 |
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||
 |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Siinä se nyt oli. Postin tuoma kirje, joka sisälsi lentoliput Tukholman ja Frankfurtin kautta Johannesburgiin, Etelä-Afrikan tasavaltaan. Kaksi vuotta oli vierähtänyt edellisestä matkasta tuohon lämpimään ja äänikylläiseen maahan. Monenlaisia tauteja ihmisille on elinaikanaan varattu ja minun kohdalleni on sattunut psyykkiseltä puolelta täydellinen hurahtaminen jousimetsästykseen. Kuume luetaan kait fyysisiin sairauksiin, joten minä sitten sairastan myös kroonista Afrikka-kuumetta. Näiden sairauksien oireisiin kuuluu jatkuva kaipaus punaisen maan pensastasangoille.
Oireita lievittää hieman Afrikka-kirjallisuuden lukeminen, aiemman matkan muisteleminen, uuden suunnitteleminen ja tietenkin jousiammuntaharjoittelu. Nyt seistessäni keittiössä matkalippuja puristaen olen onnellinen. Olo on kuin kaksikymppisellä, jalka nousee, rypyt siliää ja jousen virittäminen on leikkiä. Aloitan pakkaamisen. Matkaväsymystä Lähtöpäivänä viemme mieheni kanssa koirat hoitopaikkaan ja suuntaamme automme keulan kohti Oulua. Jatkolento Helsinkiin on kuudelta, joten yötä myöten matkamme alkoi. Onneksi matkakuume voitti väsymyksen. Tukholmassa olikin sitten vuorossa päivän mittainen odotus jatkolennolle. Matkalukemiseni hupeni heti yhdellä eepoksella ja aloin jo selailla lentoaseman ruotsinkielistä tarjontaa matkaseurakseni. Onneksi yksi ruotsalaisista matkakumppaneistamme saapui jo puolenpäivän jälkeen ja aika kului hupaisemmin. Muut ruotsalaiset ystävämme saapuivat yksi toisensa perään ja lopulta kaikkiaan yhdeksän jousenvirittäjää aloitti kuulumisten vaihdot railakkaalla sekakielellä; ruotsia, englantia, suomea ja viittomakieltä. Koneeseenkin hoksasimme nousta ja kaukomatka alkoi. Voi että millainen sardiinipurkki se taas oli. Paikkani oli keskirivin keskellä ja tila olematon. Oli istuttava polvet leuassa, kyynärpäät yhdessä ja matkajuomani olisi ollut paljon helpompi nauttia pillillä kuin tavanomaisesti juoden. Onneksi Nukkumatti oli vihdoinkin herännyt töihinsä ja tupsautti unihiekkaa päälleni. Siunattu pimeys Johannesburgiin asti. Metsästys alkaa Tuttuun tapaan meitä oli lentoasemalla vastassa metsästyspaikan omistajat Peter ja Schalk. Ilmastoiduissa autoissa oli hyvä aloittaa automatka halki pohjoisen Etelä-Afrikan. Saapuminen M`koloon illansuussa oli taas lämmin ja tunteisiin vetoava kuin ennenkin. Meitä tervehtimään tuli myös uusi oppaamme, Danie ja hänen vanavedessään seurasi aikaisempi tuttavuutemme Sukkis-koira, jonka riemulla ei ollut rajoja meitä tervehtiessään. Loistavan illallisen jälkeen osa porukasta huolsi metsästystarvikkeitaan, osa istui raukeana Limpopo-jokea katsellen
Illan päätteeksi arvoimme seuraavan päivän passipaikat ja lähdimme lyhentämään univelkaamme. Virtahepojen hörähdyksiin päättyi ensimmäinen päiväni Afrikassa.
Metsällehän sitä oli lähdetty, joten aamukahvit juotiin jo kuudelta ja seitsemältä meistä jokainen tuijotti taivaanrantaa omassa passipaikassaan. Ilma oli tosi kylmä, vain muutama plusaste. Mutta lintuja se ei haitannut. Meteli oli melkoinen auringon noustessa. Oli hienoa katsella lintujen nostattamia vesipisaroita juomapaikalla auringon valon värjätessä ne ihastuttaviin sävyihin.
