 |
|
|
|
|||||||||||
 |
||||||||||||||
|
Taljajousikausi Aloittelin jousiammuntauraani vuonna 1990, jolloin tutustuin riistanhoitoyhdistyksen kanssa Riihimäen erämessujen tarjontaan. Yhdellä osastolla näin jousiammuntaa taljajousilla ja sain kipinän mieleeni. Jos joku tuon taidon hallitsee niin miksen minäkin. Messujen anti kalvoi mieltäni ja puhuin ympäri yhden tuttuni, jonka kanssa sitten jousen urheiluliikkeen kautta tilasimmekin. Paketti saapui pitkältä tuntuvan ajan jälkeen suoraan kotiin.
Ensimmäinen tenkka poo tuli pelkästään jousen kokoamisessa ja osien yhteen sovittamisessa. Paketissa ei ollut minkäänlaista ohjekirjaa ja jousen myynyt liike ei tiennyt itse jousesta yhtään enempää kuin minäkään. Kehui vaan vehjettä tehokkaaksi ja helpoksi ampua. Kyllähän se jousi sitten ampumakuntoon saatiinkin. Ystävieni kanssa vietimme kesän vanhalla soramontulla jousiammuntaa harrastaen ja tarkoituksena oli saada ampumataito riittävän hyväksi metsästystä ajatellen. Tähtäimien kanssa oli vain koko ajan ongelmia ja asioista jotain opittuani tajusin, että paketin nuolet ja nuolihylly eivät olleet yhteensopivia jouseni kanssa. Hankin lisää erilaisia nuolia, vaihdoin hyllyn ja harjoittelin kunnes tunsin olevani valmis kokeilemaan itse metsästystä jouseni kanssa. Alkusyksyn kuljin vehkeeni kanssa mutta ampumatilanteita ei tullut. Lumien tultua pidin edelleen haulikkoni lukon takana ja raahasin yhä raskaammalta tuntuvaa jousta passipaikalta toiselle. Pari tilannettakin tuli jänisten kanssa, joten kiinnostukseni pysyi jousiammunnassa, vaikken saalista saanutkaan. Seuraava kesä meni jälleen harjoitellessa ja välillä olo oli kuin jakomielitautisella. Maanisvaiheessa, jolloin tähtäimet sattuivat pysymään paikallaan ja itse ampumatekniikka kulki, olo oli mahtava ja ampuminen yhtä hurmiota. Mutta sitten kun tähtäimet jälleen sojottivat mihin sattuu, alkoi depressiovaihe, joka kesti aina vaan pidempään ja aloin tosissani pohtia jousimetsästyksen mielekkyyttä. Jahdin alettua mukaani tarttui kuitenkin taljajousi eikä haulikko ja samosin koirani kanssa saloja odottaen jouseni eteen sopivan tyhmää riistaeläintä. Eihän niitä tullut. Viimeinen pisara taljajousivaiheeseeni tuli lumien ja kylmien ilmojen alkaessa. Viimaisessa räntäsateessa kannattelin raskasta konettani kädet turtana. Haukku läheni passipaikkaani, mutta ajo tuntui kaartavan hieman liiaksi oikealle. Lähdin nopeasti tarpomaan sopivalle ampumahollille ja kompastuin. Ajo lähestyi, mutta sain odottaa vielä tovin ennen kuin jänis ilmaantui mättään taakse kymmeneen metriin. Kohmeisin käsin viritin jouseni, asetin tähtäimen piikin jäniksen kyljen kohdalle ja päästin nuolen liikkeelle. Ei ollut jänikselle vaaraa siitä nuolesta , sillä tähtäimet olivat taas siirtyneet kompuroidessani. Tarpeekseni olin myös saanut raskaan ja kylmän vehkeen kannattelemisesta. Siellä se ensimmäinen jouseni yhä on vintin rapussa lemmikki hämähäkkini tehdessä verkkojaan sen kaapeleihin. Elämä jatkuu Saatuani lahjaksi vastakaarijousen, alkoi minun toinen jousimetsästyskauteni, mikä jatkuu vieläkin. Naakima-jousen paunamäärä oli aluksi vain 35, nykyisin ammun 56 paunaisella jousella. Ampumaharjoittelu on kuitenkin syytä aloittaa mieluummin jopa liian löysällä kuin jäykällä jousella. Helppoa ei tämänkään jousen kanssa ollut. Lihasteni totuttua löysemmän jousen paunoihin vaihdoin jouseeni jäykemmät metsästykseen käyvät kaaret ja jatkoin sinnikkäästi harjoittelua. Tiesin miten pitää ampua, nuolet ja jousi toimivat erinomaisesti mutta jokin puuttui. Tahkosin metsiä kuusi vuotta ja kilpailuissakin kiersin nuolia hukaten. Saalista ei tullut eikä sijoituksia kisoissa. Hetkittäinen pimeä verho peitti jousiammuntainnostukseni ja ajattelin elämässä olevan muutakin iloa kuin paukutella nuolia minne sattuu. Pohjalainen sisuni kuitenkin piti harjoitteluani yllä ja vähitellen aloin sisäistämään käsitteen ” vaistoammunta ”. Lisäksi yritin parantaa matkanarviointikykyäni ampumalla metsässä mättäitä ja kantoja.
