 |
|
|
|
|||||||||||||||||||
 |
||||||||||||||||||||||
|
Koskaan et voi varmasti tietää missä olet ensi kuussa tai ensi vuonna tiettynä aikana. Näin meillekin kävi syyskuun alussa. Suunnitelmissa oli matka kuun alussa Slovakiaan erämessuille ja kilpailuihin ja sen jälkeen metsästystä kotimaassa kahden koiramme kanssa. Mutta yllätyksiä tuli. Elokuun alussa saimme Ruotsista soiton, jossa meitä pyydettiin lähtemään Suomen edustajina Etelä-Koreaan WTAF:n seminaariin, joka järjestettiin nyt kolmatta kertaa.
Ruotsalainen soittaja toimi Pohjoismaisena koordinaattorina tapahtuman suhteen ja hän pyrki saamaan edustuksen jokaisesta Pohjoismaasta. Huuli pyöreinä kysyimme, että miksi juuri me? Andres vastasi, että taustamme tutkittuaan hän oli tullut siihen tulokseen, että kokemuksemme metsästäjinä, ampujina ja perinteisten jousien ja nuolien valmistajina tekivät meistä täydelliset edustajat tapahtumaan. Tämän lisäksi saimme jo 5.8. Etelä-Korean kulttuuriministeriöstä kutsun tapahtumaan, joten pakkohan meidän oli lähteä katsomaan tapahtumaa. Ehkä emme enää koskaan elämässämme voisi kokea mitään vastaavaa ja uskallusta meiltä kummaltakaan ei ole koskaan puuttunut. Vastasimme kutsuun myöntäväsi ja pienellä kiireellä järjestimme lentoliput ja koirillemme hoidon.   Kuvateksti: Korealaisten ammuntaa, vedon aloitus ja ankkurointi Taustaa Etelä-Korean tasavalta sijaitsee Korean niemimaan eteläosassa ja pääkaupunki on ainakin kaikkien urheiluystävien tuntema Soul. Pinta-ala on 99 016 km2 ja väkiluku noin 48 miljoonaa. Japaninmeren rannikko on vuoristoista kuten myös maan keskiosa. Talvet Korean tasavallassa ovat kylmiä ja kuivia, kesät lämpimiä ja kosteita. Esimerkiksi Soulissa saa tammikuussa värjötellä miinusasteissa ( noin – 5 astetta ) ja heinäkuussa taas haetaan varjopaikkaa yli 26 + asteen lämpötiloissa. Kaksi kolmasosaa maasta on havu- ja lehtipuiden peitossa ja maatalous työllistää lähes puolet maan väestöstä. Myös kalastus on merkittävää. Mikään takapajula Etelä-Korea ei tosiaankaan ole, sillä teollisuus on kehittynyttä ja ulkomaankauppa hyvin monipuolista. Myös luonnonvarat kuten kivihiili, rauta, sinkki ja kupari rikastuttavat valtiota.
Lyhyen vierailumme aikana saimme maan väestöstä hyvin myönteisen kuvan. Ujous, äärimmäinen kohteliaisuus ja hyvät tavat olivat silmiinpistäviä piirteitä ja välillä tuntui, että meidän vierasmaalaisten viihtyminen oli heille ensiarvoisen tärkeää. Tervehtiminen tapahtui yleisemmin kumartamalla mutta me tietenkin olimme käsi ojossa ja käteen myös tartuttiin huolimatta sikainfluenssan pelosta. Tittelit tuntuivat olevan tärkeitä ja virallisissa puheissa se liitettiin aina nimen perään. Täsmällisyydestä saisi ottaa oppia suomalaisetkin ja vanhoja perinteitä kunnioitettiin ja pidettiin voimissaan Etelä-Korean huimasta teollisuusnoususta piittaamatta. Tämä oli yksi tärkeimpiä syitä vierailuumme maassa. Miksi tapahtuma järjestettiin? Tapahtuma oli maailman laajin perinteisen jousiammunnan tapahtuma ja sinne osallistui jokaisesta maailman maanosasta 32 eri maata tällä kertaa yhteensä 150 henkilöä. Varsinkin itäisissä maissa perinteet koetaan hyvin tärkeiksi ja kantavaksi voimaksi kansakunnan henkisessä hyvinvoinnissa. Etelä-Korea elää voimakasta teollisuuden kasvua ja huoli perinteistä on voimakasta; kaupunkilaistuminen yleistyy, perheiden rakenne muuttuu, tuloerot kasvat ja tavat ja moraali löystyy. Vanhat arvot halutaan säilyttää ja pitää kunniassaan ja perinteinen jousiammunta on yksi koko Etelä-Korean ja koko maailman perinteisimmistä.  