Nisäkkäitä ei aamun koleus juuri ihastuttanut. Yksinäinen kudu aloitti päivänsä kaukaisessa horisontissa ja muita ei näkynyt. Helmikanaparvi sätkätti kojuni lähellä ja ja yksi pariskunta tuli jopa ampumahollille asti. He olivat kuitenkin pari ja täysin uponneita toistensa silmiin. En hennonut häiritä ja tuhota alkanutta lempeä.
Metsästys jousella M`kolossa tapahtuu passipaikoilta väijyen. Meidät viedään ja haetaan väijystä autoilla. Ajankohdat sovitaan porukalla mutta pääsääntö on, että aamulla mennään ennen auringon nousua ja illalla meidät haetaan pimeän tultua. Päivällä vietämme siestaa. Riippuu sitten oman passipaikan sijainnista, milloin noutaja tulee. Passipaikat kiertävät ja illalla ja aamulla ollaan eri paikoissa. Tämä systeemi on toiminut ruotsalaisten ystäviemme kanssa ja samaa tapaa jatkoimme nyt tälläkin reissulla.
Joten illalla passipaikkani vaihtui numeroa isompaan eli yhdeksikköön. Juomapaikan lähelle tuli steenpukkeja, impaloita ja vesiantilooppeja. Muutama paviaanikin näkyi aukean laidassa.
Ampumatilaisuutta ei kuitenkaan herunut ja eläinten tavat tuntien odottelinkin rauhassa pimeän tuloa. Afrikan ilta alkaa hämärtymään klo 17.00 jälkeen ja täysi pimeys on kuuden maissa pilvisyydestä riippuen. Noin kuuden maissa maa alkoi kumista ja varttitunnin päästä oli kojuni ympäröity näillä tömähtelevillä eläimillä, gnuilla. Sierainten pärskähdykset useamman kymmenen gnun laumassa ovat melko mahtavat ollessasi yksin säkkipimeässä hennossa lautakojussa. Pimeyden vuoksi ei ampumatilannetta voinut enää tullakaan, joten huokaisin helpotuksesta auton saapuessa.
Ampumatilanteita ei ollut tullut myöskään toisille. Aamulla aloitimme elokuun tuulisessa säässä. Kenenkään passipaikkoihin ei elukoilla ollut tunkua aamulla eikä myöskään illalla. Illansuussa tuuli lähenteli jo myrskyä ja koska nuolirikkojen takia ei huoltotöitä kenellekään ollut tullut, niin keskityimme viettämään Peterin 65-vuotispäiviä loistavan impala-aterian kera. Amarula-puun juoma kruunasi illallisen ja päätti näin toisen metsästyspäivämme. Afrikan talvea Ongelmani on aina ollut pakata liiaksi vaatteita näille Afrikan jahtireissuille. Olkapää on aina valittanut kohteluaan natinalla raskasta laukkuani raahatessa, joten nyt niitä ylimääräisiä vaatteita ei sitten pakattu mukaan. Etelä-Afrikassa ei ole ollut niin kylmä 45 vuoteen kuin tänä elokuuna. Johannesburgissa satoi jopa lunta. Aamupasseihin mennessä kädet olivat kohmeessa ja passissa ollessa horkka puisteli lihaksia. Kaipasin lämpöistä fleecepukuani vaatehuoneen hyllyltä. Kolmeen seuraavaan päivään ei eläimillä ollut tarvetta tulla juomapaikoille ja hampaittemme kalina piti pienemmätkin nisäkkäät kaukana kojuistamme. Muutama helmikana tuli päivien aikana ampumahollille mutta jäykät lihakset varoittelivat hutilaukauksesta jo ennakkoon.
