OSA III

Metsästys
Vastuullinen jousimetsästäjä lähtee metsälle vasta sitten, kun hän hallitsee jousensa vähintään kohtuullisella tavalla. Hyvää harjoittelua matkan arviointiin on maastossa kulkeminen ja esimerkiksi blunttikärkisillä nuolilla ampuminen erilaisiin kohteisiin kuten mättäät, lahot kannot, lehdet ym. Kun matkan arviointi alkaa sujua niin parasta harjoittelua ennen jahtia on ampua metsästettävän riistan kokoisia ja näköisiä maaleja. Kumista voi leikata pyyn, teeren, jäniksen ja mikseipä metson kokoisia kuvia, jotka sitten narujen avulla ripustetaan joko aivan maanpintaan tai puuhun oksan yläpuolelle.

Kun näihin kuviin harjoittelee eri matkoilta jää siitä mielikuva muistiin, joka helpottaa todellisessa metsästystilanteessa arvioimaan matkaa. Sama pätee myös suurriistan suhteen. Jos olet lähdössä ampumaan vaikkapa valkohäntäpeuroja USA:han niin harjoittele 3D-kuvaan maasta ja lavalta. Tärkeätä on kaikissa harjoittelutilanteissa poimia se piste tarkasti vitaalialueelta. Koska  perinnejousilla ammutaan riista yleensä reilusti alle 20 m:n, niin pääosa harjoittelusta tulee myös tehdä näiltä matkoilta.

Kuminen riekko varustettuna saranalla ja narulla, jolla kuva voidaan nostaa uudelleen pystyyn ampumapaikalta.

Pienriista
Yleensä jousimetsästäjän saaliiksi jäävät ne heikoimmat yksilöt, jotka muutenkin luonnossa karsiutuisivat ensimmäisinä pois. Jousta voidaan käyttää myös tehokkaasti alueilla, joissa ruutiaseen katsotaan aiheuttavan liikaa melua. Perinnejousi on erinomainen nopeissa tilanteissa kuten haulikko. Kaikenlainen houkuttelemalla tapahtuva metsästys on mielenkiintoista ja jännittävää puuhaa. Toisaalta se vaatii tekijältään tietämystä saaliseläimen elintavoista ja ympäristöstä mutta näin pitää ollakin.

Pyyn pillitys lienee yleisintä ja melkeinpä hauskinta houkuttelulajeista. Välineenä käytetään useimmiten metallista pilliä, sillä suulla matkimalla on vaikea saada pyyn korkeata ääntä aikaiseksi. Pillittämällä päästään usein kontaktiin pyyn kanssa mutta vaikeutena on useimmiten löytää vapaa reikä, josta voi nuolen ampua. Aika kuluu kuitenkin kuin siivellä silloin kun on kohdattu innokas poikue.

Teeren houkuttelu on yleistä ruutiasemetsästäjien keskuudessa, mutta se toimii myös jousimiehelle. On vain löydettävä paikka, jonne teeret mielellään tulevat. Sinne laitetaan itselle sopiva suoja, jota linnut eivät heti havaitse sekä asetellaan houkutuskuvat sopivalle etäisyydelle. Pillillä tai suulla suhauttelu on yleisin houkutusääni mutta ne  jotka hallitsevat pulputuksen matkimisen heillä on vielä paremmat mahdollisuudet saada linnut tulemaan paikalle.

Suomessa harrastetaan vähemmän kyyhkysen houkuttelua mutta se toimii myös erinomaisesti ja antaa mielenkiintoisia tilanteita harrastajalleen. Houkuttelussa käytetään joko pilliä tai suuta. Houkuttelu kannattaa tehdä paikassa jonne kyyhkyset näyttävät mielellään tulevan. Yleensä vehnä-, ruis- tai hernepellon vieressä olevat metsiköt ovat  parhaita  paikkoja.