Kuvateksti: Taisi tulla huti ja herjalaulu raikaaPresident of Korea Council of Archery for all, Seung Jo Yang sanoi avajaispuheessaan, että nämä kolme WTAF:n tapahtumaa nähdään tärkeänä osana koko maailman kulttuuriperinnön säilyttämisenä. Ihmiskunnan vahva henkinen voima on kansakunnan voima. Etelä- Korean kulttuuriministeri In-Chon Yu taasen totesi omassa puheessaan, että hän näkee perinteisen jousiammunnan keinona harjoittaa mieltä ja ruumista ja tämä tekee koko ihmisestä vahvemman. Kokoamalla yhteen saman lajin harrastajat ja tutkijat ympäri maailmaa hän näkee mahdollisuuden kasata tietoa lajista ympäri maapallon ja levittää tätä tietoa ja kokemuksia.  Kuvateksti: Unkarin edustajien aloitusSaapuminen Etelä-Koreaan Kommellukset alkoivat heti saavuttuamme Souliin. Etelä-Korean terveysviranomaiset olivat vaihtaneet määränpäämme sikainfluenssa vuoksi ja sen vuoksi ostimme Incheon lentoasemalta liput väärään bussiin. Matkamme Koreaan oli nimittäin alkanut Ruotsista ilman, että kävimme välillä kotonamme Suomessa ja lukemassa sähköpostimme. Odottelimme väärää bussia laiturilla kun meitä lähestyi kaksi vahvaa Amerikan englantia puhuvaa herrasmiestä, jotka kohteliaasti tiedustelivat matkamme tarkoitusta. Osoittautui, että hekin olivat matkalla WTAF:n seminaariin ja me olimme menossa aivan väärään kaupunkiin. Onneksi jousiampujat ympäri maailmaa tunnistavat lajitoverinsa. Nopea lipunvaihto ja matka majapaikkaamme, International Training Center of hongik University Chungnam-dossa alkoi. Soul on suurkaupunki valtavine ihmismassoineen ja liikenne hirveää. Korkeat kerrostalokompleksit nousivat kaupunginosineen ylös harmaaseen ja usvaiseen taivaanrantaan ja vihreät riisipellot kerrostalojen välissä toivat vivahduksen maaseudusta betoniviidakkoon. Ilma kuitenkin kirkastui ajaessamme maaseudulle päin ja metsävyöhykkeitäkin näkyi. Liikenne oli vielä kovaa.
Joka paikassa näkyi kova uudisrakentaminen teiden ja uusien kerrostaloalueiden rakentamisen muodossa. Yliopistorakennukset sijaitsivat rauhallisen kauniilla, kukkulaisella alueella. Meitä vastassa oli isäntänämme toimiva englanninkielen professori Noh-shin Lee. Kumartaen hän toivotti meidät tervetulleiksi ja melkeinpä ensimmäiseksi lykkäsi kuumemittarin korvaamme ja jakoi käsien desinfiointiainetta ja hengityssuojaimet. Epidemian varotoimet olivat täällä todellisia. Saatuamme tavaramme huoneisiimme oli päivällisen aika. Lisää yllätyksiä oli tulossa, sillä koko ruokasalista ei löytynyt veitsiä ja haarukoita; vain lusikat ja syömäpuikot. Emme olleet eläissämme edes pidelleet sellaisia käsissämme saati sitten syöneet niillä. Mutta suomalainen sisu auttoi ja hitaan aterioinnin jälkeen olimme puhdistaneet lautasemme riisistä, kasviksista ja kanasta. Lihomaan täällä ei kuitenkaan pääsisi, onneksi! Illalla oli vielä vuorossa orientoituminen eli johtoportaan esittäytyminen ja tapahtuman tarkoituksen selvittäminen. Historia kurkki olkapäittemme takaa. kuva 7 Avajaisseremonia ja maiden esittäytyminen
Matkamme ei ollut tosiaankaan pelkästään lomamatka, sillä ylös piti änkeytyä joka aamu seitsemältä. Puikoilla noukittujen riisiryynien täyttäminä raahauduimme ensimmäisenä seminaaripäivänämme ulos aurinkoiselle urheilukentälle ja valmistauduimme esittelemään Suomen perinnejousiammuntaa. Avajaisseremonia alkoi Korean kulttuuriministeri In-Chon Yu:n ja President of Korea Council of Archery for All:n Seung Jo Yangin puheilla. Unkarin ryhmä aloitti sitten meidän osallistujien edustajina itse tapahtuman upealla ja vaikuttavalla esityksellään. Seminaaripäivät alkoivat. 32 maan edustajat oli jaettu kymmeneen eri ryhmään ja kukin maa vuorollaan esitteli traditioitaan. Meillä itsellämme oli se ongelma, että meillä Suomessa ei varsinaista vaistojousiammunta ja -kilpailuperinnettä ole. Jousi on aina ollut käyttöväline, oli sitten kyseessä sotiminen tai metsästys. Tämän vuoksi oma esityksemme oli metsästyspainotteinen 3 D -kuvineen ja lyhyine ampumamatkoineen. Onneksi osuimme tauluihimme.