Viidennen päivän iltana oli kaikki passeihin varaamani kirjat luettu. Iltapassissa opiskelin tunnistamaan erilaisia pikkulintuja, joita onneksi riitti jokaiselle päivälle. Yht`äkkiä kuulin kojuni takaa rapinaa ja kohta sieltä käveli naarasduikkeri ikkuna-aukon eteen. Eläin oli kuin tollon koppi edessäni, pyörähteli kolmen metrin etäisyydellä minusta ollen välillä hienosti kylkiasennossa riistalaukausta ajatellen. Viritin jouseni ja löysäsin sen, monta kertaa. Jousta sahatessa näin pensaikon laidassa brimapallerinan puolison ja silloin tein lopullisen päätöksen. En ammu. Jälleen tunteellinen osoitus eläinten avio-onneen. En voinut kuvitella naaraan päätä suurine silmineen olohuoneeni seinälle varsinkin nyt kun eläimiä oli niin vähän liikkeellä.
Huomenna on päivä uusi ja ehkä sääkin lämpenee parantaen mahdollisuuksiamme, ajattelin keräten tavarat muonalaukkuun Danien saapuessa autoineen. Ainoastaan Per`illä oli ollut jahtionnea päivän aikana ja saimme siitä syyn juhliin. Tosin gintonic jäillä korvattiin kuumalla rommipaukulla. Onni kääntyy Puolet metsästyspäivistämme oli kulunut hytisten mutta kuudennen päivän aamuna tilanne muuttui. Passipaikkoihin mennessämme olimme kuin liskot, sillä kääntelimme itseämme kohti aurinkoa auton jakaessa meitä paikoillemme. Oli lämmin. Nyt eläimiä näkyi enemmän liikkeellä ja juomaankin joku eksyi.
Ampumatilanteita ei tullut kellekään ja päätimme uhrata päiväsiestamme metsästykseen nähdäksemme josko onnemme kääntyisi. Auringon lämpö oli kuivattanut viimeinkin eläinten kurkut ja juomapaikassani vieraili mangustiperhe, shakaali ja kohta pusikon takaa kuului tuttu röhkäisy; pahkasikoja.
Paikalle tulikin sieraimiaan nostellen emakko kahden jälkeläisensä kera. Ampumamatkaa sikoihin oli alle kymmenen metriä, kylkiasento emakkoon hyvä ja kuitenkin epäröin taas: olivatko possut tarpeeksi isoja selviytyäkseen yksin ilman emon hoivaa? Manasin omatuntoni ja jätin ampumatta. Kuin kiitokseksi possut kohelsivat altaassa toisiaan tuuppien ja hymyilemättä en tosiaankaan voinut olla, mikä klovniperhe. Rauhan katkaisi Peterin auton ääni ja emä komensi katraansa ruotuun ja kohta perhe juoksi häntä pystyssä kohti uusia tapahtumia.
Iltajahdin alkaessa kaikki olivat taistelutahtoa täynnä. Minäkin olin huoltanut punkkerien seinään raapiintuneita nuolenkärkiä ja päivän kuumuuden vuoksi olin toiveikas iltajahdin suhteen. Ilta kului kuuteen asti lintuja bongaten.
Isommat nisäkkäät komeilivat poissaolollaan. Mutta sitten alkoi tapahtua ja sydämeni tikitti lampaansaparoa kovemmin. Ison lauman tömähtely täytti kojuni ympäristön joka puolelta ja pian näin ensimmäisen äänen aiheuttajankin, hirviantiloopi: kymmeniä elandeja ja kaikki tulossa minun juomapaikalleni. Puristin joustani kuin horkassa ja tuijotin tyhmänä valtavien eläinten löntystelyä edessä, sivulla ja takana. Pysähtyisikö joku eteeni ampumahollille, riittäisikö jouseni paunat, lävistäisikö nuoleni riittävästi, osuisinko vitaaleihin? Siinä oli miettimistä Sievin tytöllä. Eläimiä tuijottaessani vilahti jotain vaaleaa puskien takana ja eteeni ryntäsi iso keihäsantilooppi (oryx) kuninkaan elkein. Olin nyt täysin valmis elinsiirtoon, sillä sydämeni väpätti viimeisiään ja uskoin suolien pyörähtävän mahassani useammankin täysvoltin. Oryx hyökkäili elandeja kohti, ryysti muutaman kulauksen vettä ja painui taas sarvet ojossa suurempiaan päin. Ei ihme, että keihäsantilooppia pidetään niin vaarallisena eläimenä. Puolisen tuntia seurasin eläimen uhittelua ja pääsin itse rauhoittumaan. Muutaman kerran oryx kävi muutaman metrin päässä minusta, mutta se oli aina liikkeessä valmiina puhkaisemaan liian lähelle uskaltautuvien sisuskalut. Mielessäni pohdin nyt, että riittääkö yli 700 grainisen nuoleni läpäisy antiloopille, jos tilanne tulee. Olin valmis yrittämään, mutta kello oli jo yli kuuden ja kuutamosta huolimatta kohta olisi liian pimeää ampumiseen. Kello tikitti ja viisarit lähestyivät seitsemää.