Edellä mainituissa tapauksissa yleensä joutuu ampumaa puuhun, joten sitä kannattaa harjoitella etukäteen. Myös suojapaikkaa valittaessa kannattaa huolella varmistaa jousen liikuteltavuus suojassa, jottei tule yllätystä ampumatilanteessa jousen osuessa johonkin oksaan.

Vesilintujen pyynti voi olla myös tuloksellista mikäli alueella on pienehköjä  lampia ja jokia, joissa voi käyttää kuvia ja houkuttelemalla yrittää saada linnut tulemaan niille. Kyttäys ohrapellon kupeessa, jolla heinäsorsat tapaavat käydä voi tuottaa saalista. Joskus myös hiivintä sorsien päivätorkkujen aikaan voi onnistua mikäli paikka mahdollistaa suojaisan lähestymisen ampumaetäisyydelle.

Pystykorvan haukulta ammuttu teeri on ikimuistettava elämys riistapoluilta.

Lintukoiran käyttö lisää metsästäjän tilanteita ja mahdollisuuksia melkoisesti kanalintumetsästyksessä. Perinteisen pystykorvan käyttö on mukavaa, jännittävää ja elämyksellistä touhua suomalaisessa metsässä. Myös näätä, supikoira ja orava ovat pystykorvan kanssa tavoiteltavia saaliseläimiä.

Seisovat koirat antavat käyttäjälleen erilaisia mahdollisuuksia. Mikäli metsästäjä näkee linnun maahan, hän voi ampua sen siihen tai sitten nostaa rimaa ja yrittää vasta lennosta. Varsinkin fasaanijahdit ovat suosittuja ja silloin tällöin joku onnistuu linnun siiviltään pudottamaan. Lentoonammuntaa kannattaa harjoitella kavereiden kanssa esimerkiksi pahvikiekoilla tai fresbiillä erilaisista kulmista ampuen tai ampua sitten löysäksi viritetyllä savikiekkoheittimellä heitettyjä kiekkoja.

Seisovan koiran seisoessa metsästäjällä adrenaliini arvot kohoavat.

Jäniksen ja rusakon kyttäys heinä- tai sänkipellon kupeella on kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa. Oikein valitusta paikasta saattaa päästä ampumatilanteeseen ja onnistuneeseen laukaukseen. Erilaiset ajavat koirat tekevät jänisjahdista mukavan ja jännittävän tapahtuman. Usein voi joutua ampumaan liikkuvaan riistaan, mutta harjoittelun tuloksena sekin onnistuu.

Koiran ja metsästäjän yhteistyön tulos. Kuva Tero Anttila

Haaskalta kyttäys on yksi kärsivällisyyttä ja taitoa vaativa laji. Kysymykseen tulevat supikoira, mäyrä ja kettu. Suurimpana ongelmana on pimeys, sillä mitä pidemmälle syksyä mennään sitä pimeämmällä eläimet kulkevat. Kettu on ainoa, jota voi metsästää kuutamolla talvellakin toisten vedellessä sikeitä. Onnistuakseen saamaan laukauksen kohti kettua pitää olla jo hieman tuuriakin, sillä eläin varoo pientäkin ääntä. Onnistunut valvonta jää kyllä mieleen pitkäksi aikaa.

Pysäyttävän koiran avulla päästään hyviin tuloksiin myös perinnejousella. Kuva Kari Silvennoinen.

Majavajahti on yksi hienoimpia metsästysmuotoja mitä voimme kokeilla. Eläimen löytäminen ei välttämättä ole vaikeaa, mutta ampumatilanteeseen pääseminen onkin sitten jo toinen juttu. Aina on huomioitava tuulen suunta ja pyrittävä tuulen alle. Illan mittaan tuuli saattaa pyörähdellä ja kuljettaa tuoksut varovaisen majavan nenään, jolloin peli on menetetty.