Mitä se on? Yritän tässä jakaa tietoani vaistoammunnasta siten kuin olen sen itse sisäistänyt ja oppinut. Vaistoammunnassa mielestäni on kyse tilasta, jossa ampuja, jousi ja nuoli ovat yhtä. Kaikki on kiinni keskittymisestä, oikeasta (henkilökohtaisesta) ampuma-asennosta ja tiiviistä ankkuroinnista. Jousta pidetään kiinni kevyesti samalla hieman kantaten eli jousi on kellotaulua ajatellen kädessä kahtakymmentä vaille kaksi asennossa.
Käsi normaalisti ojennettaessa on juuri tällaisessa asennossa. Jousikäden ote kädensijasta on ranne suorana, hieman käsensijasta puristaen. Jänteen paikka sormilla on yleensä ensimmäisen nivelen etupuolella. Itse vedän jännettä sormenpäillä, sillä tällöin saan mahdollisimman puhtaan laukaisun. Haittana on vain jänteen kova paine sormille ja usein jäykimmillä jousilla ampuessani verisuonet katkeilevat. Jousikäsi pidetään suorassa muttei lukossa eli asento on kuten kätellessä. Jos jousikäsi on liian suorassa tai ranne taipuu osuvat nuolet vasemmalle. Itse ampuma -asento on hieman etukumara, joillekin sopii melkoinen gorilla-asentokin ja toiset ampuvat melko pystyssä. Tärkeää on kuitenkin se, että paino on hieman etujalalla ja asento sellainen, että voit ampua helposti vaikkapa kiven päältä tasapainon siitä häiriintymättä. Jousi viritetään käyttäen yläselän lihaksia. Jos veto jää käden varaan, tulee koko ampumatapahtumasta epävarma ja ankkurointi on vaikeaa. Ankkurointi vaihtelee suupielestä silmän alaiseen poskiluuhun. Tarkoituksena on saada nuoli dominoivan silmän alapuolelle, jolloin se on suorassa linjassa maaliin nähden. Kun vielä painat ankkuroidessa pääsi nuolen päälle, on linja valmis. Itse ankkuroin keskisormen tiukasti suupieleen hampaita painaen.
Mahdollisimman tiukka painaminen auttaa nuolen osumiseen sivusuunnassa. Jos nuoli on muuten sopiva jouseen ja osumat ovat oikealla, on syytä tarkkailla ankkurointiasi. Löysä ankkurointi vie nuolet oikealle. Itse olen parantanut ankkurointiani laittamalla peukalon ja pikkusormen yhteen ja lukitsen ne leuan taakse vetovaiheessa.
Tällöin ankkurointi ei kovin helposti purkaudu ennen aikojaan. Itse laukaisun täytyy vain tapahtua, sitä ei varsinaisesti tehdä. Kun olet mielestäsi varma nuolen osumisesta avaat vain sormesi ilman mitään repäisyjä käsi yhä tiiviisti kasvojasi painaen. Jälkipito on yhtä tärkeä kuin luodikolla ampuen. Sitten kun nuoli on maalissa, purat laukaisun vetokättä poskea pitkin taaksepäin vetäen. Liian nopea asennon purkaminen laukaisun jälkeen voi vielä vaikuttaa nuolen osumapisteeseen. Rauhallisuus on valttia! Itse tähtääminen on vain tiukasti kohteeseen tuijottamista samalla ojentaen jousta kohti maalia. Kaikki perustuu lihasmuistiin ja tunteeseen oikeasta osumapisteestä. Tuhannet toistot kasvattavat lihasmuistiasi ja tunnetta oikeasta matkasta. Mitä tiiviimmin saat silmiisi pienen pisteen ammuttavasta kohteesta, sitä paremmin osut. Ja tuijottaessasi tätä pistettä et saa nähdä mitään muuta. Jos joulupukki sattuu lentämään ohi varpuluudalla et saa sitä edes vilkaista, sillä muuten on edessä huti. Tämä asia on mielestäni vaistoammunnan tärkeimpiä asioita. Jos keskittyminen häiriintyy tai et pysty siihen vaikkapa kiireen takia, ei ampuminen onnistu. Sama, vaikka kuin hyvin ankkuroit ja ampuma-asentosi toimii. Pitää sitä harjoitellakin Vaikka osumia tuleekin ja metsästä saalista kannat, niin siitä huolimatta ampumista on säännöllisesti harjoiteltava. Tämä pelkästään jo lihasten takia. Jos olet kauan ampumatta, voi ampuminen raskaalla jousella olla vaikeaa. Lihakset tarvitsevat harjoitusta koko ajan ja hyvä olisi vahvistaa yläselän lihaksia joko punttiharjoituksilla tai kuminauhaa eri asennoista vetäen. Itselläni liian pitkä tauon pitäminen ammunnassa vaikuttaa eniten ja haitallisemmin matkan arviointikykyyni. Teknisesti tulee hyvä osumia mutta osumat ovat liian ylhäällä tai alhaalla. Metsästysjousen