Upeita esityksiä näimme mm. Japanilta, joka esitti taisteluammuntaa kuido-jousilla ja Unkarilta, jonka edustajat jäljittelivät ampumista hevosten selästä. kuvat 10 – 11 Mongolian suuri edustusryhmä osoitti ampumataitoaan ampumalla 75 metriin kamelin nahasta tehtyjä pinottuja lieriöitä. Osumisesta tai hutista kertova laulu kuului huumoripitoiseen ja taitavaan esitykseen. Maiden esittelyssä osallistujien piti olla pukeutuneina perinteisiin asuihin ja kyllä sitä pukuloistoa riittikin. Oli Kiinan kirkkaan punaiset asut, Mongolian nahkapuvut tötteröhattuineen ja upeine koruineen, Perun sulkapäähineet ja kasvomaalaukset, Japanin tummat puvut ja kuido-jouset. Kreikan naiset liihottelivat hempeissä Afroditen-asuissaan, Meksikon asusteet olivat upeasti kirjailtuja ja värikkäitä samaten kuin Tansanian kauniisti kuvioidut puvut. Ranskasta löytyi baskeri, Australiasta nahkahattu. Boliviasta löytyi ruokonuolet, Koreasta bambuiset. Tällaisen päivän jälkeen oli hyvä rauhoittua ja keskittyä omaan ampumiseensa ja osanottajat jäivätkin urheilukentälle harjoittelemaan päivälliseen saakka seuraavan päivän kilpailuja ajatellen.
Illalla kokoonnuimme yläkerran oleskelutiloihin vaihtamaan ajatuksiamme jousiammunnasta. Mutta maassa maan tavalla, sillä 10.30 tuli yövartija punaisine valosauvoineen hätistämään meidät kaikki yöpuulle. Hieman naureskellen protestoimme häiriötä illanvietossamme mutta kun pää kosketti tyynyä olin ainakin minä mielissäni keskeytyksestä. Kilpailupäivä Usvaisen aamun jälkeen päivä kirkastui nopeasti ja muuttui melko helteiseksi. Jälleen kansallisasuihin pukeutuneina lähdimme kilpailupaikalle jo 8.00. Kilpailijoita oli 140 ja meidät oli jaettu viiden hengen ryhmiin ja itse kisassa pystyi ampumaan viisi ryhmää kerrallaan rataa kiertäen. Ensimmäinen rasti oli USA:n 3 D-kuva ja matkaa 20 metriä. Tästä kuvasta olisi minun saatava mahdollisimman hyvät pisteet, sillä muut matkat olivat melko mahdottomia, koska harjoittelemani metsästysammunta tarkoittaa lyhyitä matkoja. Toinen rasti oli unkarilaisten 40 metrin päässä liikkuva villisika. Kolmas ampumarasti oli japanilaisten metrin korkeudella oleva ympyrätaulu ja ampumamatka 60 metriä. Kaikista edellä mainituista sai keskeltä kolme, seuraavasta ringistä kaksi ja uloimmasta osumasta yhden pisteen. Neljäs rasti oli perinteinen mongolialainen ja se käsitti 45 kamelin nahasta tehtyä sylinteriä ja ampumamatka oli 75 metriä. Sylinterin koko oli 8 cm korkea ja 8 cm leveä. Ammuttaessa oli käytettävä tylppäpäisiä nuolia. Osuessa keskelle sai kolme pistettä, seuraavista kaksi ja uloimmista yhden pisteen.