Koska nuolessa on käytettävä siimaa on tärkeätä harjoitella riittävästi 3-10 m:iin ja opetella mihin kohtaa nuoli osuu, sillä putoama on melkoinen vapaasti lentävään nuoleen verrattuna. Henkilökohtaisesti maksimimatkana pidän 6-7 metrin matkaa, sillä siima jarruttaa melkoisesti nuolen vauhtia ja samalla heikentää läpäisykykyä. Kannattaakin käyttää mahdollisimman painavaa nuolta, vähintään 550 grainia tai painavampaa.

Etukäteen kannattaa huolella selvittää majavan vitaalialue, sillä se on erittäin pieni ja osumat tämän alueen ulkopuolelle saattavat johtaa mitä erilaisempiin tilanteisiin.

Illan odotus on palkittu majava puron varrella.

Suurriista
Vaikka jousi on lyhyiden matkojen ase, niin silti meillä välillä ammutaan pienempää riistaa lähes kaikilta haulikkohollin matkoilta. Siirryttäessä suurempaan riistaan tuosta ajattelutavasta on syytä irtaantua.

Monet suurriistaeläimet ovat erittäin nopeita reagoimaan äänelle ja koska ääni on nopeampi kuin nuoli, aiheuttaa se tietynlaisia rajoituksia näiden eläinten metsästykseen. Koskaan ei pidä ampua varuillaan olevaa eläintä, sillä se on valmiina hyppäämään pienestäkin äänestä. Mikäli näin tapahtuu seurauksena on joko ohilaukaus tai huonolla tuurilla haavoittaminen. Pelästyessään esimerkiksi kauris ja valkohäntäpeura ensiksi pudottautuvat alas, jonka jälkeen vasta hyppäävät liikkeelle.

Alas suuntautuva liike voi olla jopa yli 20 cm:ä,  joten väärällä hetkellä laukaistu nuoli ylittää selän. Yleisimmät matkat, joilta näitä eläimiä perinteisillä jousilla ammutaan, sijoittuvat 8-15 metrin väliin. Tällöin on mahdollista ampua levollista eläintä tuloksellisesti. Pidemmillä matkoilla eläimellä on jo enemmän aikaa reagoida kuulemaansa ja tehdä väistöliikkeensä. Pysyttäessä lyhyillä ampumamatkoilla minimoidaan mahdolliset haavakkotilanteet.

3d-kuvat ovat ihanteellisia harjoittelukohteita suurriistan perään aikoville. Tällöin kannattaa unohtaa piirretyt renkaat ja keskittyä vain todellisiin vitaalialueisiin.

Vaikka kauris onkin vapautettu muiden hirvieläinten säädöksistä, niin sitä voidaan pitää jo ensiaskeleena kohti suurriistaa ja sen metsästyksessä on myös otettava huomioon eläimen erikoispiirteet.

Vaikka eläin sinänsä ei ole vahvarakenteinen niin sen varovaisuus ja reaktiokyky ovat sitä luokkaa, että se pistää metsästäjänkin koetukselle. Meillä jahti toteutetaan yleensä tornista, puusta lavalta tai hiipimällä. Eläintä kytätään kulkureitin varrella tai syömäpaikan vieressä. Koska ne haistavat erittäin helposti ihmisen on syytä valita paikka tuulen alta.

Eläintä  pitää ampua joko suoraan sivusta tai lievästi takaviistosta. Tällöin mahdollistetaan nuolen osuminen vitaalialueelle ja molempien keuhkojen läpäisy. Varuillaan olevaa eläintä ei kannata ampua, sillä se saattaa jopa 10 metrin päästä niiata nuolen alta pois.

Läpäisyn kannalta ei ole ratkaisevaa leikkaavien terien määrä mutta 3- 4 teräiset tekevät erinomaista työtä osuessaan. Painava nuoli lisää läpäisyä ja vaimentaa jousen ääntä mikä on tärkeä elementti.