Oryx oli jo muutaman kerran rauhoittunut lähelle, mutta aina väärään kulmaan ampumista ajatellen. Hammasta purren seurasin sen liikkeitä edessäni ja matkaa eläimeen oli nyt noin kahdeksan metriä. Eläin pysytteli edelleen päin minuun ja kohta olisi säkkipimeää. Pidin kuitenkin jousta valmiina ja lupasin joulupukille olevani tosi kiltti seuraavat kymmenen vuotta kunhan ampumatilanne vain tulisi. Sitten kuu tuli esiin pilven takaa ja valaisi eläimen kyljen vaistoammunnalle sopivaksi kunhan eläin vain kääntyisi. Viritin jälleen jousen ja odotin ihmettä. Välillä oli jousi löysättävä mutta sitkeästi viritin sen yhä uudestaan. Sitten ääni horisontista purki jousiasentoni kuin neula ilmapallon. Danie oli tulossa. Mutta myös oryx kuuli sen ja kääntyi kaula ojossa kuuntelemaan häiriön aiheuttajaa. Siinä oli joululahjani. Eläimen kylki tuli oikeaan kulmaan ja sen tarkkaavaisuus kiinnittyi puksuttavaan autoon. Nuoleni lähti liikkeelle ja mäiskähti oikeaan kohtaan. Pöly täytti tantereen kymmenien eläinten paetessa ja oryx rynni suoraan puskan läpi pimeyteen. Ilma purkautui keuhkoistani ja laskeuduin kojustani vapisten alas Danien luo, joka odotti autossaan. Kerroin hänelle tapahtuneen ja vakuutin osuman olevan hyvän ja osumaääni oli kuullostanut hyvältä. Päätään puistellen hän katseli vastakurviani ja jälkien sekamelskaa ampumapaikalla. Palasimme leiriin.
Uskonpuutetta Illalla leirissä ilo oli ylimmillään, sillä saalista oli tullut yhdelle sun toisellekin. Omaa iloani jarrutti Peterin ja Danien pohdinnat ampumisestani. Olo oli kuin amerikkalaisessa oikeussarjassa: oma todistetaakkani hyvästä osumasta ja heidän ristikuulustelunsa jousestani, osumakohdasta, ampumahetkestä pimeyden vuoksi, eläimen koosta, osumaäänestä, jälkien sekoittumisesta ja verijälkien puutteesta. Asiaa ei parantanut Danien kertomus keihäsantiloopin vaarallisuudesta haavoittuneena. Pari viikkoa ennen tuloamme Danie oli jäljittänyt luodikolla haavoitettua keihäsantilooppia ja viimein löytänyt eläimen makaamassa kymmenen metrin päässä. Eläin oli kuitenkin yht`äkkiä ponkaissut pystyyn sarvet ojossa. Onneksi Danie on ammattiopas ja hän sai pudotettua eläimen kolmeen metriin. Nyt ymmärsin, miksi ampumaani eläintä ei lähdetty etsimään pimeässä. Helpotuksen tunteita Seuraava aamu koitti huonosti nukutun yön jälkeen ja olin päivän koittaessa ensimmäisenä auton luona valmiina jäljestykseen. Mukaan lähti mieheni, mestarijäljittäjä Alfred, Danie ja kivääri.