Koska meidän omat ”perinteiset” blunttinuolemme olivat muovisia tehdasvalmisteisia oli meidän keksittävä jotain perinteisempää, puunuolen henkeen sopivaa. Askarteluliikkeestä olin löytänyt isoja puuhelmiä, jotka sopivat pienen säädön jälkeen hienosti nuoliemme kärkiin. Perinteinen, suomalainen tylppäpäänuoli oli keksitty! Jotta kilpailu ei olisi liian helppo käytettiin viimeisellä rastilla Korean perinteistä maalitaulua. Matkaa oli nyt 96 metriä ja taulun leveys noin 1,5 m ja korkeus pari metriä. Keskellä oli osumaympyrät ja pisteet jaettiin kuten edellisissä taulurasteissa. Jokaiseen tauluun ammuttiin viisi nuolta. Varsinainen kilpailu alkoi ohjeiden selvityksen jälkeen 9.00. Onnekseni pääsin jo ryhmään neljä, jossa ampui vain naisia. Järjestyksessä Mongolia, Suomi, Meksiko, Korea ja Mongolia aloitimme taiston. Lyhyt matka piti ampua hyvin mutta paineet ne oli minullakin ja hutiloin viidennen nuolen suoraan permantoon. Mongolian kanssasisaret hermoilivat vielä enemmän ja epäonnistumiset jäykistivät kasvojen ilmeet entisestään. Pokkasin siten ryhmämme parhaan tuloksen tältä rastilta. Liikkuva sika toi vaikeuksia meille kaikille ja liika kiirehtiminen pilasi osumat. Sain vain yhden nuolen elukan kylkeen, mutta onneksi hyville pisteille. Kivikasvot synkkenivät entisestään.
Seuraava japanilaisten maalitaulu tuntui yllättävän helpolta matkasta riippumatta, sillä se pysyi paikallaan. Kolme osumaa ja pikku hiljaa aloin rentoutumaan ja nauttimaan kisasta. Myös meksikolainen hylkäsi hermoilun ja meillä alkoi olemaan jopa hauskaa. Tällaistahan jousiammunnan pitäisi ollakin. Yllättävän hyvin ”lollipop”-nuoliksi ristimäni blunttinuolet toimivat kamelisylinteri rastilla. Kolme osumaa ja jopa keskimmäisiä sylintereitä nurin Mongolialaisten omalla rastilla naiset olivat vahvoilla ja osumia tuli. Hymy palaili pikku hiljaa heidän kasvoilleen ja koko kisa tuntui nyt meistä kaikista mukavammalta. Viimeisen pitkän matkan rastin otin vain kokemuksena. Ampumakulma oli niin korkea, että suuntasin jouseni alimpaan taulun takana olevaan pilveen. Yllätyksekseni nuoleni ottivat tuulta allensa ja osuin viimeiselläni jopa tauluun, tosin yhden pisteen kohtaan. Onneksi kisa loppui, sillä suuntauspilveni oli hajoamassa ja aurinko porotti yhä kuumemmin.
Juhani hikoili omassa ryhmässään vasta numerolla 12, joten kuumuus oli jo melkoista ennen kuin hänen urakkansa oli ohi ennen lounastaukoa. Juhanin 12 pistettä ylsivät sijalle 40 – 50 kokonaiskilvassa ja omat pisteeni 21 toivat toisen sijan naisten sarjassa ja yhdeksännen sijan kokonaiskilvassa. Olin tosi yllättynyt ja tietenkin iloinen. Kaksoisvoiton vei Japani voittamalla sekä kokonais- että naisten kilpailun. Kilpailut päättyivät 19.00 mutta päivällisen ja ansaitun suihkun jälkeen kokoonnuimme jälleen oleskelutiloihin ja nyt tutustuimme eri kansallisuuksien huvituksiin. Jokainen maa esitti jonkin ohjelmanumeron maastaan ja tunnelma oli upeaa. Ohjelmanumerot sisälsivät lauluja, tansseja, sketsejä, runoja, pantomiineja, taitoesityksiä ja jopa näytelmän. Tänä iltana väsymys eikä yövartija pakotti meidät nukkumaan.