Ulkomaille suuntaavien on syytä selvittää  paikalliset lakipykälät jousiaseen kohdalta ja sen mukaisesti varautua reissuun. Löysemmälläkin jousella voi suurempaa riistaa ampua, mikäli paikallinen laki sen sallii, kunhan vain valitsee nuolen painon ja riistakärjen metsästettävän riistan mukaisesti.

Hyvin suurriistajahtiin valmistautunut metsästäjä kokee usein myös onnistumisen hetkiä. Kuva Risto Paloneva.

Valkohäntäpeuran kohdalla ei vielä tule ongelmia läpäisyn suhteen mutta siitä suurempien kanssa sitten kannattaa asiaa jo hieman pohtia. Kasvattamalla nuolen painoa pystytään lisäämään nuolen läpäisyä tehokkaasti. Mikäli eläimen koko kasvaa ratkaisevasti kannattaa vaihtaa kärjet  kaksiteräisiin leikkureihin, jolloin läpäisy entisestään paranee.
 
Esimerkiksi USA:ssa missä peuraa saa ampua jopa 35 paunan jäykkyisellä jousella, metsästäjiä kehoitetaan käyttämään nuolen painona yli 12 grainia/pauna. Normaalisti suositellaan 10 grainia/ pauna, elikkä 50 paunan jousessa tulisi käyttää n. 500 grainin painoista nuolta.

Nykyään puhutaan kovasti kineettisestä- eli liike-energiasta, jolla pyritään  määrittämään jousen minimitehoja suuremmalle riistalle. Kineettistä  energiaakin tarvitaan, mutta parempi määre mitata läpäisyä on momentum eli nuolen  läpäisyvoima. Kineettinen energia soveltuu mittaamaan jousen mekaanista tehokkuutta, mutta ei läpäisyä. Esimerkiksi luodilla on paljon suurempi KE kuin nuolella, mutta  kuitenkaan se ei läpäise hiekkasankkoa kuten metsästyskärjellä varustettu nuoli.

Riittävän läheltä oikeaan paikkaan sijoitettu painava nuoli tekee tehtävänsä erinomaisesti.

Otetaan esimerkiksi nykyaikainen 60 paunan jousi, joka on heittää 360 grainin painoista nuolta 280 jalkaa/sekunti. Sen kineettinen energia on 62,7 jalka paunaa ja momentum on 0,448 isku/jalkaa per sekunti. Perinteisellä 53 paunan jousella, joka heittää 640 gaininr nuolta 160 jalkaa/sekunti, kineettinen energia on 36, 3 jalka paunaa ja momentum 0,457 isku/ jalkaa  per sekunti.

Vertailu osoittaa, että hitaammalla ja painavalla nuolella saadaan jopa parempi  läpäisy kuin nopealla nuolella mutta tällöin nuolien ja kärjen mallin on oltava samanlaiset. Tämä osoittaa myös sen, että perinteisillä jousilla oikealla  nuolivalinnalla pystytään ampumaan suurempaakin riistaa tehokkaasti.

Vuosisatoja sitten metsäpeuran ja jousimetsästäjän polut kohtasivat useasti. Nyt kummankin populaation elpyessä, kohtaavatko näiden polut jälleen vuosisatojen jälkeen? Tämä jää nähtäväksi.

Perinnejousi on läpi vuosituhansien osoittanut kuinka tehokas ja tärkeä ase se on ollut käyttäjilleen. Nykyihmiselle se ei välttämättä ole enää tärkeä, mutta oikein käytettynä se on tehokas metsästysase kaikenlaisen riistan metsästykseen.

MUKKANUOLI on perinteisen jousimetsästyksen ja välineiden erikoisliike:
sinikka.uusitalo@mukkanuoli.fi
www.mukkanuoli.fi

Perinnejousimetsästäjien etujärjestö
Perinnejousimetsästäjäinliitto www.PerinneJML.fi

Artikkeli: Copyright - Juhani Uusitalo.
Kuvat: Copyright - Juhani Uusitalo.

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

Etusivulle | Sivun alkuun | Foorumiin