Ampumapaikan ympäristö oli täynnä elandien jälkiä ja oryx ei ollut vuotanut yhtään verta. Epätoivo kasvoi ja kartoin tiheimpien pensaitten läheisyyttä, sillä minä todellakin pelkäsin ehkä ensimmäistä kertaa eläissäni. Danien kivääri tuntui turvalliselta. Alfredin vihellys tunnin haun jälkeen poisti kertaheitolla epätoivoni ja elämä hymyili. Antilooppini makasi kuolleena puolustusasennossa alle sadan metrin päästä ampumapaikasta. Sakaalit ja leopardit olivat tehneet vierailunsa mutta onneksi vain takapää oli hävinnyt. Nuoleni oli lävistänyt molemmat keuhkot ja aihio tukki verentulon.
Iltapäivällä jahti jatkui ja minua ei haitannut yhtään, vaikka ampumatilanteita ei tullutkaan. Samoin meni pari seuraavaa päivää. Päivällä kalastettiin ja Schalk loihti kissakalasta herkullista suuhunpantavaa. Joku uskaltautui uima-altaaseenkin ja ihot tummuivat riippumatossa loikoillessa. Alkujakson kylmyys unohtui ja jahtipäivät lähenivät loppuaan.
Mieli lepää Yhdeksännen iltani passipaikka oli farmin uusin ja sieltä ei ollut vielä ammuttu yhtään eläintä. Olinkin valmistautunut jatkamaan lintutieteen opintojani ja kuuntelemaan Afrikan monitahoisia ääniä. Pensaikosta kuului puhelimen pirinää, röhinää, naisten perään vislailua, onttoon putkeen hakkaamista ja jodlailua. Variaatioita oli satoja.
Opintoni keskeytyivät kun korviini kantautui tuttu röhkäisy äänisekamelskan keskellä. Eteeni juoksi pahkasikaemakko kahden possunsa kanssa. Ensin ajattelin, että tämä on sama poppoo kuin muutamaa päivää aiemminkin, joten en ammu. Mutta porsaat olivat selvästi suurempia ja naaras vanhempi kuin edellisessä katraassa. Jänteistän jouseni ja nuoli lävistää emakon oikeasta kohdasta. Muutaman sekunnin ajan seuraan eläimen jättämää pölypilveä ja kohta on aivan hiljaista. Olen varma hyvästä osumasta. Annan lyhyen tilanneselostuksen Danielle, kun hän saapuu noutamaan Alfredin kanssa minua leirille. Nyt Danie katsoo minua pää kallellaan ja kysyy vakavasti, että uskonko osuman olevan hyvän. Annan myöntävän vastauksen, jolloin Danie nakkaa kiväärinsä autoon ja lähtee Alfredin kanssa verijälkien perään. Miehet naureskelevat ja viheltelevät ja seuraan heitä säkkipimeässä illassa taskulampun avulla. Sika löytyy kolmenkymmenen metrin päästä mutta millaisessa kunnossa. Koko takapää on syöty ja miehillä on vedettävänään vain etupää autolle palatessamme.
Siellä Danie kohottaa lakkinsa torsolle ja minulle. Minut on hyväksytty metsästäjien joukkoon. Sika ehti olla kuolleena tunnin verran ennen kuin Danie tuli, mutta en ollut kuullut pihaustakaan sakaaleista koko aikana. Elämä on julmaa.