Luennoilla Eilisen päivän kisakuumuuden jälkeen oli rentouttavaa istua hämyisessä ja viileässä konferenssisalissa kuunnellen maailman parhaita luennoitsijoita aiheena jousi ja nuoli. Päivän aloitti Roland Bohr, saksalainen yliopiston professori ja hän luennoi Pohjois- Amerikan Inuittien jousista. Seuraavana saimme hienon kuvaesityksen Mongolien jousista ja nuolista. Jack Farrel USA:sta selvitti meille Keski-Aasian jousien rakenteista. Euroopan jousilöydöistä saimme tietoa Slovakian Valeria Bogarovan esityksessä ja Posta Pal Unkarista selvitti Unkarin yhdistelmäjousien rakennetta. Kuuluisa luennoitsija ja kirjailija Hillary Greenland valisti meitä huumorin avulla Englannin pitkä-jousten taipaleesta ja lisätietoja Euroopan mesoliittisen kauden jousista tarjosi proffesori Jan Sachers Itävallasta. Tutkija Peter Dekker Hollannista oli yllättäen kiinalaisten jousien tuntija ja upean kuvamateriaalin avulla saimme jonkinlaisen kuvan siitä, kuinka upeasti jouset ja nuolet on Kiinassa koristeltu.
Korean esityksessä sain viimeinkin tietooni sen, kuinka bambunuolet rakennetaan ja miten aihiot valitaan tarkoitukseensa. Hyvin nuolet näyttivät toimivan ainakin edellispäivän kisojen perusteella. Jälleen professorimies Japanista, Ken Kurosoo, luennoi japanilaisista jousista ja nuolista ja mielessäni kasvoi kunnioitus vanhoja ja nykyisiä perinteitä kohtaan jousiammunnassa. Lisää professoreita astui lavalle, kun Kiinan Degang Yi astui eteemme kertomaan Kiinan Han dynastian jousista. Vaikka tämäkin päivä venyi pitkään pysyi mieli virkeänä luentoja kuunnellessa. Korean, Kiinan ja Japanin esitykset tulkattiin meille englanniksi ja jo senkin vuoksi piti pysytellä melko virkeänä. Isäntämme Etelä-Korea lahjoitti meille vielä kaiken huipuksi painetun kirjan päivän luennoista. Hieno lisä perehdyttäessä perinteisiin jousiin ja nuoliin.
Illallisella puikot suihkivat jo melko vikkelästi ja pahimmilta sotkuilta vältyttiin. Liukkailla kasviksilla vain oli paha tapa tipahtaa alas kastikkeelle juuri ennen suuhun menoa. Onneksi en ollut joukon ainoa kömpelys vaan ympäriltä kuului ärräpäihin viittaavia lausuntoja useilla eri kielillä. Isäntämaamme pyynnöstä vietimme iltamme joukolla juhlasalissa ja ohjelma oli jälleen mielenpainuvaa. Ruotsalainen ammattipianisti ja säveltäjä ilahdutti meitä pianon ääressä ja solistiksi ohjelmaan hän sai yllättäen kiinalaisen naislaulajan. Kaunista musiikkia ja tunteita. Välillä pianotuolin valtasi mies Romaniasta ja kaksinsoittoakin kuulimme Mongolian ja Ruotsin yhteisimprovisoinnilla. Illan päätteeksi Mongolian edustusjoukkue yhteislaulullaan toivotti meille hyvää yötä. Maakuntakierros Vihdoinkin naisten päivä eli pääsimme koko porukka shoppailemaan lähikaupunkiin. Innostus vaihtui lieväksi pettymykseksi, sillä ostoskeskus oli aivan samanlainen kirjaimia lukuun ottamatta kuin suuremmat kaupat Suomessa. Tavaratkin olivat samanlaisia ja nyt oli tosi vaikea löytää jotain oikeaa MADE IN KOREA- tuotetta. Jopa hintataso oli Suomen tasoista. Ostoskoriini kertyi lajitelma erilaisia siemeniä ja pähkinöitä, toisilta löytyi kuivattua kalaa tai tuliaisia lapsille.
