurempi selkäevä. Harjuksen kyljissä on useita tummanharmaita pilkkuja, jotka muodostavat pituussuuntaisia juovia. Harjus viihtyy kivi- ja sorapohjaisissa joissa, järvissä sekä vähäsuolaisissa murtovesissä. Harjus elää
yksin tai pienissä parvissa. Harjuksella on usein oma reviiri, jota se puolustaa hanakasti. Harjus kutee 4 - 8 asteisessa vedessä touko-kesäkuussa.
Harjus syö pintahyönteisten ja muurahaisten lisäksi äyriäisiä, kotiloita, toukkia sekä
muita hyönteisiä. Harjus on loppukesästä kaikkein painavimmassa kunnossa. Se saavuttaa sukukypsän iän noin 30 cm:n mittaisena, jolloin se on arviolta 4 - 5 vuoden ikäinen. Vanhimmat yksilöt elävät 10 - 15 -vuotta. Suurimmillaan harjus voi kasvaa
Suomessa yli viiden kilon painoiseksi. Tämän kokoluokan harjus syö ravinnokseen myös pieniä kaloja.
Konnevedeltä vuonna 1956 saatu 6,7 kg painanut harjus on aiheuttanut niin kovan
väittelyn, että perhokalastajien on helpompi olla uskomatta siihen. Moni väittääkin, että kala olisi oikeasti ollut suurikokoinen siika. Artikkelin kirjoittaja itse uskoo, että
kalalajeja osattiin tunnistaa 50 -luvun lopulla riittävän hyvin. Harjuksen valtava purjemainen selkäevä on aina yhtä varma tuntomerkki. Nykyään on jo harvinaista saada yli kahden kilogrammaa painava harjus.
 |
Artikkeli: Luonnossa.net.
Kuvat: Mikko Salo, Kalastussivut.com.
Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.
|
|