Aikaa ei voi pysäyttää ja kohta huomasin istuvani viimeistä kertaa iltapassissa. Haikeus oli jo etukäteen seuralaiseni ja yritin nauttia entiseen tapaan pimenevästä illasta. Kojuni oli sama, josta ammuin antilooppini ja johon duikkeripariskunta teki vierailunsa. Huomaan täplikkään eläimen lammikon laidassa ja tunnistan sen pensasantiloopiksi. Kaunis eläin ja varovainen kuin mikä. Ampumamatka olisi sopiva mutta eläin on liian varuillaan ja hieman väärässä kulmassa. Tyydyn ihailemaan naarasta ja pian se katoaa pimenevään iltaan ääntä päästämättä. Äänettömästi ovat paikalle saapuneet myös aikaisemmat tuttavani eli pariskunta Duikker. Hieman nieleksien kuiskaan naaraalle kiitokset onnistumisestani ja jäähyväiset koko paikalle. Naaras oli onnentuojani ja sen ampumatta jättäminen palkittiin ruhtinaallisesti. Näkemiin Punainen Maani. Palaan takaisin. MÄNTYINEN METSÄSTYSNUOLI
Vuosituhansia scandinavialaista mäntyä on pidetty yhtenä parhaana nuolipuuna. Männystä löytyy suorasyistä ja oksatonta puuainesta kohtalaisen helposti, vaikkakin nykyaikana tuon hyvän puun osuus on vähentynyt voimakkaasti ja yhä vähenee. Verrattuna yleisimpään käytettyyn nuolipuuhun Port orfor cedariin eli seetriin mänty on keskimäärin hieman painavampaan sekä kestävämpää. Lisäksi mäntyaihiossa joskus esiintyvien mutkien oikaiseminen on erittäin helppoa. Aina on kuitenkin muistettava aihioita oikaistaessa se, että materiaalia ei saa ylirasittaa, sillä silloin se menettää ominaisuutensa. Sama ongelma on havaittavissa alumiininuolta oikaistaessa.
Kokeilujen tuloksena aloitimme valmistaa mäntyisiä aihioita jo ennen yrityksemme perustamista. Kokemuksemme olivat niin hyviä, että ajatus laajemmasta valmistamisesta kypsyi ja sitä myötä myös koneiden hankkiminen. Valmistamme kolmea eri vahvuutta 5/16” (8.00 mm), 11/32” (8,7 mm) ja 23/64” (9,1 mm) olevia aihioita. Jokainen aihio jäykkyystestataan ja punnitaan. Männyssä löytyy painojakaumaa sen verran, että lajittelemme aihiot 2-3 painoluokkaan omassa jäykkyysluokassaan.
Aihioiden jäykkyydet vaihtelevat 25 lbs:stä n.75 lbs:iin 28” vedolle ja 125 grainin kärjelle sovitettuna. Painot vaihtelevat noin 20 – 36 g:aan. Mitä parempi puulaatu on, sitä jäykempi on aihio. Aina ei tiheä syinen puu ole sitä jäykintä laatua, vaan puun kasvupaikalla on suuri merkitys kovuuteen. Keski-Suomen mänty on erinomaista laadultaan kaikenlaiseen vaativaan rakentamiseen; ei pelkästään nuolipuuksi.
Vaikka puu on kestävyydeltään heikointa verrattuna muihin nuolimateriaaleihin, antaa se kuitenkin harrastajalleen miellyttäviä hetkiä ja elämyksiä. Sanotaan että kun jousimies tekee puunuolensa itse, hän antaa nuoliinsa hengen, joka tottelee käyttäjäänsä. No, ainakin nuolista saa omansa näköisiä mikäli niin haluaa ja viitsii uhrata aikaa niiden kanssa väsäämiseen. Nuolen rakentamista voidaankin verrata perhonsidontaan, jossa ei ole rajoja. Olemme todenneet männyn käyttökelpoisuuden niin pien- kuin suurriista metsätyksessäkin. Kun aihio on oikein valittu omaan jouseen ja käytettävälle kärjelle , niin tuloksena on yhtä tehokas kuin mikä muu materiaalinen riistanuoli.
Meiltä puunuolen rakentaja saa tarvittavat materiaalit nuolen valmistukseen sekä myös opastuksen oikeanlaisen aihion valintaan.Valmistamme myös valmiit nuolet asiakkaan toivomusten mukaan, jolloin hän saa yksilölliset nuolet käyttöönsä. Mukkanuoli sinikka.uusitalo@mukkanuoli.fi Artikkeli: Copyright - Sinikka Uusitalo Kuvat: Copyright - Sinikka Uusitalo, www.mukkanuoli.fi Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
|
|