virittäminen on kovaa puuhaa ja harjoitellessa on viisasta pitäytyä vain muutaman nuolen sarjoissa. Parasta olisi ampua vain yhdellä nuolella ja ampua sitä koko ajan eri matkoilta eri maaleihin. Jos olet ihan aloittelija, keskity pelkästään oikean ampuma-asennon hallintaan ja ankkurointiin, ei niinkään osumiin. Vasta taitojen karttuessa kannattaa keskittää huomio tarkkuuteen. Harjoitellessasi ei sitten saa pitää kiirettä. Tämä nykyajan kiusa on kroonista, mutta vaistoampujan on pystyttävä ajankulku unohtamaan. Keskittymistä parantaa hyvät hermot ja valikoiva kuulo. Jos aviomiehesi/vaimosi on nalkuttavaa sorttia ja pystyt pajatuksen sulkemaan kuuloaistisi ulkopuolelle, on sinulla mahdollisuus kehittyä hyväksi vaistoampujaksi. Ampuminen pihamaalla tai autotallissa verryttelypuvussa on ennemminkin harjoittelua kisoja kuin metsästystä varten. Tämän vuoksi sinun on harjoiteltava mielellään niissä vaatteissa missä metsästätkin. Nykyajan metsätamineisiin kuuluu vaikka minkälaista kännykkätaskua, juomapullon remeliä ja repun hihnaa. Jos et ole harjoitellut näillä varusteilla ampumista, saattaa metsällä käydä niin, ettet saa jousta edes vireeseen ylimääräisten varusteiden takia. Myös kylmää vastaan puettu Michelin-asu voi aiheuttaa yllätyksen ampumatilanteessa. Kylmä yleensäkin vaikuttaa lihaksiin ja sormiin ammuntaa haitaten. Eikä se jänis tai kauris tule useinkaan suoraan eteesi kylkiasentoon kymmeneen metriin. Sinun on opittava ampumaan jousi täysin vinossa vaikkapa kuusten alta. Koko ajan et passissa jaksa seisoakaan, joten opettele ampumaan istualtaan.
Odotat kaurista luultavammin tornissa, joten harjoittele ampumaan jyrkästi alaspäin. Sinun on pystyttävä kuvittelemaan nuolen lento kolmiulotteisesti ampumakulman muuttuessa. Samoin sinun on harjoiteltava itse jousen virittämistäkin uusissa ampuma-asennoissa. Yllätyt siitä kuinka raskas jousi on virittää vaikkapa alaspäin ammuttaessa. Viritä jousi tällöin ennen kuin taivutat vartalosi ylös- tai alaspäin ja aina lantiota taivuttaen. Jousikäden asento ei saa muuttua. Lentoon ja liikkeeseen sinun on hyvä harjoitella. Vaistojousella liikkeeseen ampuminen nopeissa tilanteissa onnistuu, esimerkkinä vaikka metsäjänis ja fasaani. Teeri istuu yleisemmin puussa koiran haukussa, joten oletko harjoitellut jyrkästi ylöspäin ampumista?
Rakenna itsellesi jokin liikkuva maali vaijeriin tai pyydä tuttavaasi heittämään solumuovista leikattua lautasta, jotta voit harjoitella liikkeen ja silmän yhteistyötä. Loppusanat. Vaistoammunnassa on kyse hyvin yksinkertaisesta asiasta; pidä ja päästä. Jos ajatusmaailmasi on tekninen ja illat kuluvat sudukoa ratkoen, hanki taljajousi. Tyhjällä päällä, valikoivalla kuulolla ja hyvällä lihasmuistilla pärjää parhaiten opiskellessa vaistoammuntaa. Jos sinulla on ainainen kiire ja tarve päästä nopeasti tuloksiin, hanki taljajousi. Mutta jos haluat painia itsesi kanssa, hanki yksinkertainen vaistojousi ja HARJOITTELE. Harjoittele niin, että sormenpäät ovat vereslihalla, selkäsi tulessa ja yhteiselämäsi puolisosi kanssa rakoilee ajankäyttösuunnitelmien vuoksi..
Tuloksena on ikuinen mielihyvä sinun ja jousesi yhteistyöstä. Harjoittele kauriin ammuntaa 12 eri tilanteessa. Mieti myös samalla mitkä noista laukauksista uskaltaisit toteuttaa todellisessa metsästystilanteessa. Testaa taitosi tällä deerGeometry -ohjelmalla ---> ( Kirjoittajan saavutuksia kilpauralla: * Hirvenkierros-kilpailun voitto vuonna 1999 * Sievin Jousimetsästäjien sisärata- ja maastokilpailujen voitot vuosilta 1996 – 2006 * Pohjoismaisen Baltic Arrow-kilpailujen voitot 2004, 2005 ja 2006 * Perinnejousimetsästäjäin liiton maastomestaruuskisojen voitto 2006 kyseisissä kilpailuissa miehet ja naiset ampuvat samassa sarjassa ) Artikkeli: Copyright Sinikka Uusitalo Kuvat: Sinikka Uusitalo, Mukkanuoli.fi. Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved. |
||||||||||||||
|
|
|
|