Päivän seuraava vierailukohteemme oli Hundayn tehdas. Valtava tehdasalue oli kuin pienoiskaupunki. Sieltä löytyi kaksi satamaa, oma rautatie, kadut poliiseineen ja liikennevaloineen, oma sähkövoimala ja valtavat tehdassalit. Vaikuttavaa. Yliopistolle palatessamme kävimme vielä meren rannassa tutustumassa torielämään ja meren antimiin. Illalla oli lähtöjuhlallisuuksien aika. Kokoonnuimme alakerran juhlasaliin ja osa kilpailijoista oli kansallisiin vaatteisiinsa pukeutuneina. Paikalla oli Etelä-Koren kulttuuriministeri ja iso liuta urheilun päävaikuttajia. Myös Mongoliasta oli iso delegaatio urheilusta vastaavista henkilöistä. Puheiden jälkeen alkoi palkintojen jako. Oman 2. palkintoni, pokaalin ja korealaisen jousen, kävin pokkaamassa ministerin kädestä ja paljon kuvia otettiin. Tilaisuudessa jaettiin myös seitsemän erikoispalkintoa: kilpailun nuorin (Malesia) ja vanhin (Japani) osanottaja, paras puku (Meksiko, Peru ja Unkari), paras luento (Englanti), nuoliexpertti (Japani) ja yleisön suosikki (Unkari).
Seitsemäs palkinto oli ” The Traditional Bow Excellence Award ja kuulin juontajan lausuvan oman nimeni. Hämmästykseni oli suunnaton sillä paikalla oli 139 muuta taitavaa jousiampujaa ja -tietäjää. Ehkä se, että ammuin pelkin sormin ilman peukalorengasta ja kokemukseni metsästäjänä perinteisellä jousella saivat juryn kohdistamaan palkinnon minulle? Huojuvin jaloin lähdin kuitenkin palkintoani hakemaan, joka osoittautui Mongolian lahjoittamaksi silkkiliinan peittämäksi hopeamaljaksi täynnä tuoretta jakin maitoa. Seremoniaan kuului juoda siitä kulaus lavalla, kumartaa tärkeille ihmisille, hymyillä yhteispotreteissa ja palata kompastumatta pöytään. Hämmennyksestäni huolimatta onnistuin siinä ja totesin maidon herkullisen raikkaaksi juomaksi. Ehkä olin juuri elänyt yhden elämäni huippuhetkistä.
Tilaisuus jatkui herkullisen illallisen merkeissä ja erilaiset ohjelmanumerot kestivät jopa kymmeneen saakka. Sen jälkeen arvovieraat poistuivat ja alkoi meidän oma juhlamme. Aamulla olisi edessä pakkaaminen ja kotiinlähtö. Kotiin Aikaisin aamulla bussit odottivat meitä lähtijöitä ja alkoi halausten sarja. Jopa ujot korealaiset joutuivat erilaisten käsivarsien syleilyyn ja hymyt, kyyneleet ja käyntikortit vaihtoivat omistajaansa. Ruuhka hidasti matkaamme kohti Incheon lentoasemaa ja joillakin oli sen vuoksi melkoinen kiire lennoilleen. Meillä oli riittävästi aikaa tylsistyä konetta odotellen ja vielä tylsistyttävämmät 14 tunnin lennot olivat edessä. Taakse oli jäänyt kiireiset viisi päivää ja korvien väli oli tulvillaan muistoja. Tapahtuma osoitti, että en ole yksin omassa arvomaailmassani vaan jokaisessa maanosassa ja melkoisessa määrässä maita kunnioitetaan ja vaalitaan samoja perinteitä. Jousiammunta kaikkine siihen liittyvine asioineen ei ole minkään pienen joukon eliittiharrastus vaan sen on yhdistävä tekijä kansakuntien välillä.
Etelä-Koreassa meidän päämme päälle asetettiin taakka toimia perinteiden puolestapuhujina. Meidän tulisi myös pitää etiikkamme ja tietomme perinteisistä jousista, jousiammunnasta ja -metsästyksestä sillä tasolla, että voimme jakaa tietoamme eteenpäin. Koneessa istuen mietin, että takaisin tänne tullaan, jos vain kutsu käy! Mukkanuolen nettikauppa: Tule tutustumaan --> Artikkeli: Sinikka Uusitalo Kuvat: Sinikka Uusitalo Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved. |
||||||||||||||||||||||
|
|
|
|